• Vielä pari tuhatta tilaa sai satelliittiseurantaan liittyviä selvityspyyntöjä keskiviikkona

    Tekstiviestihuomautukset asiasta lähetettiin keskiviikkona aamupäivällä.
    Tilaajalle
    Valtaosa selvityspyynnöistä koskee nurmia.
    Valtaosa selvityspyynnöistä koskee nurmia. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    24.8.202315:45
    Satu Lehtonen

    Satelliittiseurantaan liittyviä selvityspyyntöjä avattiin keskiviikkona vielä noin 2 000 tilalle, Ruokavirastosta kerrotaan. Osalle tiloista niitä oli avattu jo aiemmin, osalle pyynnöt olivat ensimmäiset.

    Tekstiviestihuomautukset asiasta lähetettiin keskiviikkona aamupäivällä.

    Uudet selvityspyynnöt koskevat tapauksia, joissa analyysitulokset eivät olleet valmistuneet viime viikkoon mennessä, jolloin pääosa selvityspyynnöistä avattiin.

    Tällä kasvukaudella selvityspyyntöjä pitäisi tulla enää esimerkiksi tapauksissa, joissa kasvulohkon tietoja on muutettu, mutta uusikaan tieto ei jostain syystä saa ”vihreää valoa” satelliittiseurannassa.

    Lisää aiheesta
    • Satelliittiseuranta ei ole reaaliaikaista vaan kulkee pari viikkoa jäljessä, Ruokavirasto muistuttaa. Esimerkiksi viikko sitten niitetty lohko ei välttämättä näy vielä kuvissa.

      Maatalouspolitiikka | Satelliittiseurannan ilmoituskanava avattiin – palaute auttaa kehittämään järjestelmää

    • Satelliittiseuranta on aina pari viikkoa perässä todellisesta tilanteesta.

      Maatalouspolitiikka | Satelliittiseurantaan liittyvä selvityspyyntö on ennen kaikkea muistutus: huolehdi nurmen niitosta elokuun aikana

      Tilaajalle
    • Satelliittiseurannalla on pystytty hyvin erottamaan niitetyt ja niittämättömät nurmilohkot.

      Maatalouspolitiikka | Historian ensimmäiset peltotukien satelliittiseurannan selvityspyynnöt lähetetään viljelijöille huomenna – koskevat pääasiassa nurmia

      Tilaajalle
    • Monet viljelyn arkiset toimenpiteet on kirjoitettu säädöksiin ja tukiehtoihin siten, että sellaisenaan ne saattavat tuntua holhoukselta ja kyykyttämiseltä, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.

      Maatalouspolitiikka | Maataloushallinto on olemassa maatalousyrittäjiä varten

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    satelliittiseuranta
    Ruokavirasto
    selvityspyyntö
    maatilat
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia