• Mediat: Kanalalle väärän salmonellatuloksen antanut laboratorio on syyllistynyt toistuviin sopimusrikkomuksiin – sekoittanut vesinäytteitä keskenään

    Laboratorion testaamissa talous- ja ympäristövesinäytteissä on viranomaisten mukaan tapahtunut pelkästään kuluvana vuonna yhteensä 150 sopimusrikettä.
    Arkistokuva ei liity tapaukseen.
    Arkistokuva ei liity tapaukseen. Kuva: Pekka Fali
    Maatalous|Maatalous
    23.7.202413:00
    Tuure Kiviranta

    Lappeenrantalaiselle Kuorttisen luomukanalalle väärän salmonellatuloksen antanut Eurofins Scientific Finland -laboratorio on syyllistynyt useisiin ja toistuviin sopimusrikkomuksiin Itä-Uudellamaalla, kertovat Uusimaa-lehti ja Yle.

    Laboratorion testaamissa talous- ja ympäristövesinäytteissä on viranomaisten mukaan tapahtunut pelkästään kuluvana vuonna yhteensä 150 sopimusrikettä.

    Ne liittyvät pääasiassa tietojenkäsittelyyn. Laboratorio on muun muassa sekoittanut vesinäytteiden tuloksia keskenään.

    Kyseessä on esimerkiksi koulujen, keskuskeittiöiden, ravintoloiden, kaivojen ja palvelutalojen juomavesinäytteitä.

    Itä-Uudenmaan ympäristöterveydenhuollosta vastaava Porvoon kaupunki on purkanut sopimuksensa laboratorion kanssa, koska toiminta ei ole huomautuksista huolimatta korjaantunut.

    Porvoon ympäristöterveydenhuollon vastaava viranomainen Maarit Lönnroth kertoo Uusimaa-lehdelle, että ongelmat laboratoriossa alkoivat omistajavaihdoksen jälkeen.

    Vita laboratoriot Oy:n ympäristölaboratorioyksikkö myytiin Eurofins Scientific Finland konsernille vuonna 2023.

    Eurofins on maailmanlaajuisesti toimiva laboratorioyhtiö. Sen palveluita ovat muun muassa ruokaan, ympäristöön ja lääkkeisiin liittyvät tutkimukset.

    Konserniin kuuluu myös useille viljelijöille tuttu Eurofins Agro. Se on verkkosivujensa mukaan Suomen suurin maatalousanalytiikan laboratorio. Eurofins Agro tekee muun muassa peltojen viljavuusanalyyseja sekä rehu- ja lanta-analyyseja.

    Uusimaa: Laboratorio sössi vesinäytteiden raportoinnit jatkuvasti – virheet ovat aiheuttaneet terveysriskejä Itä-Uudenmaan asukkaille

    Yle: Uusimaa: Väärän salmonellatuloksen tehnyt laboratorio syyllistynyt useisiin rikkomuksiin – yli 4 000 kanaa kuoli turhaan

    Lisää aiheesta
    • Kaisa ja Janne Rautakannel Kuorttisen luomukanasta kertoivat vuosi sitten MT:lle IB-viruskohusta. Nyt yrittäjät ovat jälleen menneet melkoisen mankelin läpi.

      Kananmunantuotanto | Kananmunatilan painajainen: 4000 luomukanaa teurastettiin väärän salmonellatuloksen vuoksi

      Tilaajalle
    • Kuorttisen luomakanalasta jouduttiin lopettamaan virheellisen salmonellatuloksen vuoksi yli 4000 kanaa ja tila joutui viikoiksi osto- ja myyntikieltoon.

      Kananmunantuotanto | Etelä-Saimaa: Näin luomukanalan puhdas näyte saattoi vinksahtaa salmonellaksi, Ruokavirasto vaatii selvitystä

    • Kuorttisen kanala kärsi valtavat taloudelliset tappiot väärän salmonellatuloksen takia.

      Kananmunantuotanto | Ruokavirasto: Kuorttisen kanalan salmonellanäytteen käsitellyt laboratorio noudatti lainsäädännön vaatimuksia, mutta näytteiden käsittelyssä korjattavaa

    • Kuorttisen luomukanalan näyte saastui laboratoriossa. Kuva vuodelta 2018.

      Kananmunantuotanto | Ruokavirasto: Kuorttisen kanalanäytteen saastuminen laboratoriossa varmistui

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen