• Keskipohjanmaa: Ullavassa paloi navetta

    Myös Toholammilla syttyi maanantaina uhkaava tulipalo, jossa palava traktori oli sytyttää myös viereisen navetan.
    Viime päivinä on syttynyt paljon tulipaloja.
    Viime päivinä on syttynyt paljon tulipaloja. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Maatalous
    21.5.202409:48
    Hanna Lensu

    Kokkolan Ullavassa paloi sunnuntai-iltana navettarakennus purkukuntoiseksi, kertoo Keski-Pohjanmaa. Tulipalon tarkka syttymissyy ei ole tiedossa, mutta palo oli ilmeisesti lähtenyt leviämään hitsauskoneesta. Sammutustyöt ja jälkisammutus kestivät useita tunteja.

    Onnettomuudessa ei aiheutunut henkilövahinkoja. Hevoset olivat ulkona, joten niitä ei tarvinnut pelastaa. Navetta oli puurakenteinen ja kooltaan noin 200-neliöinen.

    Myös Toholammin Sykäräisessä Tornikoskentiellä syttyi maanantaina palo, jossa olisi voinut olla ainekset suurempaankin katastrofiin, Keskipohjanmaa kertoo.

    Navetan välittömässä läheisyydessä ollut traktori syttyi palamaan ja palo uhkasi levitä viereiseen navettaan. Paikalla olleet henkilöt saivat kuitenkin rajattua paloa niin, ettei palo ehtinyt levitä ennen pelastuslaitoksen saapumista.

    Palosta ei aiheutunut henkilö- tai eläinvahinkoja. Traktori tuhoutui palossa täysin.

    Keskipohjanmaa: Navetta paloi Ullavassa, eläimet saatiin pelastettua

    Keskipohjanmaa: Traktoripalo uhkasi navettaa Toholammin Sykäräisessä

    21.5. klo 12.40: Korjattu tieto, että eläimet pelastettiin navetasta. Hevoset olivat palon syttyessä ulkona.

    Lisää aiheesta
    • Kotivarasta tulevat ensimmäisinä mieleen säilykkeet, mutta kotivarana kannattaa pitää monenlaista ruokaa, jota tulee syötyä muutenkin ja ostettua varastoon uutta syödyn tilalle.

      Yhteiskunta | Sähkökatkot voivat kestää maalla pahimmillaan päiviä – kotivaran lisäksi myös ensiaputaidot ja liikkuminen pimeässä kuuluvat varautumiseen

    • Löytämästään katkenneesta raamisahan terästä John Deere muokkasi auran siiven, johon maa ei tarttunut yhtä helposti kuin puiseen tai valurautaiseen auraan. Aurakeksintö herätti runsasta kiinnostusta ja vuonna 1857 taottiin jo yli 10 000 auraa.

      Maatalous | Hylätystä raamisahan terästä tuli vermontilaisen kyläsepän uran käännekohta – John Deeren perustamasta yrityksestä kehittyi menestyksekäs maatalouskoneiden valmistaja

      Tilaajalle
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen