Ruuan hinta on laskenut maailmalla alimmilleen sitten syksyn 2021, ilmenee YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö Faon ylläpitämästä ruuan hintaindeksistä. Vuoteen 2020 verrattuna hinnat ovat edelleen korkeat.
Myös maakaasu ja lannoitteiden raaka-aineet ovat laskeneet noin puolentoista vuoden takaisiin hintoihin.
Faon ruuan hintaindeksi laski tammikuussa vajaan prosentin joulukuusta ja on tullut 17,9 prosenttia alas viime vuoden maaliskuun ennätyksestä. Indeksi on nyt laskenut 10 kuukautta putkeen.
Tammikuussa viljan hinnat olivat keskimäärin vakaat ja nousivat 0,1 prosenttia joulukuusta. Vehnä kuitenkin halpeni 2,5 prosenttia, kun tuotantoarvioita Australiassa ja Venäjällä nostettiin.
Kasviöljyjen hinnat laskivat Faon mukaan 2,9 prosenttia kuukaudessa ja olivat lähes 25 prosenttia vuodentakaista matalammat. Niin palmu-, soija-, auringonkukka- kuin rapsiöljyn hintaa painoi heikentynyt kysyntä. Argentiinan soijasato tulee heiluttamaan hintoja. Vielä ei tiedetä kuinka kuivuus siihen lopulta iski.
Maitotuotteiden hinnat laskivat tammikuussa 1,4 prosenttia ja painuivat alimmilleen vuoteen. Voin ja maitojauheiden kysyntä on vähentynyt maailmalla, mikä laskee hintoja. Juustojen kysyntä on säilynyt ja niiden hinta hieman nousi.
Lihan hinnat laskivat kuukaudessa keskimäärin 0,1 prosenttia. Keskihinta on 1,3 prosenttia vuodentakaista korkeampi. Siipikarjan-, naudan- ja sianlihan hintaa laski kysyntää suurempi tarjonta. Kiina on ostanut sianlihaa ennakoitua vähemmän, Fao kertoo. Lampaan hinta nousi, kun kysyntä tuontimaissa kasvoi.
Sokerin hinta laski maailmalla 1,1 prosenttia kuukaudessa. Lasku johtui Thaimaan hyvin edenneestä sadonkorjuusta ja Brasilian suotuisista säistä. Suurempaa laskua esti epävarmuus Intian sokerisadosta sekä Brasilian kohonneet polttoaineiden hinnat, mikä voi ohjata suurempia sokerimääriä etanoliksi.