• Öljykasvien hinnat vahvassa nousussa – Venäjä rajoittaa vehnän vientiään

    Rypsin ja rapsin hintaa on nostanut niukkuus kasviöljymarkkinoilla.
    Tilaajalle
    Vehnän hinnat ovat olleet lievässä laskussa viljapörsseissä.
    Vehnän hinnat ovat olleet lievässä laskussa viljapörsseissä. Kuva: Saara Lavi
    Maatalous|Maatalous
    11.11.202407:00
    Tuure Kiviranta

    Sääolot ja satonäkymät vaikuttivat viime viikolla viljamarkkinoihin enemmän kuin Yhdysvaltojen presidentinvaalit.

    Valuuttakurssien muutokset vaalien jälkeen vaikuttivat hieman hintoihin ja soijan hinnassa oli heiluntaa. 40 prosenttia Yhdysvaltojen soijan viennistä on mennyt Kiinaan. Jos maiden välillä alkaa kauppasota, on soija nopeasti tulilinjalla.

    Rapsin hinta oli viime viikon alussa laskussa, mutta kääntyi viikon edetessä vahvaan nousuun. Euronext-viljapörssissä helmikuun rapsifutuuri oli perjantai-iltapäivästä noin 533 euroa tonnilta. Edellisen perjantain päätöshinta oli 517 euroa.

    Hintaa on nostanut palmuöljyn kohoaminen kalleimmilleen sitten kesän 2022. Malesiassa tuotanto on vähentynyt ja suuressa tuojamaassa Intiassa tuonti kasvanut.

    Samaan aikaan Euroopassa rapsin sekä auringonkukan satoarvioita tältä vuodelta on pienennetty.

    Vehnän hinnassa on ollut lievää laskua. Kysyntä ja tarjonta ovat melko hyvässä tasapainossa. Viime vuoteen verrattuna viljan vienti Ukrainasta on ollut tänä syksynä suurempaa.

    Brittiläisen Ahdb:n mukaan venäläinen vehnä on nyt ukrainalaista kalliimpaa, mikä kertoo Venäjän aloittaneen rajoittaa vientiään.

    Perjantai-iltapäivästä joulukuun vehnäfutuuri Euronextissä oli noin 215 euroa ja maaliskuulle noteeraus oli 225 euroa tonnilta.

    Lisää aiheesta
    • Donald Trumpin virkakausi alkaa 20. tammikuuta.

      Politiikka ja talous | Trump voi vaikuttaa maataloustuotteiden hintoihin monin tavoin

      Tilaajalle
    • Rapsin helmikuun pörssihinta oli perjantai-iltapäivästä noin 525 euroa tonnilta. Viikossa hinta nousi noin 10 euroa ja kuukaudessa noin 40 euroa.

      Maatalous | Rapsin hinta noussut pörssissä ja kotimaassa, vehnä laskussa

      Tilaajalle
    • EU:n raportin mukaan viljan vienti EU:sta vähenee pienen sadon myötä. Sokerin suuresta sadosta sen sijaan riittää enemmän vientiinkin.

      Maatalous | Maatalousmarkkinoilla on löytynyt hauras tasapaino – lannoitteiden hinnat laskeneet, voin hinta kolkuttaa kahdeksaa euroa

      Tilaajalle
    • Arkistokuvassa viljalaivan lastausta Suomessa.

      Maatalous | Viljan viennin on kohta pakko vähentyä Venäjältä

      Tilaajalle
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen