• Virheitä nautojen korvamerkkitilauksissa – sovellus otti vahingossa huomioon vapaaehtoisia korvanumeroita

    Ruokavirasto korostaa, ettei korvamerkin korvanumero ole naudalla virallinen tunnistetieto eikä sillä ole vaikutusta eläimen tunnistettavuuteen eikä jäljitettävyyteen.
    Säädösten mukaan nautaeläin on merkittävä kumpaankin korvaan kiinnitettävillä korvamerkeillä. Vuonna 2021 ja sen jälkeen syntyvillä eläimillä on toisen korvamerkin oltava elektroninen.
    Säädösten mukaan nautaeläin on merkittävä kumpaankin korvaan kiinnitettävillä korvamerkeillä. Vuonna 2021 ja sen jälkeen syntyvillä eläimillä on toisen korvamerkin oltava elektroninen. Kuva: MT arkisto
    Maatalous|Maatalous
    27.9.202213:30
    Maija Ala-Siurua

    Minun Maatilani -sovelluksen kautta tilatuissa nautojen korvamerkeissä on ilmennyt virhe 25.8.2022 ja 16.9.2022 välisenä aikana, Ruokavirasto tiedottaa.

    Virheestä johtuen sovellus on huomioinut tilalla käytössä olevia vapaaehtoisia korvanumeroita sekä poistettujen eläinten ja vain vanhempana olleiden eläinten korvanumeroita. Näin ollen korvanumerot eivät ole muodostuneet pyydetyssä numerojärjestyksessä. Virhe on Ruokaviraston mukaan korjattu 16.9.2022 versiopäivityksen yhteydessä.

    Ruokavirasto korostaa, ettei vapaaehtoinen korvanumero ole naudalla virallinen tunnistetieto eikä sillä ole vaikutusta eläimen tunnistettavuuteen eikä jäljitettävyyteen. Siten korvanumeron voi halutessaan kirjoittaa myös itse apumerkkiin. Nautarekisteriin korvanumero voidaan korjata vaihtamalla se vasikan tietoihin poikimisilmoituksen yhteydessä.

    Ruokavirasto ohjeistaa merkitsemään vasikat määräajassa käyttäen päämerkkiä. Mikäli eläin on merkitty edellä mainitusta sovelluksen virheestä johtuen vain päämerkillä, ja apumerkin vaihtoprosessi on vielä kesken, ei toimijalle aiheudu seuraamuksia mahdollisessa eläinvalvonnassa. Vain yhdellä korvamerkillä merkittyjä eläimiä ei kuitenkaan saa siirtää syntymäpitopaikastaan.

    Säädösten mukaan nautaeläin on merkittävä kumpaankin korvaan kiinnitettävillä korvamerkeillä. Vuonna 2021 ja sen jälkeen syntyvillä eläimillä on toisen korvamerkin oltava elektroninen.

    Korvamerkeissä on oltava EU:n eläinterveyssäännöstön mukaan yksilöeläinkohtainen virallinen EU-tunnus. Tämän lisäksi merkkeihin on korvamerkkitilauksen yhteydessä mahdollista lisätä vapaaehtoinen korvanumero, joka painatetaan apumerkkiin EU-tunnuksen lisäksi.

    Mikäli virheellisen korvanumeron vastaanottanut eläintenpitäjä haluaa vaihtaa alkuperäisen tilauksen apumerkit (e-merkki) oikean korvanumeron sisältäviin merkkeihin, Ruokavirastolle voi palauttaa virheellisellä korvanumerolla olevat apumerkit, jotka ovat olleet alkuperäisessä tilauksessa.

    Palautus tapahtuu olemalla ensin yhteydessä nautarekisterin asiakaspalveluun, josta saat tarkemmat ohjeet palautuksesta ja siitä mitä merkkejä palautusoikeus koskee.

    Palautukseen tulee liittää mukaan seuraavat tiedot: tilalle tilattavan apumerkin EU-tunnus ja siihen liitettävä korvanumero sekä tilatunnus tai asiakastunnus. Palautuksen yhteydessä ilmoitetaan ne korvanumerot, joilla merkit piti alun perin tulla.

    Ruokavirasto käsittelee palautuksen ja tilaa apumerkin tilalle uuden apumerkin korvausmerkkinä, mikäli palautusehdot täyttyvät.

    Ruokavirasto vastaa palautuskustannuksista sekä uuden apumerkin tilaamisesta ja toimittamisesta eläintenpitäjälle.

    Toimitettuja päämerkkejä ei tule missään tilanteessa palauttaa vaan ainoastaan ne apumerkit, jotka ovat tulleet virheellisillä korvanumeroilla ja jotka ovat tilattu ajanjaksolla 25.8–16.9.2022. Muut kuin yllä mainitut palautetut korvamerkit Ruokavirasto lähettää takaisin eläintenpitäjän kustannuksella.

    Lisätietoja korvamerkkien palautuksesta nautarekisterin asiakaspalvelusta. Yhteystiedot: nautarekisteri@ruokavirasto.fi, puh. 0295 205 300

    Lisää aiheesta
    • Janne Sirviö toteaa, ettei maatiloilla ole tässä taloustilanteessa mitään puskureita ottaa vastaan tahattomista virheistä aiheutuvia isoja tukileikkauksia.

      Maatalousyrittäjät | Sonnin korvamerkkien irtoaminen johti tuhansien eurojen menetykseen karjatilalla: ”Pikkuvirheestä voi lähteä liikkeelle niin iso oravanpyörä, että tila voi kaatua”

    • Ruokaviraston uusi nautarekisteri otettiin käyttöön huhtikuun lopulla.

      Maatalous | Uudistus teki nautarekisteristä aiempaa hitaamman ‒ ”Meille vakuutettiin, että ongelmat korjaantuvat, kun järjestelmää ajetaan varsinaisessa tuotantoympäristössä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    nautojen korvamerkit
    Ruokavirasto
    Minun Maatilani
    nautarekisteri
    eläinten tunnistus
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen