• Katso video: Sokerijuurikas sietää hankalatkin kesät – syksyn sateet ja lämpö siivittivät kuivassa juroneet juurikkaat hyvään kasvuun

    Tämä oli sellainen ”pakko saada”, Timo Erjala toteaa Hollannista tuodusta nostokoneestaan.
    Timo Erjalan tilalla kasvaa sokerijuurikasta 65 hehtaarilla.
    Timo Erjalan tilalla kasvaa sokerijuurikasta 65 hehtaarilla. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Kasvintuotanto
    11.10.202304:00
    Satu Lehtonen
    Salo

    ”Ihan kelpo sato tästä tulee”, tuumaa perniöläinen Timo Erjala. Sokerijuurikas näytti heinäkuun lopussa kuivuuden takia todella kurjalta, mutta sen jälkeen tulleet sateet ja lämmön se on hyödyntänyt täysimääräisesti.

    Perjantaina nostovuorossa oli hyvä, tasainen lohko, joka on ollut kolme viime vuotta viljalla. Erjala arvioi, että sen hehtaarisato on 50 tonnin luokkaa.

    Juurikkaan nosto aloitettiin Suomenniityn tilalla tänä vuonna syyskuun 30. päivä. ”Vanha sääntö on, että valmista pitäisi olla 20.10. mennessä”, Erjala toteaa.

    Tilalla on viljelty sokerijuurikasta yhtäjaksoisesti vuodesta 1932.

    Peltoa on yhteensä 200 hehtaaria. Juurikkaalla on 65 hehtaaria vuosittain. Alaa ei kasvateta, koska kiertoviljely on juurikkaalla välttämätön, Erjala painottaa.

    Samalla lohkolla viljellään juurikasta korkeintaan kaksi vuotta peräkkäin ja sen jälkeen lohko on vähintään kaksi vuotta muulla kasvilla. ”Heti huomaa sadossa, jos juurikasvuosia on peräkkäin enemmän kuin kaksi.”

    Juurikkaan lisäksi tilalla oli tänä vuonna viljelyssä ohraa, vehnää, ruisvehnää ja syysohraa. Syysviljoihin panostetaan jatkossa yhä enemmän, sillä alkukesän kuivuusjaksot tuntuvat pahenevan. Esimerkiksi kevätohran sato jäi lähes olemattomaksi.

    Juurikkaalla on 65 hehtaaria vuosittain. Alaa ei kasvateta, koska kiertoviljely on juurikkaalla välttämätön.

    Timo Erjala kertoo, että perheen viidestä lapsesta on valtava apu tilan töissä.
    Timo Erjala kertoo, että perheen viidestä lapsesta on valtava apu tilan töissä. Kuva: Kimmo Haimi

    Sokerijuurikas on Erjalan mukaan ollut pitkään kannattava kasvi, mutta viime vuosina se on jäänyt viljan tasolle. Paljon työllistävä ja maata rasittava kasvi kaipaisi kannustinta.

    ”Onneksi teollisuus nyt yrittää korvata kohonneita kustannuksia viljelijöille. Onko yritys riittävä, se on sitten toinen asia.”

    Suomenniityssä juurikkaaseen todella panostetaan. Maan pH pyritään pitämään säännöllisin kalkituksin yli 7:ssä. Peruskunnostuksista ja ojituksesta huolehditaan. Perjantaina nostossa ollut lohko on hiljattain tasattu profiililtaan viivasuoraksi.

    Luukas Erjala siirtää konetta.
    Luukas Erjala siirtää konetta. Kuva: Kimmo Haimi

    Tilalla on oma nostokone, ja sen ansiosta nostossa on pelivaraa. Ei ole pakko lähteä rypemään märälle pellolle, kuten urakoitsijaa käytettäessä pitäisi, Erjala toteaa.

    Kone on juurikasalaan nähden ehkä hiukan mittava, mutta tämä oli sellainen ”pakko saada”, isäntä nauraa.

