• Merkittävä osa raiviopelloista saa korvauskelpoisuuden

    Tämän vuoden jälkeen Itä-Suomessa ei enää ole kovin monta korvauskelvotonta peltoa.
    Tilaajalle
    Korvauskelvottomat pellot ovat pääasiassa vuoden 2004 jälkeen raivattuja peltoja. Kuva on otettu vuonna 2012.
    Korvauskelvottomat pellot ovat pääasiassa vuoden 2004 jälkeen raivattuja peltoja. Kuva on otettu vuonna 2012. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    26.2.202604:00
    Tuure Kiviranta

    Ilman korvauskelpoisuutta olevien peltojen määrä vähenee tänä vuonna ison harppauksen.

    Koko maassa oli viime vuonna ilman korvauskelpoisuutta noin 72 000 hehtaaria. Tänä vuonna määrä voi painua runsaaseen 50 000 hehtaariin.

    Eniten korvauskelvottomia peltoja on viljelyssä Pohjois-Suomen ja Itä-Suomen elinvoimakeskusten alueilla, kertoo neuvotteleva virkamies Heini Lehtosalo maa- ja metsätalousministeriöstä.

    Vuonna 2024 korvauskelvottomia peltoja oli koko maassa lähemmäs 80 000 hehtaaria. Vuonna 2015 niitä oli noin 65 000 hehtaaria.

    Viime vuonna alkoi uusi käytäntö, jossa Ruokavirasto jakoi korvauskelpoisuutta korvauskelvottomille peltolohkoille kunkin ely-keskuksen alueella saman verran kuin korvauskelpoisuutta oli alueella vapautunut.

    Jako suoritetaan siten, että korvauskelpoisuus lisätään ensimmäisenä niille pelloille, jotka ovat olleet viljelyssä pisimpään ilman korvauskelpoisuutta.

    Viime vuonna korvauskelpoisuuden sai koko maassa tällä tavalla noin 4 500 hehtaaria.

    Korvauskelvottomat pellot ovat pääasiassa vuoden 2004 jälkeen raivattuja peltoja.

    Pellon korvauskelpoisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että lohkolle voi saada kaikki peltotuet.

    Jos pellolla ei ole korvauskelpoisuutta, sille ei voida maksaa luonnonhaittakorvausta, ympäristökorvausta tai luomukorvausta eikä kaikkia kansallisia tukia.

    15 000 hehtaaria on täysin uusi kiintiö. Hehtaarit eivät siis ole vapautuneet mistään vanhoilta pelloilta.

    Tänä vuonna yli 20 000 hehtaaria voi saada korvauskelpoisuuden. Muutos on siten suhteellisesti suuri, jos korvauskelvottomien peltojen määrä vähenee vuodessa yli 70 000 hehtaarista reiluun 50 000 hehtaariin.

    Hallitus on päättänyt, että viime vuonna aloitetulla tavalla koko maassa jaetaan tänä vuonna korvauskelpoisuutta noin 5 500 hehtaarille.

    Lisäksi nuorille viljelijöille ja Itä-Suomeen annettiin nyt 15 000 hehtaarin lisäkiintiö korvauskelpoisuutta.

    Tämä 15 000 hehtaaria on täysin uusi kiintiö. Hehtaarit eivät siis ole vapautuneet mistään vanhoilta pelloilta.

    Kiintiöstä korvauskelpoisuus jaetaan ensin vuonna 2025 nuorten viljelijöiden tulotukea saaneiden viljelijöiden omistamille korvauskelvottomille pelloille.

    Jäljelle jäävä osuus jaettavasta pinta-alasta kohdennetaan paikkatiedon perusteella itäisen Suomen ohjelman alueella sijaitseville korvauskelvottomille pelloille siten, että ensimmäisenä korvauskelpoisuuden saavat pellot, jotka on olleet pisimpään viljelyssä.

    Riittääkö kiintiö antamaan korvauskelpoisuuden kaikille sitä kaipaaville pelloille Itä-Suomessa?

    ”Tämä on hankala kysymys, koska itäisen Suomen ohjelman alueen rajat eivät noudata elinvoima- tai ely-keskusten rajoja”, Lehtosalo sanoo.

    Hän arvioi, että kovin paljoa korvauskelvotonta peltoa ei tämän vuoden kiintiöiden käyttämisen jälkeen Itä-Suomeen enää jää.

    Itäisen Suomen ohjelmaa toteutetaan Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Kainuun, Kymenlaakson, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnissa.

    Vuonna 2026 korvauskelpoiseen peruslohkoon on mahdollista lisätä myös pieniä korvauskelvottomia aloja, kuten peltolohkon reunojen suoristamisia.

    Kaikkiaan Suomessa on peltoa noin 2,2 miljoonaa hehtaaria.

    Lisää aiheesta
    • Raiviopelloille jaetaan nyt vuosittain korvauskelpoisuutta. Arkistokuva.

      Maatalouspolitiikka | Hallitus jakaa korvauskelpoisuuden yli 20 000 hehtaarille raiviopeltoja – näin jako tehdään

    • Hallitusohjelmassa on sovittu, että hallitus saattaa korvauskelvottomia peltoja korvauskelpoisuuden piiriin. Kuvassa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.

      Maatalous | MTK-liitot kiittävät vuolaasti ministeri Essayahia tästä päätöksestä

    • Arkistokuva peltoraiviolta ei liity tapaukseen.

      Maatalouspolitiikka | Hallitus kohdentaa raiviopelloille annettavaa korvauskelpoisuutta Itä-Suomeen

    • Pellonraivauskieltoa vastustetaan tasaisesti eri puolilla Suomea.

      Maatalousyrittäjät | Viljelijäkysely: Korvauskelvottomille raviopelloille saatava kelpoisuus – hallituksen linjaus Itä-Suomen erityisasemasta jakaa mielipiteitä

      Tilaajalle
    • Kannattavuusongelmien kanssa kamppailevien viljatilojen on löydettävä vaihtoehtoja tulevaisuutensa turvaamiseksi.

      Maatalouspolitiikka | MTK ihmettelee salamyhkäisyyttä: Miksi hallitus päätti Itä-Suomen raiviopelloista tuottajajärjestöä kuulematta?

      Tilaajalle
    • Korvauskelvottomien peltojen, eli käytännössä raivioiden määrä, on vuosikymmenen aikana kasvanut. Arkistokuva.

      Maatalouspolitiikka | Täydet tuet saavia peltoja on entistä vähemmän – viime vuonna poistui 5 500 hehtaaria

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    korvauskelpoisuus
    raiviopellot
    peltotuki
    Itä-Suomi
    maataloushallinto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia