• Mansikkasato on pieni koko Suomessa: ”Todennäköisesti jotkut jäävät ilman”

    Mansikkakesä saattaa aiheuttaa pettymyksen osalle kuluttajista. Sato jää koko Suomessa pieneksi, eivätkä kaikki tilat kykene tarjoamaan itsepoimintaa.
    Tilaajalle
    Avomaamansikoiden pääsatokausi on jäänyt tänä vuonna pieneksi, mutta laadun kanssa ongelmia ei ole ollut.
    Avomaamansikoiden pääsatokausi on jäänyt tänä vuonna pieneksi, mutta laadun kanssa ongelmia ei ole ollut. Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    11.7.202411:00
    Annika Hirvelä

    Mansikkasato on tänä vuonna pienempi koko Suomessa aikaisempiin vuosiin verrattuna, kertoo Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Heidi Wirtanen.

    Wirtanen ei kuitenkaan tässä vaiheessa arvioi marjasatojen suuruutta tarkemmin, sillä kilomäärällisesti sadoissa on suurta vaihtelua.

    ”Mikään katastrofivuosi tämä ei ole, mutta jonkin verran pienempi mansikkasato on tänä vuonna koko Suomessa”, Wirtanen toteaa.

    Syitä heikkoihin mansikkasatoihin on useita. Päällimmäisenä Wirtanen nostaa luultua vaikeamman talven ja nopean kevään.

    ”Lunta oli paljon, joten luultiin, että tulee hyvä talvi.”

    Syksy oli hyvin sateinen, mikä kuitenkin siirtyi nopeasti pitkäksi talveksi. Wirtanen uskoo lumen alle jääneen kosteuden vaikeuttaneen mansikoiden talvehtimista.

    Kevät puolestaan jäi Wirtasen mukaan hyvin lyhyeksi ja toukokuun helteet saivat mansikat kukkimaan nopeasti.

    ”Normaalia kevättä ei ollut juuri ollenkaan, jolloin kasvit olisivat ehtineet kerätä voimia. Helteen takia myös kukinta oli suurimmassa osassa maata nopea.”

    Nopea kukinta nopeutti myös marjojen poimintaa ja tasoitti aikaisempien ja myöhäisempien lajikkeiden eroja.

    ”Helteet verottivat myös marjojen kokoa, mikä vähentää satoa edelleen.”

    Pohjoisen avomaan pääsatokausi on juuri alkamaisillaan, sen sijaan Etelä-Suomessa se on jo hiipumassa.

    Kausi on erityisesti etelässä ollut aikainen, mutta alueelliset erot satokauden ajoituksessa ovat pysyneet samanlaisina kuin normaalisti.

    Kuluttajat ovat olleet satokauden aikaisuudessa kohtalaisen hyvin mukana.
    Kuluttajat ovat olleet satokauden aikaisuudessa kohtalaisen hyvin mukana.  Kuva: Sanne Katainen

    Myös Etelä-Pohjanmaalla kauhajokisella Rannan marjatilalla mansikan satokausi on jäänyt huomattavasti pienemmäksi, kertoo yrittäjä Tarja Ranta.

    ”Todennäköisesti jotkut asiakkaat jäävät ilman, kaikille toki yritetään saada. Myyntipisteet tyhjenevät nopeasti ja puhelin soi jatkuvasti”, Ranta kuvailee.

    Hän toteaa, että viljelijöiden kannalta on hyvä, että marjoilla on kysyntää. Samalla on valitettavaa, että kysyntään ei pystytä vastaamaan.

    Heikomman marjasadon vuoksi Rannan marjatilalla ei pystytä tänä vuonna tarjoamaan itsepoimintaa. Myös työntekijöitä on tällä kaudella vähemmän, jotta kaikille riittäisi töitä.

    ”Itsepoimijoita yritetään yleensä palvella satokauden loppupäässä, mutta marjat ei riitä siihenkään”, Ranta kertoo.

    Kuten muuallakin Suomessa, myös Rannan marjatilan mansikkasatoa vähensivät viime syksyn ja tämän kevään sääolosuhteet. Säilynyt kasvusto on kuitenkin pysynyt hyväkuntoisena, joten laatuongelmia ei tilalla ole ollut.

    Myös Rannan marjatilalla mansikkakausi alkoi hyvin aikaisin, jo viikko ennen juhannusta.

    ”Huomenna meillä on pääsatokauden viimeinen poiminta. Sitten on vuorossa vähän istutuksia ja pienesti myös myöhäislajikkeiden poimintaa.”

    Lisää aiheesta
    • Mustikkasadosta odotetaan hyvää tai tavanomaista.

      Marjat ja sienet | Mustikan satokausi alkanut etelässä – sato on todennäköisesti hyvä

    • Mansikkasato on kypsynyt poimittavaksi suurimmassa osassa Suomea.

      Marjat ja sienet | Marjasadon ennustetaan olevan hyvä – helteet ja talvituhot verottavat kokoa ja määrää

    • Mansikan satokausi jää tänä vuonna lyhyeksi, arvioi Pro Agria.

      Puutarhatuotanto | Nyt on aika kaivaa purkit ja pakasterasiat esille: Mansikoiden säilöntäkausi on jo ovella

    • Mansikan pääsatokaudesta tulossa nopea ja intensiivinen.

      Puutarhatuotanto | Ilouutinen herkkusuille –mansikkasato kypsyy etuajassa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle