• Ruotsalaiset syövät taas lihaa

    Lihaketjun toimialajärjestön mukaan ruotsalaiset ovat huolissaan kotimaisen lihan riittävyydestä.
    Ruotsalaiset nuoret eivät enää kaihda lihaa yhtä paljon kuin aikaisemmin, kertoo Svenskt Kött.
    Ruotsalaiset nuoret eivät enää kaihda lihaa yhtä paljon kuin aikaisemmin, kertoo Svenskt Kött.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Lihantuotanto
    8.6.202517:30
    Maija Ala-Siurua

    Ruotsalaiset syövät lihaa, pitävät sitä terveellisenä ja ovat huolissaan siitä, ettei lihaa riitä. Näin uutisoi ruotsalaista lihaketjua edustava Svenskt Kött tuoreimpaa kuluttajatutkimustaan. Sen mukaan 94 prosenttia ruotsalaisista syö lihaa.

    Huolimatta hintapaineista ja kotitalouksien taloushuolista, enemmistö ruotsalaisista haluaa edelleen maksaa enemmän ruotsalaisesta kuin tuontilihasta.

    37 prosenttia vastaajista ajattelee lihan olen terveydelle myönteinen asia. Vuosi sitten näin ajattelevia oli 29 prosenttia. 86 prosenttia vastaajista katsoo, että kotimainen liha on tärkeää Ruotsin ruokaturvalle.

    ”Keskustelu on pitkään ollut polarisoitunut, mutta nyt näemme jotain muuta. Haluamme tehdä tietoisia valintoja ja monille ruotsalainen liha on juuri tällainen valinta, sanoo tiedotteessa Svenskt Köttin toimitusjohtaja Isabel Moretti.

    Morettin mukaan ei ole enää itsestään selvää, että nuoret kaihtaisivat lihaa. Svensk Kött viittaa Nuorisobarometriin, jonka mukaan yhä useammat nuoret suhtautuvat lihaan myönteisesti. Neljä vuotta sitten 8 tyttöä 10:stä ajatteli, että olisi hyvä, jos vähemmän ihmisiä söisi lihaa. Nykyään näin ajattelee 6 tyttöä 10:stä.

    Svensk Köttille tutkimuksen teki Novus. Tutkimus tehtiin verkkokyselynä 21.–28.3. ja vastaajat olivat 18–84-vuotiaat ruotsalaiset. Vastaajia oli 1 041.

    Lisää aiheesta
    • Liiallinen yksityisautoilu, puun pienpoltto ja suuret määrät punaista lihaa ovat suomalaisten kulutuksessa ”syntejä”, jotka aiheuttavat luontokatoa.

      Ympäristö | Punainen liha ja kahvi suurentavat suomalaisten luontojalanjälkeä – kulutuksestamme kärsii tuontimaiden luonto

      Tilaajalle
    • Ellen Rydbeck halusi muuttaa takaisin maalle. Helsingin-kuplani eroaa melkoisesti Hattulan-kuplastani, Rydbeck miettii.

      Maatalous | Ellen jätti konttorityöt ja ryhtyi emännäksi 100-vuotiaalle kartanolle ‒ "Meillä ei jauhelihapula vaikuta"

      Tilaajalle
    • Tällä hetkellä lapset syövät suositeltua vähemmän kasvipohjaisia ruokia, kun taas erityisesti maitovalmisteiden ja punaisen lihan käyttö on suositeltua runsaampaa.

      Ruoka | Tällaisilla muutoksilla päiväkodeissa voidaan syödä aiempaa terveellisemmin ja säästää miljoonia euroja

    Artikkelin aiheet
    ruotsalainen liha
    lihan kulutus
    Svenskt Kött
    ruoka ja terveys
    kuluttajatutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys