• Apetitin tulos nousi selvästi – öljykasvituotteissa huomattava tulosparannus, vaikka kotimaan rypsisadot heikkoja

    Öljykasvituotteissa tulosparannus oli huomattava ja raaka-ainehankinta oli läpi vuoden onnistunutta, kertoo toimitusjohtaja Esa Mäki.
    Kotimaisen rypsin ja rapsin sadot ovat olleet viime vuosina huolestuttavan alhaisia, Apetitin tiedotteessa sanotaan.
    Kotimaisen rypsin ja rapsin sadot ovat olleet viime vuosina huolestuttavan alhaisia, Apetitin tiedotteessa sanotaan. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Talous
    15.2.202411:11
    Tuure Kiviranta

    ”Apetitin jatkuvien liiketoimintojen liikevoitto parani selvästi vertailuvuodesta”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Esa Mäki.

    Apetit julkaisi tilinpäätöstiedotteensa torstaina.

    ”Öljykasvituotteissa tulosparannus oli huomattava ja raaka-ainehankinta oli läpi vuoden onnistunutta. Kansainväliset puristusmarginaalit olivat poikkeuksellisen korkealla tasolla koko kalenterivuoden”, Mäki kertoo.

    Yhtiön toinen toiminta-alue on Ruokaratkaisut. Siinä myynti kehittyi suotuisasti ja tuloskehitystä heikentänyttä inflaatiovaikutusta kurottiin hinnankorotuksilla kiinni.

    ”Voimakas kustannusinflaatio vaikutti menneeseen toimintavuoteen ja kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Edullinen hinta nousi entistä suurempaan asemaan ostopäätöksessä”, yhtiön tiedotteessa sanotaan.

    ”Hinnan lisäksi tärkeitä ostopäätökseen vaikuttavia tekijöitä ovat pitkän aikavälin trendit, kuten terveellisyys ja vastuullisuus.”

    Konsernin koko vuoden liikevaihto laski vertailuvuodesta öljykasvituotteiden markkinahintojen alentumisen vuoksi. Ruokaratkaisuissa liikevaihto kasvoi vertailuvuodesta.

    Tammi–joulukuussa 2023 jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 175,5 miljoonaa euroa. Vuosi aiemmin 181,7 miljoonaa. Liikevoitto oli viime vuonna 7,5 miljoonaa euroa. Edellisenä vuotena se oli 3,5 miljoonaa.

    Loka–joulukuussa jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 42,6 (46,6) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 2,2 (3,0) miljoonaa euroa. Liikevaihtoa laski loppuvuodesta öljykasvituotteiden markkinahintojen tasaantuminen.

    Myyntivolyymit kasvoivat viime vuonna Food service -sektorissa sekä viennissä ja pysyivät vertailuvuoden tasolla vähittäiskaupassa ja teollisuusmyynnissä.

    Apetit on perustanut Ruotsiin myyntiorganisaation viennin vahvistamiseksi. Jalansija Ruotsissa on vahvistunut uusiin kaupparyhmiin pääsyn myötä. Viennin osuus liikevaihdosta kasvoi viime vuonna. Ruotsin viennin liikevaihto kasvoi hieman vertailuvuodesta.

    Kotimainen sato kattaa vain murto-osan Suomessa puristettavasta öljystä.

    Kotimaisen rypsin ja rapsin sadot ovat olleet viime vuosina huolestuttavan alhaisia, yhtiön tiedotteessa sanotaan. Kotimainen sato kattaa vain murto-osan Suomessa puristettavasta öljystä.

    Apetit on vahvasti mukana öljykasvituotannon kehittämisryhmässä, Rypsi rapsi -foorumissa, jonka tavoitteena on edistää kotimaisen rypsin ja rapsin viljelyä ja viljelyn kannattavuutta.

    Apetit käynnisti viime vuonna hankkeen kotimaisen herneproteiinin tuottamiseksi.

    ”Herne on maailmanlaajuisesti yksi käytetyimmistä kasviproteiineista, mutta kotimaista tuotantoa ei toistaiseksi ole ollut. Apetitin osaaminen kasvipohjaisista raaka-aineista ja vahva yhteistyö kotimaisen alkutuotannon kanssa antaa hyvän pohjan hankkeelle”, Mäki sanoo.

    Yhtiön hallitus ehdottaa, että tilikaudelta 2023 maksetaan osinkoa 0,75 euroa osakkeelta.

    Tänä vuonna konsernin liikevoiton arvioidaan olevan vertailuvuoden tasolla. Liikevoiton arvioidaan edelleen paranevan Ruokaratkaisuissa, mutta öljykasvituotteissa sen odotetaan heikkenevän markkinahintojen näkymien vuoksi.

    Yhtiön hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2023 maksetaan osinkoa 0,75 euroa osakkeelta.

    Lisää aiheesta
    • Herne sisältää paljon proteiinia, jota hyödynnetään elintarviketeollisuudessa.

      Kasvinjalostus | Apetit selvittää, saataisiinko Suomeen herneproteiinin tuotantoa – käytetään monessa suosikkituotteessa

      Tilaajalle
    • Apetit käynnisti hiljattain hankkeen, jossa selvitetään mahdollisuuksia kotimaisen herneproteiniin tuottamiseksi. Kuvassa herneen puintia Mynämäellä.

      Elintarviketeollisuus | Apetitin liikevoitto nousi selvästi: "Onnistunut raaka-ainehankinta on keskeinen tekijä”

    • Tulosparannuksen yhdeksi syyksi Apetit kertoo onnistumiset öljykasvitoiminnassaan.

      Talous | Apetit antoi positiivisen tulosvaroituksen – liikevoitto paranemassa selvästi, öljynpuristus kannattaa ja sadonkorjuu sujui arvioitua paremmin

    • Rypsin ja rapsin viljelyala pieneni taas tänä vuonna, vaikka pyrkimys on saada tuotantomäärät nousuun kotimaisen raaka-aineen saatavuuden parantamiseksi.

      Maatalous | Teollisuus toivoo öljykasvien satomääriin tuntuvaa lisäystä - ”Satotason nosto parantaa myös kannattavuutta”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle