• Ennuste: Lihan tuotanto vähenee tänä vuonna kolme prosenttia ja kulutus prosentin, hintojen nousu on vähentänyt hävikkiä

    Lihan kulutuksen kotimaisuusaste on noussut reilun prosenttiyksikön 82,2 prosenttiin.
    Tilaajalle
    Lihan kulutusmäärät pysyvät tasaisina. Euroissa mitattuna lihan myynti on kasvanut, mutta kiloissa mitattuna hieman vähentynyt.
    Lihan kulutusmäärät pysyvät tasaisina. Euroissa mitattuna lihan myynti on kasvanut, mutta kiloissa mitattuna hieman vähentynyt. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Lihantuotanto
    20.8.202304:00
    Tuure Kiviranta

    Lihan kokonaiskulutus pysyy tänä vuonna melko vakaana, arvioi Kantar Agri. Koko vuodelle arvioidaan noin yhden prosentin kulutuksen vähennystä viime vuoteen verrattuna.

    Kuluttajat ovat hintojen noustua ostoissaan aiempaa tarkempia, mikä merkitsee myös hävikin pienenemistä.

    Lihan tuotannon ennustetaan tänä vuonna vähenevän kaikkiaan kolme prosenttia.

    Sianlihan tuotanto on vähenemässä seitsemän prosenttia 159 miljoonaan kiloon. Emakoiden määrä on vähentynyt yhdeksän prosenttia, minkä porsastuotoksen nousu osin korvaa, Kantar Agri kertoo.

    Naudanlihan tuotannoksi arvioidaan 84,9 miljoonaa kiloa, joka olisi prosentin viime vuotta enemmän. Vuoden alkupuoliskolla teurasmäärät kasvoivat viime vuodelta siirtyneiden teurastusten takia, mutta ne vähenevät vuoden loppupuoliskolla.

    Broilerin tuotannon arvioidaan laskevan prosentilla 137 miljoonaan kiloon. Kalkkunan tuotannoksi ennustetaan 8,8 miljoonaa kiloa.

    Karitsanlihan tuotannon vähenemisen arvioidaan jatkuvan. Tuotantoennuste on 819 tonnia eli seitsemän prosenttia viime vuotta vähemmän.

    Tammi–kesäkuussa vähittäiskaupassa lihan kilomääräinen myynti laski, mutta euromääräinen kasvoi 10 prosenttia.

    Lihan kulutuksen kotimaisuusaste nousi reilun prosenttiyksikön 82,2 prosenttiin.

    Lihaa tuotiin tammi–kesäkuussa ruholihana laskien seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Tuonti painottui aiempaa enemmän broileriin ja lampaan lihaan.

    Vienti väheni yhteensä 11 prosenttia vähennyksen kohdistuessa sianlihaan ja broileriin.

    Lisää aiheesta
    • Naudanlihan kulutus lähti viime vuonna voimakkaaseen laskuun.

      Lihantuotanto | Sekä lihan kulutuksen että tuotannon laskun ennustetaan jatkuvan edelleen

    • Sianlihan tuotanto on vähentynyt alkuvuonna 10 prosenttia. Kantar TNS Agrin ennakkotietojen mukaan sianlihan tuotanto edelleen ylittää kotimaan kulutusmäärän.

      Lihantuotanto | Sianlihan tuotanto on vähentynyt kotimaassa 10 prosenttia – hinta 20 senttiä EU:n keskihintaa jäljessä

      Tilaajalle
    • Kai Gyllström aloitti Atrian toimitusjohtajana kesäkuun alussa. Hän on sitä ennen työskennellyt 14 vuotta Arlalla.

      Lihantuotanto | Lihantuotannon edellytykset ovat Suomessa erinomaiset, sanoo Atrian uusi toimitusjohtaja Kai Gyllström – viennissä vastassa on kova hintakilpailu, johon on vastattava lisäarvotuotteilla

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys