• SK: Nams-tomaateista tunnettu Agrifutura konkurssiin

    Porin seudun elintarvikeala on kovassa myllerryksessä. Nams-tomaateista tunnettu Agrifutura hakeutuu konkurssiin.
    Vuonna 2015 perustettu Agrifutura työllistää Porissa 76 henkilöä. Nyt yhtiön toiminnalle haetaan jatkajaa.
    Vuonna 2015 perustettu Agrifutura työllistää Porissa 76 henkilöä. Nyt yhtiön toiminnalle haetaan jatkajaa.  Kuva: Suvi Elo
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    10.8.202611:38
    Onni Puutio

    Kasvaneet energia- ja tuotantokustannukset ajavat satakuntalaisia elintarvikealan yrityksiä ahtaalle. Porilainen tomaattiyhtiö Agrifutura jättää konkurssihakemuksen, ja Ulvilassa toimiva Sunniemen Kartano on jo aiemmin kertonut vetäytyvänsä tuoreporkkanamarkkinoilta kiristyneen kilpailun vuoksi.

    Nams-tomaateista tunnettu porilainen Agrifutura Oy sekä sen tytäryhtiö Agrifutura Tomaatit Oy hakeutuvat konkurssiin. Asiasta kertoo Satakunnan Kansa.

    Yhtiön toimitusjohtajan Juha Falckin mukaan erityisesti energiakustannusten raju nousu on heikentänyt yrityksen toimintamahdollisuuksia.

    ”Yli 80 prosenttia neljässä vuodessa noussut lämmön hinta ja sähkön suuret hintapiikit ovat vaikuttaneet ratkaisevasti tuotantoon”, Falck sanoo Satakunnan Kansalle.

    Yritys kertoo etsineensä viimeisen vuoden aikana uusia sijoittajia ja rahoitusratkaisuja, mutta tuloksetta. Konkurssihakemukset aiotaan jättää viipymättä.

    Falck sanoo kuitenkin uskovansa, että toiminnalle voisi löytyä jatkaja.

    ”Toivomme ja uskomme, että konkurssihallinto löytää liiketoiminnalle pikaisesti jatkajan”, hän toteaa lehdelle.

    Vuonna 2015 perustettu Agrifutura työllistää Porissa 76 henkilöä. Yhtiön liikevaihto oli tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla 5,47 miljoonaa euroa, mikä oli 26 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Nettotulos jäi kuitenkin noin 100 000 euroon.

    Samaan aikaan myös paikallinen porkkanantuottaja Sunniemen Kartano vähentää toimintaansa. Yritys ilmoitti heinäkuun lopulla lopettavansa tuoreporkkanan toimitukset Satakunnan alueen kauppoihin.

    Yrityksen mukaan taustalla vaikuttavat heikko hintataso, nousseet tuotantokustannukset ja kiristynyt kilpailu kaupan omien tuotemerkkien kanssa.

    “Kahden hallitsevan kauppajätin private label -peli on nyt päällä niin isolla vaihteella, että pienillä toimijoilla ei siinä valtapelissä ole tilaa”, yrityksen tiedotteessa todetaan.

    Sunniemen Kartano kertoo kuitenkin jatkavansa yhteistyötä Apetitin kanssa juuresten sopimustuottajana. Lisäksi tavoitteena on perustaa tilamyymälä.

    Paikallisten kasvisten saatavuus Satakunnan alueella voi heikentyä, jos alueen tuottajien ahdinko syvenee entisestään.

    Satakunnan Kansa: Nams-tomaatteja tuottava Agrifutura hakeutuu konkurssiin

    Lisää aiheesta
    • Ukrainalainen Denys Turzhanskyi lajittelemassa Sunniemen kartanon tilalla huonot porkkanat pois ennen pussitusta. Kuva on vuodelta 2024, kun Maaseudun Tulevaisuus vieraili tilalla.

      Kasvintuotanto | ”Tuulimyllyjä vastaan taisteleminen osoittautui mahdottomaksi” – satakuntalainen porkkanatilallinen lopettaa kauppamyynnin

      Tilaajalle
    • Automaattiohjaus lisää tarkkuutta ja vähentää kuljettajan rasitusta, Ville Pyy tietää.

      Puutarhatuotanto | Automaatiosta on iso apu vihannestilalla – ”Erityisesti hämärän aikaan edut tulevat esiin”

      Tilaajalle
    • Piltin Kauppapuutarhan toimitusjohtaja Hanna Helenius ei lämpene datakeskusten kasvihuoneille.

      Puutarhatuotanto | Datakeskusten omat kasvihuoneet vääristäisivät kilpailua, sanoo puutarhuri – ”Pitääkö kansainvälisille jäteille ylipäätään tarjota jokin porkkana?”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Agrifutura
    konkurssi
    tomaatti
    elintarvikeala
    energiakustannus
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle