Säkylän sokeritehdas käynnistyy suuren juurikasalan ja lupaavan satotilanteen vuoksi jo tiistaina 24. syyskuuta, Sucros kertoo verkkosivullaan.
Viime vuonna juurikkaan käsittely alkoi 3. lokakuuta.
Kasvustot jäivät kevään kuivuudessa hieman keskimääräistä harvemmiksi. Koenostojen perusteella näyttää siltä, että juurikas on pystynyt kesän mittaan kompensoimaan tilannetta ja yksittäisten juurikkaiden keskipaino on totuttua suurempi.
Tulossa näyttäisi olevan keskimääräinen sato, mutta hyvissä kasvuoloissa voisi olla potentiaalia myös enempään.