    Vervaet-merkkinen kuusirivinen kone tuotiin Hollannista suomalaisen välittäjän avustuksella 2020. Peruskunnostettu kone on 20 vuotta vanha.

    Nyt menossa on neljäs nostokausi, ja kone on ollut todella kestävä ja varmatoiminen, Erjala kehuu. Hyvässä kelissä ja pitkää sarkaa ajettaessa sillä nostaa hehtaarin tunnissa.

    Juurikkaat aumataan odottamaan kuljetusta.
    Juurikkaat aumataan odottamaan kuljetusta. Kuva: Kimmo Haimi

    Suomessa on enää yksi sokeritehdas. Säkylän tehtaan käyntikausi alkoi tänä vuonna 3.10.

    Tila ajaa juurikkaat aumaan, ja tehdas hoitaa kuljetuksen ja lastauksen. Perniössä viljelijöillä on tosin oma puhdistuskuormain, jolta tehdas ostaa palvelun.

    Puhdistuskuormain sekä tehostaa lastausta että poistaa juurikkaista multaa. Sitä pyritään ajamaan tehtaalle mahdollisimman vähän.

    Perjantaina takana oli hallayö.
    Perjantaina takana oli hallayö. Kuva: Kimmo Haimi

    Erjala kuvaa sokerijuurikasta pilke silmäkulmassa harrastukseksi. Tilan tärkein tulonlähde on jalostussikala.

    Emakoita on pari sataa ja menossa on parhaillaan vapaaporsituslaajennus.

    Tilan rodut ovat maatiainen ja yorkshire. Vuonna 2012 Snellman osti Faba Sika Oy:n ja perusti Figen-jalostusyhtiön juuri näitä rotuja jalostamaan. Silloin Suomenniitty siirtyi Snellmanin kumppaniksi.

    Tilalta on viety jalostuseläimiä säännöllisesti Kaukoitään asti. Viimeksi lähti ryhmä eläimiä Kambodžaan.

    ”Viennin merkitys ei taloudellisesti ole iso, mutta luo uskottavuutta, kun valtavat ulkomaiset toimijat haluavat meidän eläimiä”, Erjala toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Sokerijuurikas kiinnostaa viljelijöitä aiempaa enemmän. Kasvustot näyttävät tällä hetkellä ihan hyviltä.

      Kasvintuotanto | Sokerijuurikkaan satonäkymät ovat kuivuudesta huolimatta hyvät – ”Onneksi juurikas on pitkän matkan juoksija”

      Tilaajalle
    • ”Juurikkaan viljelyala kasvoi 30 prosenttia tälle vuodelle, ja haluamme jatkaa kasvua”, sanoo maatalousjohtaja Fanni Heinonen Sucrokselta.

      Maatalous | Sokerijuurikkaan hinta pysyy historiallisen korkeana – Sucros ja MTK sopivat vuoden 2024 hinnat

      Tilaajalle
    • Sucros Oy:n maatalousjohtaja Fanni Heinonen oli mukana Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen 70-vuotisjuhlilla ja peltopäivillä Paimiossa.

      Kasvintuotanto | Sokerijuurikas sinnittelee helteessä – viljelysopimuksia tehty yli sata viime vuotta enemmän

    • Sucroksen juurikaspihalla Säkylässä eletään kiireisiä viikkoja.

      Kasvintuotanto | Suomen ainoa sokeritehdas jyskyttää nyt yötä päivää: Rekka ajaa pihaan joka kahdeksas minuutti

      Tilaajalle
    • Kevät on ollut aika tavanomainen, mutta viileä sää jarruttaa kasvua. Myös vettä aletaan pian kaivata, miettii Petri Tuomola Säkylästä.

      Kasvintuotanto | Kuivuus huolettaa Lounais-Suomessa – ”Kirvat ja kirpat ovat olleet riesa poikkeuksellisesti myös viljolla”

    Artikkelin aiheet
    sokerijuurikas
    maatalous
    Perniö
    Suomenniityn tila
    kasvukausi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle