• Droonilla tehty lannoitus aikaisti pellolle pääsyä Lapualla – ”Päivä keväällä on viikko syksyllä”

    Uusi teknologia tehostaa viljelyä. Kevättöiden alku ei ole enää kaikessa kiinni peltojen kantavuudesta, kun lannoituksia päästään tekemään ilmasta käsin.
    Tilaajalle
    Jarmo Kattelus seuraa taustalla kun Mikko Hakojärvi valmistelee droonia lannoituslentoon.
    Jarmo Kattelus seuraa taustalla kun Mikko Hakojärvi valmistelee droonia lannoituslentoon.  Kuva: Taina Renkola
    Maatalous|Kasvintuotanto
    16.4.202604:00
    Johanna Koskiahde
    Lapua

    Lapuan Haapakosken kylässä nähtiin tiistaina drooni, hallitusti pellon yllä syysvehnää lannoittamassa.

    Jarmo Katteluksen joenrantalohkolle on syyskuussa kylvetty syysvehnää 12 hehtaaria. Talvehtiminen on onnistunut hyvin, kasvusto on tasaista eikä talvivaurioita ole.

    ”Tässä lohkolla on ollut viimeksi perunaa. Syksyllä se muokattiin kultivaattorilla ja kylvettiin vehnä.”

    Hyvään vauhtiin syksyllä lähtenyt vilja kaipaa kasvun alkuun potkua, mutta traktorilla ei märälle pellolle ole vielä asiaa. Droonilla lannoitteen levitys ilmasta käsin sen sijaan mahdollistaa kevään tärkeiden kasvupäivien hyödyntämisen.

    ”Vanhojen isäntien sanonta on, että päivä keväällä on viikko syksyllä. Droonilla tehty lannoitus aikaistaa pellolle pääsyä. Kun kelit on otolliset, vehnä saa lannoituksen myötä etulyöntiaseman kasvulle.”

    Droonilla tehtiin nyt ensimmäisen kerran peltotöitä Katteluksen tilalla.
    Droonilla tehtiin nyt ensimmäisen kerran peltotöitä Katteluksen tilalla.  Kuva: Taina Renkola

    Katteluksen pelloilla droonia käytettiin nyt ensimmäistä kertaa.

    ”Nestemäisiä lannoitteita olen käyttänyt kuusi vuotta. Nyt laitettiin lehtilannoitetta ja biostimulanttia. Koeruudussa testataan myös uutta sellupohjaista lisäainetta. Seuraavaksi annetaan typpeä perinteisesti ruiskulla, kun maa kantaa koneita. Lannoitustarvetta seurataan pitkin kasvukautta ja toimitaan sen mukaan.”

    Katteluksen tilalla ei tänä vuonna mainitun 12 hehtaarin lisäksi kasvateta muuta viljaa, ja tämäkin menee tilan oman broilerituotannon tarpeisiin.

    ”Ei näillä viljan hinnoilla kannata viljaa viljellä. Maatalouden tilanne on huolestuttava. Lannoitteiden ja polttoaineiden hintojen noustessa loppukin kannattavuus katoaa kasvinviljelytiloilta. Varsinkin nuorten ja investoineiden viljelijöiden tilanne huolestuttaa”, summaa Kattelus tunnelmia kasvukauden alkaessa.

    Drooni lensi viiden metrin korkeudessa kattaen alueen tarkasti satelliittipaikannusta hyödyntäen.
    Drooni lensi viiden metrin korkeudessa kattaen alueen tarkasti satelliittipaikannusta hyödyntäen.  Kuva: Taina Renkola

    Katteluksen tilalla viljelyn pääpaino on tärkkelysperunassa, jota siskonpojan kanssa yhteistyössä istutetaan 34 hehtaaria.

    Kattelus muokkaa peltonsa kevyesti.

    ”Haluan pitää maan kasvukuntoa yllä, pieneliöt ja madot tekevät hyvää työtä peltomaassa. Näin taudit ei iske kasvustoon niin herkästi ja kasvinsuojeluaineiden käyttötarve vähenee. Peltoja ei juuri kynnetä, suorakylvöön siirryin jo 2000-luvun alussa”, Kattelus kertoo.

