• Kaupin tilan kesään kuuluu kiireen lisäksi lomaa ja vapaa-aikaa

    MT seuraa Kaupin tilan vuodenkiertoa. Eeva Harhala kertoo miten maitotilalla tasapainoillaan työn ja vapaa-ajan välillä.
    Tilaajalle
    Kaupin tilalla on alkukesästä haettu sukupolvenvaihdokseen verottajalta ennakkopäätöstä sekä tehty tukihakemukset. Kuvassa Patrik ja Eeva Harhala.
    Kaupin tilalla on alkukesästä haettu sukupolvenvaihdokseen verottajalta ennakkopäätöstä sekä tehty tukihakemukset. Kuvassa Patrik ja Eeva Harhala. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maidontuotanto
    18.6.202520:00
    Piia Lehojärvi

    Kiire on tavallista maitotilalla kesällä, eikä hämeenkyröläinen Kaupin tila ole siinä poikkeus.

    ”On ollut vain yksittäisiä hetkiä, kun paine on kova. Kuten silloin, kun rehuntekoaikaan yhtä aikaa hitsattiin rehukärryä, haettiin karannutta lehmää ja lypsyrobotti soittaa kriittistä hälytystä”, sanoo tilan tuleva yrittäjä Eeva Harhala.

    Lisää aiheesta
    • Eeva Harhala (vas.) on Kaupin tilan tuleva yrittäjä yhdessä puolisonsa kanssa. Tiina ja Risto Linnainmaa toimivat yrittäjinä nykyisin.

      Maidontuotanto | Tule seuraamaan maitotilan vuodenkiertoa – Kaupin tilalla rakennetaan tulevaisuutta

      Tilaajalle

    Ensimmäinen säilörehu saatiin korjattua viikko sitten.

    ”Kun aloitimme, monet ihmettelivät, että miksi näin aikaisin. Tarkoitus oli, ettei tarvitse hosua ja saamme rehut sateiden alta pois”, Harhala kertoo.

    Intuitioon luottaminen kannatti, sillä sade alkoi, kun rehusiiloon ajettiin viimeistä kuormaa.

    Kaupin tilalla panostettiin ensimmäisen säilörehun tiivistämiseen.
    Kaupin tilalla panostettiin ensimmäisen säilörehun tiivistämiseen. Kuva: Eeva Harhala

    Rehun D-arvo eli sulavuus oli korjuuaikanäytteissä 720–740.

    ”Vähän jämäkkää tavaraa”, Harhala toteaa. Tarkoituksena on kuitenkin tasoittaa hyvin sulavaa rehua tekemällä toiseen siiloon kuiturehua.

    ”Meillä oli viime vuonna paljon rehua paaleissa, ja yritämme päästä eroon siitä paalimuovimäärästä. Siilorehu sopii meille paremmin.”

    Tilalla on käytössä apevaunu eli rehuja on helppo sekoittaa keskenään. Karkeampaa rehua käytetään myös ummikoiden ruokintaan.

    Kuiturehuksi on jätetty noin 8 hehtaarin ala. Ensimmäistä säilörehua korjattiin noin 40 hehtaarilta. Lisäksi vasikoille tulee kuivaa heinää noin viiden hehtaarin alalta.

    Ensimmäisen säilörehun tila sai tehtyä viikko sitten.
    Ensimmäisen säilörehun tila sai tehtyä viikko sitten. Kuva: Eeva Harhala

    Kuiturehun teko ajoittuu heinäkuun alkupuolelle. Sitä ennen tilalla tehdään kasvinsuojeluruiskutuksia ja myös lomaillaan.

    Tilalla on periaatteena, että kesään kuuluu töiden lisäksi vapaa-ajanviettoa. Tilan molemmat pariskunnat, nykyiset yrittäjät Tiina ja Risto Linnainmaa sekä tulevat yrittäjät Eeva ja Patrik Harhala, ovat päässeet viettämään vapaailtoja ja käymään muun muassa kesäteatterissa.

    Pidempääkin lomapätkää on tiedossa, sillä tulevana perjantaina Harhalat suuntaavat Yhdysvaltoihin.

    Lisää aiheesta
    • Patrik ja Eeva Harhala kertovat harjoittelevansa tänä vuonna tilan johtamista. Siihen kuuluu ”hiljaisen” tiedon siirtämistä edelliseltä sukupolvelta.

      Maidontuotanto | Risto Linnainmaa on tehnyt viljelypäätökset 37 vuotta – tänä vuonna asiat ovat toisin

      Tilaajalle
    • Risto Linnainmaa näyttää tyttärelleen Eeva Harhalalle mihin heinäpaali ajetaan.

      Talous | Näin Linnainmaat pitävät tilansa elinvoimaisena: Investoinnit ja talouden suunnittelu avainasemassa

      Tilaajalle
    • Patrik ja Eeva Harhalasta tulee maitotilallisia ensi vuonna.

      Maidontuotanto | Kaupin tila on murrosvaiheessa – siksi joulu on sekoitus uusia ja vanhoja perinteitä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maitotila
    maatalous
    kesätyö
    vapaa-aika
    Hämeenkyrö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle