Kesän säät ovat taas oikutelleet. Alkukesä oli kuiva ja viileä. Lopulta vettä saatiin, paikoin liikaakin, mutta sitä olisi kaivattu paljon aiemmin.
Yhä useampi miettii, mitä Suomessa tulisi viljellä ja mitä vaihtoehtoisia kasvilajeja on ylipäätään tarjolla.
Luonnonvarakeskuksessa on tutkittu vuosien mittaan yksi-, kaksi- ja monivuotisia palko- ja öljykasveja, erikoisviljoja, siemenmausteita ja värikasveja, joista on meneillään tavanomaisen ja luomuviljelyn koetoimintaa.
Viljelytekniikoiden lisäksi tietoa on kertynyt kasvien erityispiirteistä, joita voidaan hyödyntää lannoituksessa, hiilen kerryttämisessä, monimuotoisuuden edistämisessä tai lajiseoksissa ja viljelykierroissa.
Aiheesta ja tutkimushankkeista on tarjolla tietoa erikoiskasvien tutkimuspäivässä Jokioisilla 22. elokuuta. Asiaan perehdytään koekentillä, aidoissa tutkimusolosuhteissa.
Tapahtuma on maksuton, ja siihen kuuluu myös maksuton kenttälounas.
Erikoiskasvipäivään tulee ilmoittautua viimeistään 18.8.