
Kun sonni juoksee aidoista läpi, tiedossa voi olla isojakin yllätyksiä. Saksassa siitossonni karkasi aitauksestaan aidan petettyä. Asiasta kertoo Agrarheute.
Sonni karkasi nuorkarjan sekaan laitumelle ja astui vasikoista useamman. Kaksi niistä tuli tiineeksi ja menehtyi tiineyteen liittyvistä syistä myöhemmin. Naudat voivat tiinehtyä, vaikka eivät olisi vielä varsinaisesti sukukypsiä.
Viljelijän mukaan kannattimessa pultteineen oli valmistusvika, minkä vuoksi aita hajosi. Aitaan pultattu kannatin meni rikki, kun sonni työnsi aitaa. Myös vakuutusyhtiö lähestyi aiheesta aidan valmistajaa.
Aitoja valmistaneen yhtiön mukaan osat eivät olleet syynä siihen, että sonni pääsi karkuun ja vasikoita menehtyi.
Yhtiön mukaan karjanomistajan olisi pitänyt huolehtia siitä, että nuorkarja saa jälkiehkäisylääkkeet. Silloin ne eivät olisi menehtyneet tiineyksiinsä.
Aidat oli sen mukaan asennettu asianmukaisesti.
Oikeus havaitsi aitoja valmistaneen yhtiön lausunnoissa ristiriitaisuuksia ja totesi lopulta sen syylliseksi aidan pettämiseen.
Yhtiö joutuu maksamaan vajaan 1800 euron korvaukset.
Jos osat olisivat olleet kunnossa, aita ei olisi pettänyt siitossonnin painosta eikä se olisi päässyt astumaan nuorkarjaa.
Agrarheuten alkuperäinen artikkeli täällä.