• Ilman jatkajia ruoantuotanto kuihtuu – nykyinen omistajanvaihdosten tahti vie pohjan huoltovarmuudelta

    Vastuu kotimaisen alkutuotannon turvaamisesta on koko yhteiskunnalla ja ruokaketjun kaikilla portailla.
    Lopettavan viljelijän saappaille on yhä vaikeampaa löytää täyttäjää.
    Lopettavan viljelijän saappaille on yhä vaikeampaa löytää täyttäjää. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Maatalous|Yhteiskunta
    17.1.202407:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Nuoren viljelijän aloitustukea myönnettiin viime vuonna vain 230:lle maatilan pitoa jatkavalle. Vielä vuonna 2018 luku oli yli kaksinkertainen. (MT 15.1.) Aivan koko totuutta jatkavien tilojen määrästä luku ei toki anna, mutta suuruusluokan se osoittaa vääjäämättä. Jos viime vuoden tahti jatkuisi seuraavat 25 vuotta, jatkajan olisi saanut vuoteen 2049 mennessä vain joka seitsemäs nykyisistä noin 42 000 maatilasta.

    Ruokaviraston erityisasiantuntijan Aulis Kuuselan mukaan varsin harva tila saavuttaa nykyisillä tuotantokustannuksilla aloitustuen edellyttämää vähintään 15 000 euron yrittäjätuloa. Kuusela pitää mahdollisena, että tilojen määrä laskisi nykyisestä ainakin 10 000:lla, mikä sekin on nykyisellä tahdilla optimistinen arvio.

    Tähän asti sukupolvenvaihdosten vähäisyys ei ole näkynyt kotimaisen tuotannon määrässä. Se on tilojen määrän laskusta huolimatta pysynyt suunnilleen ennallaan: tuotannosta luopuneiden tilojen pellot ovat siirtyneet jatkavien hallintaan, ja tuotanto hehtaaria tai eläintä kohden on jopa kasvanut. Loputtomiin tämäkään kehitys ei voi jatkua. Viime kädessä kyse on Suomen huoltovarmuudesta. Sitä ei ole mahdollista ylläpitää, elleivät omistajat maatiloilla vaihdu ja tuotanto jatku.

    Suomi ei ole ongelman kanssa yksin. Viljelijöiden korkea keski-ikä ja nuorten aloittajien vähäinen määrä ja sen aiheuttama uhka eurooppalaiselle ruoantuotannolle on tunnustettu myös EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (cap) tasolla. Nykyisen eli vuosien 2021–2027 cap-kauden yhtenä keskeisenä tavoitteena on kannustaa nuoria alalle. Tekemistä unionilla riittää: viljelijöiden mielenosoitukset eri puolilla Eurooppaa osoittavat, että tyytymättömyys omaan asemaan yhdistää eurooppalaisia viljelijöitä.

    Pelkillä tukieuroilla viljelijöiden jatkohaluja ei turvata. Jos tuotanto ei ole kannattavaa eikä näkymiä kohtuullisella työmäärällä saavutettavasta elintasosta ole, ei ole jatkajiakaan. Merkitystä on myös sillä, miten maataloudesta ja sen harjoittajista puhutaan. Vastuu kotimaisen alkutuotannon turvaamisesta on koko yhteiskunnalla ja ruokaketjun kaikilla portailla.

    Viime kädessä kyse on Suomen huoltovarmuudesta.

    Lisää aiheesta
    • Monelle maatilalle ei löydy jatkajaa.

      Maatalousyrittäjät | Sukupolvenvaihdosten lama ei hellitä: tilojen määrä jatkaa vähenemistään ja tilakoko kasvaa

      Tilaajalle
    • Lotta Sirkesalo siirtyy pikku hiljaa jatkamaan Arto Närväsen tilaa.

      Maatalousyrittäjät | 25-vuotiaan yrittäjän tavoite: kahden vuoden päästä lihatilalla on 500 kasvatuspaikkaa

      Tilaajalle
    • Maatalouslomittajista on pulaa koko maassa.

      Talous | Maa- ja metsätaloudella on edessään yllättävä ongelma: mistä väkeä töihin, kun joka kolmas eläköityy muutamassa vuodessa?

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    omistajanvaihdos
    huoltovarmuus
    nuoret viljelijät
    ruoantuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle