

”Juhlavuosi”, summaa kasvintuotannon asiantuntija Juha Mäkelä ProAgria Etelä-Pohjanmaasta.
Järjestö hankki vuokrakokeilun jälkeen ensimmäisen oman John Deere Gator-mönkijän ja siihen yhdistetyn maakairan maanäytteiden ottoa eli viljavuustutkimuksia varten jo vuonna 2005.
”Minusta tuli heti sen käyttäjä. Mies on pysynyt samana 20 vuotta, mutta Gator ja kaira ovat järjestyksessä jo kolmannet”, hän naurahtaa.
Mäkelän mukaan 20 vuodessa on mönkijästä, kairasta ja karttasovelluksista kehitetty uniikki yksikkö. Samalla sen kanssa ovat myös toimintatavat vuosien varrella hioutuneet toimiviksi.

Ensimmäisessä mönkijässä kairaa pyöritti erillisen bensamoottorin perässä oleva hydrauliyksikkö. Seuraavaan asennettiin mönkijän moottorin pyörittämä hydraulipumppu, ja tämä laitteisto siirrettiin myös kolmanteen mönkijään.
”Gator on osoittanut selvästi toimivimmaksi tähän työhön”, Mäkelä huomauttaa.
Kaira on saanut mekaanisten ominaisuuksien lisäksi sähköisiä toimintoja kuten syvyyden säädön. Näytteet otetaan muokkauskerroksesta eli noin 25 sentin syvyydestä.
”Paperikartoista on siirrytty työläiden karttasovellusten kautta varta vasten tätä tarkoitusta varten ProAgrialle kehitettyyn karttasovellukseen ja -ohjelmistoon”, Mäkelä havainnollistaa.

Alkukankeuden jälkeen viljavuustutkimukset vilkastuivat 2000-luvun alussa isojen asiakastilojen näyttäessä mallia. Ne halusivat saada tarkkaa tietoa peltojensa kasvukunnosta ennen lannoituksia ja kalkituksia.
Mäkelä meneekin näiden samojen tilojen pelloille mönkijällä nyt jo neljättä kertaa. Palveluun kuuluu näytteiden oton lisäksi pöytäkirjojen teko sekä näytteiden lähettäminen.
Ympäristötukiehtojen mukaan viljavuustutkimus pitää tehdä viiden vuoden välein. Näyte on otettava joka peruslohkolta ja yksi jokaiselta alkavalta viideltä hehtaarilta.
”Esimerkiksi kolme näytettä otetaan lohkon eri päistä ja keskeltä. Jokaiseen rasiaan eli yhteen näytteeseen otan 20 osanäytettä eli kairanpistoa. Kun koko pelto käydään läpi, näytteistä tulee hyvin edustavia”, Mäkelä esittelee.
Päivässä ehtii ottaa noin 80-90 rasiaa, ja kaikkiaan vuodessa reilut 2500 näytettä.
Yksi työllistävä kohde ovat olleet tilusjärjestelyt. Niissä on tarvittu ulkopuolista maanäytteiden ottajaa peltojen viljavuuden eli arvon määrittämiseksi.
Näytteiden otto ajoittuu syksyyn ja sänkipelloille, ja silloin myös tulokset ehtii saada ajoissa. Kahtena vuonna on toista vuoroa Mäkelän kanssa tehnyt Jenni Talvitie ja ensimmäiset näytteet tänä syksynä otettiin elokuun viimeisellä viikolla.
Työ jatkuu listan mukaan maan jäätymiseen asti.
”Peltojen fosforitasot vilkkuvat kartoilla yhä punaisempana, mikä johtuu kiristyneistä lannoitusrajoista.”
20 vuoden aikana Mäkelä on nähnyt peltojen viljavuustutkimusten perusteella muutaman selkeän muutoksen peloilla. Niistä ensimmäinen on fosforin väheneminen.
”Peltojen fosforitasot vilkkuvat kartoilla yhä punaisempana, mikä johtuu kiristyneistä lannoitusrajoista”, hän selventää.
Alkujaan turvemaina olleet pellot ovat viljelytoimista johtuen muuttuneet muokkauskerrokseltaan multamaiksi. Tyypillinen tällainen alue on Seinäjoen-Ilmajoen Alajoen viljelylakeus.
”Vastaavasti kivennäismailla näkyy selvästi humuksen väheneminen. Sitä voitaisiin kuitenkin lisätä tuottamalla juuri- ja pintamassaa tehokkaalla viljelykierrolla”, Mäkelä korostaa.
Mönkijällä näkee hänen mukaansa myös puimurin tai traktorin hyttiä paremmin, jos vesi seisoo painanteissa eli missä pellon vesitaloudessa on parannettavaa.