• Tätä voi miettiä, kun virittelee taas auroja traktorin perään

    Suorakylvön pioneereihin kuuluva saksalais-chileläinen tutkija Rolf Derpsch ryhtyi tutkimaan aihetta jo yli 50 vuotta sitten Etelä-Amerikassa, kirjoittaa Veikko Niittymaa.
    Suorakylvöä on tutkittu jo vuosikymmenien ajan.
    Suorakylvöä on tutkittu jo vuosikymmenien ajan.  Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Kasvintuotanto
    14.10.202518:01
    Kolumni
    Veikko Niittymaa

    Syyskuun lopulla MTV kertoi aamu-uutisissa hiilen sitomisesta ja ilmatieteenlaitoksen tutkimuksista. Siinä todettiin, että muokkauksen vähentäminen ja aluskasvit auttavat sitomaan hiiltä maahan. Ei uutta auringon alla. Vastaavia tuloksia on saatu vuosikymmenten ajan, mutta hyvä kun tutkitaan.

    Maapallon ilmakehän hiilidioksidin pitoisuus jatkaa tasaista nousua kaikista jarrutustoimista huolimatta. Syyskuun lopulla CO2:n määrä oli 426 miljoonasosaa, kolme enemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten. Saman verran on noustu vuosittain koko mittaushistorian ajan 1960-luvun alusta.

    Ellei fossiilisten polttoaineiden käyttö vähene radikaalisti, hiilidioksidin määrä ilmassa kasvaa. Se näkyy jo jokaisen arjessa. Viime talvi oli lähes lumeton etelässä ja samaan on syytä tottua tulevina vuosina, kun ilmasto lämpenee edelleen. Kesällä säät heittelivät laidasta laitaan, sekin tyypillistä ilmastonmuutokselle. Hiilen sitominen viljelysmaahan on pikkujuttu öljyn pumppaamiseen verrattuna.

    Ryhdyin kaivamaan MTV:n uutisen innoittamana vanhoja, tietokoneelle joskus tallentuneita tietoja. Suorakylvön ja siis hiilensidonnan pioneereihin kuuluva saksalais-chileläinen tutkija Rolf Derpsch ryhtyi tutkimaan aihetta yli 50 vuotta sitten Etelä-Amerikassa.

    Suorakylvön ja siis hiilensidonnan pioneereihin kuuluva saksalais-chileläinen tutkija Rolf Derpsch ryhtyi tutkimaan aihetta yli 50 vuotta sitten Etelä-Amerikassa.

    Derpsch korostaa suorakylvön ja kerääjäkasvien lisäksi viljelykiertoa, kokonaisuutta. Hiilen sitomisesta ei alkuaikoina puhuttu, vaan pellon viljavuudesta, biologisesta monimuotoisuudesta ja multavuudesta. Samasta asiasta on kuitenkin kyse.

    EU:ssa ja myös Suomessa korostetaan uudistavaa viljelyä. Se on yksi tutkimusrahoituksen lempilapsista. Kun vertaa Derpschin tekstejä vuosikymmenten takaa uudistavan viljelyn oppeihin, eipä niissä juuri eroja ole.

    Derpschiä ajoivat eteenpäin myös muut asiat. Etelä-Amerikassa kuten Paraguayssa pientilat olivat ahtaalla. Niillä ei ollut varaa hankkia muokkauskoneita, jolloin suuritilojen omistajat tarjosivat apua. Se oli kuitenkin niin kallista, ettei pienviljelijöille jäänyt juuri mitään. Derpschin tarjoamalle kyntämättömälle vaihtoehdolle oli tilausta ja suorakylvöala kasvoi nopeasti.

    Sitä voi miettiä, kun auroja taas syksyllä viritetään traktorin perään.

    Kirjoittaja on Suomalaisen Maaseudun kolumnisti.

    Lisää aiheesta
    • Porilainen Jarkko Juhola on viljellyt kuminaa jo 16 vuotta. Toisen kesän korkea kasvusto ei painu lakoon kovallakaan sateella.

      Kasvintuotanto | Maustekasvin muokkaama pelto läpäisee vettä ja nostaa viljasatoa – Suorakylvettynä ”helposti 5 000–7 000 kiloa hehtaarilta”

      Tilaajalle
    • FFD:n ja Kapuan yhteishankkeessa tansanialaisille pienviljelijöille opetetaan agroekologisia menetelmiä.

      Maatalous | Suorakylvöä, peltometsäviljelyä ja sadeveden korjuuta ‒ suomalaiset keräsivät rahoitusta Tansanian pienviljelijöille

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suorakylvö
    hiilen sitominen
    uudistava viljely
    Rolf Derpsch
    ilmastonmuutos
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle