• Viimeinen lannoituspäivä siirrettävä poikkeuksellisesti joulukuulle, vaativat MTK-liitot

    Lannoituksen takarajaa pitäisi siirtää lokakuun lopusta joulukuulle kasvukauden vaikeiden sääolojen takia, linjaavat MTK-liitot.
    Tilaajalle
    Lantavarastojen vähentäminen levittämällä lantaa syysmuokattaville pelloille on kotieläintiloille tärkeää.
    Lantavarastojen vähentäminen levittämällä lantaa syysmuokattaville pelloille on kotieläintiloille tärkeää.  Kuva: Marja Seppälä
    Maatalous|Maatalous
    6.10.202319:30
    Terhi Torikka

    Kymmenen MTK-liittoa on lähettänyt ympäristöministeriöön (YM), maa- ja metsätalousministeriön (MMM) ja MTK-keskusliittoon kannanoton viimeisen lannoituspäivän siirtämisestä.

    Liitot muistuttavat, että maatalousyrittäjät ovat kohdanneet kasvukaudella 2023 vaikeita sääoloja.

    ”Loppukauden sateisuus on aiheuttanut ongelmia sadonkorjuuseen sekä syystöihin. Märkyys on heikentänyt peltojen kantavuutta ja peltojen tiivistymisriski on kohonnut. Pellot ovat paikoin veden kyllästämiä”, liittojen kannanotossa todetaan.

    MTK-liitot esittävät, että valtioneuvoston asetukseen, jossa säädetään viimeisestä lannoituspäivästä, on annettava määräaikainen poikkeus, jossa säädetään viimeisen lannoituspäivän siirtämisestä lokakuun lopulta joulukuulle vuonna 2023.

    Ehdotetussa poikkeuksessa viimeinen lannan ja orgaanisten lannoitevalmisteiden levityspäivä olisi 15.12.2023, mutta edelleen lannoitteita ei saa levittää lumipeitteiseen tai routaantuneeseen eikä veden kyllästämään maahan.

    Poikkeuksen perusteina liitot mainitsevat peltojen tiivistymisen välttämisen, lannoitustyön helpottamisen sekä maalaisjärkeen käyvien syyslannoituspäätösten tekemisen.

    Liitot toteavat, että lantavarastojen vähentäminen levittämällä lantaa syysmuokattaville pelloille on kotieläintiloille tärkeää. Näin varmistetaan lantavarastotilojen kapasiteetti talven yli kevääseen.

    Tavallisesti lannanlevityskausi kestää syksyisin muutamia viikkoja. Tänä vuonna lannoitustyöt on puintien viivästymisen vuoksi päästy vasta aloittamaan. Lisäksi jatkuvat sateet viivyttävät työtä.

    Tiloille pitäisi antaa mahdollisuus odottaa peltojen kuivumista ja kantavuuden paranemista, kannanotossa todetaan.

    ”Peltojen tiivistyminen tapahtuu nopeasti. Monesti väärällä kelillä yksi ajokerta riittää. Tiivistynyt pelto kasvaa heikommin, sen ravinne- ja vesitalous heikkenee ja se sitoo heikommin hiiltä”, MTK-liitot muistuttavat.

    Tekstiä muutettu 10.10.2023 klo 9, selkeytetty MTK-liittojen vaatimusta määräaikaiseksi asetuspoikkeukseksi.
    Lisää aiheesta
    • Mika ja Masa Manni tarkistivat kahlaamalla veden syvyyden tulvivalla ohrapellolla. Puinnista on yleensä tähän aikaan elokuuta tehty valtaosa, nyt vasta kymmenen prosenttia.

      Maatalous | Vesi ja vilja lainehtivat samalla pellolla – "Mitä tehdään syksyllä kaikelle lietelannalle, jos ei päästä puimaan?”

      Tilaajalle
    • Juuso Mattila ajaa automaattiohjauksella varustettua levitystraktoria. Nostolaitteeseen kiinnitetty 15-metrinen laahavannaslevitin on hellävarainen maaperälle. Letkua on yhteensä 800 metriä.

      Lihantuotanto | Lannan vetoletkulevityksen plussat ja miinukset – forssalainen sikatilallinen pohtii etäsäiliöiden rakentamista

      Tilaajalle
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen