Ruokatalojen syytä ryhdistäytyä ennen kuin Mr Tokmanni tulee kylään

Keskittyneen ruokakaupan ongelmista on puhuttu pitkään. K- ja S-ryhmällä on yhdessä yli 80 prosentin osuus Suomen päivittäistavarakaupan markkinoista.

On ajateltu, että uusien kauppaketjujen markkinoille tulo parantaisi elintarviketeollisuuden ja viljelijöiden asemaa ruokaketjussa, kun kilpailu kauppojen välillä kasvaisi.

Tapahtuisiko kuitenkaan niin? Iso osa kuluttajista haluaa halpaa ja siihen ruokakauppojen toiminta perustuu.

Kohta tähän saadaan uutta tuntumaa, kun Tokmanni avaa Spar-myymälöitä.

Lähteekö se kilpailemaan tuotteiden saamisesta hyllyihinsä maksamalla teollisuudelle muita korkeampia hintoja, vai pyrkiikö se ainoastaan kilpailemaan asiakkaista halvoilla kuluttajahinnoilla?

”Asiakkaat tulevat hyötymään Tokmannin kasvavasta tuotetarjonnasta ja halvoista hinnoista”, sanoi Tokmannin toimitusjohtaja Mika Rautiainen tammikuussa.

Tokmannin TV-mainokset eivät lupaa hyvää elintarviketeollisuudelle. Mainoksissa fiktiivinen Mr Tokmanni tekee teollisuuspomoille tarjouksia, joista ei pysty kieltäytymään.

Jos Mr Tokmanni jatkossa menee johonkin lihataloon tai meijeriin, niin ei kanasuikalepaketilla tai maitotölkillä ole sen jälkeen kovin paljoa hintaa.

Muiden kauppojen mainoksissa on sama tarina. K-kauppa polkee hinnat lattianrakoon. S-ryhmä ja Lidl molemmat toitottavat olevansa halvimpia.

Kauppaa on helppo syyttää ruokaketjun ongelmista. Syytä siihen voi usein olla, mutta menevätkö ketjun muut osapuolet liian helposti kaupan selän taakse piiloon omia virheitään?

Osaako elintarviketeollisuus käydä neuvotteluja kaupan kanssa? Tajuavatko ketjun kaikki osapuolet markkinatalouden perusteet?

Esimerkiksi naudanlihan hinnassa pallon luulisi olevan täysin lihataloilla. Naudanlihasta on Euroopan laajuinen niukkuus. Voiko lihatalo saada tämän parempaa tilaisuutta nostaa hintoja?

Niukkuustilanteessa tuottajahintojen olisi aidosti noustava, jotta tuottajat saisivat signaalin pitää tuotanto vähintään nykyisen kokoisena.

Sen jälkeen lihatalot voisivat ilmoittaa kaupalle, että hinta on markkinoilla noussut eikä halvemmalla saa.

Jos lihatalot ovat sitoutuneet pitkiin sopimuksiin kaupan kanssa, menisi tuottajahinnan nosto aluksi niiden omasta katteesta. Seuraavalla sopimuskaudella se siirtyisi osittain tai kokonaan kaupan ja kuluttajien maksettavaksi.

Teollisuus ja tuottajat ovat opettaneet kaupan siihen, että tuotantomäärät ovat vuodesta toiseen hyvin samanlaiset, eikä kaupan siten tarvitse nostaa hintoja saadakseen haluamansa tuotteet.

Maatalouden tuotantomäärät ovat reagoineet tuottajahintojen laskuun tai kustannusten nousuun perinteisesti melko vähän.

On hyvä myös muistaa, että pörssiyhtiömuotoisilla ruokataloilla ei ole muuta tarkoitusta kuin pitää osakkeenomistajansa tyytyväisinä.

Tuottajan osuus hinnasta on osakkeenomistajan näkökulmasta raaka-aine kustannus, joka pitää minimoida.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.