
Loukon tilalla Seinäjoen Nurmossa syysviljat ovat kuuluneet tärkeänä osana peltojen viljelykiertoa koko Petter Sandelinin isännyyden ajan.
Tänä vuonna viljelyssä on etenkin ruista sekä myös ruisvehnää, ja sato-odotukset näyttivät heinäkuun puolivälissä kohtalaisilta.
”Syysviljoilla on monia etuja ja vaihtelevissa viljelyolosuhteissa ne tuovat tiettyä joustavuutta. Niiden menestyminen toki vaihtelee vuosittain, mutta viime vuosina yleistynyt kevätkuivuus on entisestään puoltanut viljelyä”, hän perustelee.
Kasvivuorottelu parantaa myös maan rakennetta ja auttaa siten Sandelinin pitkän tähtäimen tavoitteen eli maan kasvukunnon parantamisen toteutumista. Etenkin ruis on siihen erinomainen.
Samaan hengenvetoon hän kuitenkin muistuttaa, että syysviljojen talvehtimisriskit on aina otettava huomioon. Niitä aiheuttavat vähälumisuus, kun orailta puuttuu lumen suoja, pakkasen ja tuulen yhteisvaikutus, jääpolte sekä myöhäiskevään suuret lämpötilaerot.
Työhuippuja syysviljat eivät hänen mukaansa juurikaan tasaa. Niiden kylvö osuu useimmiten puintien aikoihin ja kevätviljojen kylvön aikaan ajoittuu jo syysviljojen ruiskutus.
”Meillä tätä tilannetta on helpotettu kahden tilan välisellä koneyhteistyöllä kylvöissä ja ruiskutuksessa”, hän esittelee.
Syysviljojen talvehtimista on helpotettu tilalla myös peltoja muotoilemalla. Pohjanmaan pelloilla pienikin tasoero kerryttää helposti isollekin alalle vettä, ja pakkasella jäätä.
”Viime vuosina syysviljoista painopiste on siirtynyt paremman talvehtimisen vuoksi rukiiseen sekä ruisvehnään, jotka menevät teollisuuteen.”
Loukon tilan päätuotantosuuntana on viljanviljely ja broilerintuotanto. Broilereiden tarvitsemasta rehusta noin viidennes saadaan omista viljoista, pääasiassa kevätvehnästä. Koko viljelyalasta syysviljoilla on karkeasti kolmannes, joka vaihtelee kylvökelien mukaan.
”Viime vuosina syysviljoista painopiste on siirtynyt paremman talvehtimisen vuoksi rukiiseen sekä ruisvehnään, jotka menevät teollisuuteen. Ruisvehnä on satoisa rehuvilja ja se on joustavampi kylvöajan suhteen kuin ruis. Sen heikkoutena on kuitenkin herkkyys tähkäidäntään”, Sandelin huomauttaa.
Rukiissa hän on siirtynyt populaatiolajikkeisiin kyllästyttyään hybridien torajyväherkkyyteen. Ne ovatkin hänen mukaansa kehittyneet ja mahdollistavat myös tilan oman siemenen käytön.
”Vaakakupissa painoi myös populaatiolajikkeiden viljelyvarmuus ja parempi talvehtivuus. Se mitä satotasossa hävitään, voitetaan viljelyvarmuudessa ja pitkällä tähtäimellä ne ovat taloudellisesti varmempi vaihtoehto”, hän laskee.

Syysviljojen esikasvi vaihtelee kasvin ja syksyjen aikaikkunan mukaan. Rukiin alla se on usein aikainen ohra, mutta myös herneen esikasviarvoa voi aikaisena syksynä hyödyntää.
”Joinakin syksyinä on onnistunut myös syysvehnän hajakylvö kultivoituun maahan sokerijuurikkaan jälkeen, mutta silloin on kiire. Minimipanostuksella voi kuitenkin saada kerääjäkasvihyödyt ja vieläpä onnistuneen sadon”, hän toteaa.
Nyt viljelyssä olevista syysviljoista ruis talvehti hyvin ja satonäkymät ovat heinäkuun puolivälin jälkeen hyvät. Osin ruisvehnäkin talvehti kohtalaisesti, mutta osaa sen alasta jouduttiin rikkomaan. Jo sen kylvöajankohta oli tietoinen riski ja lopullisesti sen kohtaloksi koitui todennäköisesti keväällä tuulen ja pakkasen yhteisvaikutus.
”Ruisvehnällä on kuitenkin varsin hyvä kyky kompensoida vauriot pensomalla ja tähkät hyödyntävät hyvin vapaan tilan. Mitään huippusatoa sieltä ei kuitenkaan ole odotettavissa”, Sandelin huomauttaa.
Kuivan viime kasvukauden ja vähälumisen talven jäljiltä pohjavedet olivat keväällä alhaalla eikä kosteusreserviä kevääksi ollut. Sandelinin mukaan pelastukseksi vettä satoi kuitenkin juuri sopivin välein edes minimimäärä.
”Joinakin syksyinä on onnistunut myös syysvehnän hajakylvö kultivoituun maahan sokerijuurikkaan jälkeen, mutta silloin on kiire. Minimipanostuksella voi kuitenkin saada kerääjäkasvihyödyt ja vieläpä onnistuneen sadon.”
Kevätkylvöisistä kasveista viljelyssä ovat ohran ja vehnän lisäksi herne, rypsi ja sokerijuurikas, joita on tilalla viljelty aiemminkin hieman vuosittain vaihdellen.
”Näihin kasveihin kannustaa tämänhetkinen viljojen heikko markkinatilanne. Myös syysviljojen hintapreemio pitäisi olla parempi, jos viljelijöitä halutaan kannustaa lisäämään niiden viljelyalaa”, Sandelin korostaa.