    Tärkkelysperunan ja syysvehnän lisäksi tilan pelloille kylvetään saneerauskasveja.

    ”Taloudellisesti tällä hetkellä kannattaa viljan viljelyn sijaan hoitaa maita saneerauskasveilla ja pistää niitä muuten hyvään kuntoon.”

    Lannoitetulle lohkolle Kattelus on rakentanut altakastelujärjestelmän. Osa tilan altakastelusta saa käyttöenergiansa omista aurinkopaneeleista. Vesi otetaan pumpulla joesta.

    ”Viime kesän poutajakson jälkeen kastelun merkitys todella näkyi, varsinkin perunalla.”

    ”Taloudellisesti tällä hetkellä kannattaa viljan viljelyn sijaan hoitaa maita saneerauskasveilla ja pistää niitä muuten hyvään kuntoon”, toteaa lapualainen Jarmo Kattelus.
    ”Taloudellisesti tällä hetkellä kannattaa viljan viljelyn sijaan hoitaa maita saneerauskasveilla ja pistää niitä muuten hyvään kuntoon”, toteaa lapualainen Jarmo Kattelus.  Kuva: Taina Renkola

    Droonia lennätti Mtechin johtava agronomi Mikko Hakojärvi.

    ”Käytössä on sarjansa toiseksi raskain malli, XAG P100 Pro, jonka kantokapasiteetti on 50 kiloa. Kahden akun lataus kestää tällä kuormalla noin 10 minuuttia. Laite lentää itse akkujen vaihtopaikalle virran vähentyessä”, hän selvittää.

    Akkujen lataaminen käy nopeasti,10 minuuttia, ja neljällä akulla pelatessa odottamiseen ei tarvitse aikaa käyttää.

    ”Drooni lannoittaa olosuhteista riippuen kymmenessä minuutissa puolesta hehtaarista hehtaariin. Lento onnistuu, kun tuulennopeus pysyy alle 5 m/s”, Hakojärvi kertoo.

    Kiinalaisvalmisteinen drooni sisältää varsin kehittynyttä paikannus- ja tutkatekniikkaa.

    ”Se lukee rtk-korjaussignaalia ja sen kautta droonin sijainti voidaan määrittää senttimetrin tarkkuudella. Tämä pelto on minulle uusi kohde ja siksi pelto digitoidaan rajojen varmistamiseksi kiertämällä se. Sen jälkeen drooni suorittaa työn automaattisesti. LiDAR- teknologiaa käytetään esteen tunnistuksessa.”

    Mikko Hakojärvi laittaa droonin  akut lataukseen.
    Mikko Hakojärvi laittaa droonin akut lataukseen.  Kuva: Taina Renkola
    Lisää aiheesta
    • Mikko Hakojärvi Mtechiltä valmistelee droonia nestemäisen lannoitteen levitykseen.

      Maatalouskoneet | Kymmeniä tuhansia maksavan droonin hankkinut viljelijä voi joutua odottamaan vuoden sen käyttölupaa

      Tilaajalle
    • Vilja-asiantuntija Max Schulman neuvoo viljelijöitä pitämään drooneja silmällä. Kuvituskuva: Kuva ei liity tapaukseen.

      Maatalous | Mitä tehdä, jos pellolle putoaa drooni? Ohjeet viljelijöille ovat selvät

      Tilaajalle
    • Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen kehittämä drooni metsässä. Kuvituskuva.

      Tekniikka | Lukijalta: Droonitutkimus ratkoo maa- ja metsätalouden haasteita tarkan paikkatiedon avulla

    • Helsingissä kokeiltiin viime vuonna droonikuljetuksia Laajasalon terveysasemalle. LEHTIKUVA / handout / Sakari Röyskö.

      Terveydenhuolto | Drooni voisi kuljettaa vastamyrkyn kyyn puremaan keskelle metsää – ”Ehkä vuoden päästä”, arvioi asiaa edistävä asiantuntija

    Artikkelin aiheet
    droonilannoitus
    maatalousteknologia
    Lapua
    syysvehnä
    kasvinviljely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle