"Hömppäheinää" tai peltojen vettämistä voi olla vaikea hyväksyä ‒ tutkijan mielestä vaihtoehdot viljelylle estävät maaorjuuden
Kuinka maatilalla pystytään yhdistämään taloustavoitteet sekä viljelijän arvot ja tunteet?Tilaajalle
Peltoihin liittyy paljon tunteita. Julkisessa keskustelussa saatetaan käydä väittelyä kasvivalinnoista ja peltojen hoitamisesta. Omistajilleen maat ovat usein rakkaita. Kuvituskuva. Kuva: Kai TirkkonenPellot ja niiden hoitaminen on aina ajoittain paljon tunteita ja keskustelua herättävä asia.
Maatalouteen ja peltoihin liittyvässä keskustelussa ei ole voinut viime vuosina välttyä törmäämästä termiin ”hömppäheinä”.
Sillä tarkoitetaan pääasiassa sellaisia nurmia, joista ei korjata satoa. Niitä ovat esimerkiksi luonnonhoitopellot, riista- ja maisemapellot, viherkesannot ja viherlannoitusnurmet.
Keskustelua on käyty siitä, tuleeko maataloustukea maksaa pelloille, joilla ei kasva ruokaa.
”Niin sanotut hömppäheinät ovat keinoja markkinan tasapainottamiseksi”, sanoo erikoistutkija Olli Niskanen Luonnonvarakeskuksesta.
”Yksittäisen tilan kannalta on hyvä, että on erilaisia mahdollisuuksia. Olisi maaorjuutta, jos vaihtoehtoja toimia markkinoiden mukaan ei olisi.”
”Toisaalta, jos pellot on pysyvästi poissa ruuantuotannosta ja vuodesta toiseen luonnonhoitopeltona, voi miettiä, onko maataloustuki oikea tapa niiden tukemiseen”, Niskanen pohtii.
Ympäristöhyödyt kuitenkin kasvavat sitä mukaa, mitä pidempään sama lohko on luonnonhoitopeltona.
Niskanen sanoo, että näitä erilaisia nurmivaihtoehtoja hyödynnetään liian vähän osana viljelykiertoa.
”Olisi hyvä käyttää enemmän näitä mahdollisuuksia parantaa maan kasvukuntoa. Iso osa pelloista on vuodesta toiseen viljalla, mikä ei ole pidemmän päälle hyvä asia.”
Jos ennallistamisesta maanomistajalle maksettava korvaus on riittävä, peltoa alkaa siihen löytyä.”
Nyt iso puheenaihe on turvepeltojen ennallistaminen. Usein kuultu argumentti on, että aiempien sukupolvien raivaamaa peltoa ei saa vettää tai metsittää. Ei, vaikka pellon viljely ei olisi taloudellisesti kannattavaa.
”On jokaisen maanomistajan oma päätös, mitä pelloilleen tekee. Maatalousekonomistin kylmä näkökulma kuitenkin on, että talous ohjaa maankäyttöä”, Niskanen sanoo.
”Peltoa siirtyy siihen, mistä saa parhaan kannattavuuden. Jos ennallistamisesta maanomistajalle maksettava korvaus on riittävä, peltoa alkaa siihen löytyä.”
”Raha voi lopulta olla arvoja merkittävämpi ohjauskeino.”
Tutkimuksissa on havaittu, että viljelijöiden on vaikea hyväksyä peltojen vettämistä, Niskanen kertoo.
Metsittäminen on helpompi hyväksyä, kun puiden myötä alueella säilyy jonkinlaista tuotantoa.
Jos hiilensidontamarkkinat lähtisivät toimimaan, hyväksyttävyys niin vettämiselle kuin metsittämiselle voisi kasvaa, kun sidotusta hiilestä saisi korvauksia, Niskanen miettii.
”Viljelijöillä on kiinnostusta tilusjärjestelyihin. Hankkeita voisi olla enemmänkin.”
Pelloista luopuminen on usein vaikeaa, mutta peltojen vaihtamiseen löytyy ainakin jossain määrin kiinnostusta.
”Viljelijöillä on kiinnostusta tilusjärjestelyihin. Hankkeita voisi olla enemmänkin”, Niskanen sanoo.
Tilusjärjestelyiden tekeminen kestää vuosia. Viljelijöiden keskinäiset tilusvaihdot on nopeampi tapa, Niskanen toteaa. Niitä voi tehdä verovapaasti, jos tilukset ovat samanarvoisia.
Tilusjärjestelyissä tilusrakenteen parantaminen on tärkein tavoite, mutta samalla voidaan tehdä tie- ja ojituskunnostuksia.
Valtion taloustilanne vaikuttaa tilusjärjestelyjen määrään. Maanmittauslaitos organisoi tilusjärjestelyjä ja sen kyky toteuttaa hankkeita riippuu valtion rahoituksesta.
”Tilusjärjestelyistä on saatu paljon hyötyä. Olisi tarvetta jatkaa niiden tekemistä koko maassa”, Niskanen sanoo.
Peltojen käyttöön vaikuttaa muun muassa maatalouspolitiikka, maataloustuotteiden ja maatalouden tuotantopanosten markkinat sekä maanviljelijän arvot ja odotukset.
Kuinka maatilalla pystytään yhdistämään taloustavoitteet sekä viljelijän arvot ja tunteet?
”Parhaimmillaan arvot ja tunteet on hyvä asia ja ne tukevat yritystoimintaa. Se motivoi, kun viljelijä kokee olevansa osa sukupolvien ketjua. Näin monilla viljelijöillä tilanne varmasti onkin”, Niskanen sanoo.
”Joskus tilanne voi kuitenkin olla se, että luopuminen on parempi vaihtoehto, jos toiminta ei ole taloudellisesti järkevää. Lopetuspäätös on yhtä lailla arvokas ratkaisu.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
