
Suomalaisen kurkun vienti ulkomaille on lisääntynyt: se jopa tuplaantui vuonna 2024.
”Suomalainen kurkku on oikea herkku, ja sitä halutaan nyt myös naapurimaissa, joissa kurkkua viljellään vähemmän kuin meillä”, hehkuttaa Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Niina Kangas tiedotteessa.
Kurkkua Suomesta vietiin viime vuonna Latviaan 1,5 miljoonaa kiloa, Viroon ja Puolaan kumpaankin 1,2 ja Ruotsiin 0,8 miljoonaa kiloa.
Kurkun vientimäärä oli yhteensä 4,7 miljoonaa kiloa. Vuonna 2023 vienti oli reilut kaksi miljoonaa kiloa ja vuonna 2022 noin 3,5 miljoonaa kiloa. Sitä ennen oltiin alle miljoonassa kilossa.
”4,7 miljoonan kilon osalta puhutaan jo rahallisestikin merkittävästä määrästä. Tullin tilaston mukaan se oli viime vuonna 6,2 miljoonaa euroa”, toteaa Kauppapuutarhaliiton kasvihuoneviljelyn asiantuntija Lassi Remes MT:lle.
Tuottajaa kiinnostaa tietysti, maksetaanko suomalaiselle kurkulle ulkomailla parempaa hintaa kuin Suomessa?
”Aika harvoin se menee niin, että ulkomailla maksetaan enemmän. Ihan kohtuuhintaa sieltä voi saada, mutta kannattavinta on myydä Suomeen. Vienti on hyvä tapa tasoittaa markkinoita, sillä kotimaassa on välillä ylitarjontaa. Jos vientiä ei olisi, silloin hinnat laskisivat täällä”, Remes toteaa.
”Lisäksi vienti tarjoaa erinomaisen lisämyyntikanavan Suomen muuten niin keskittyneille ruokamarkkinoille.”
Tomaatilla ja salaatilla vienti on vielä melko marginaalista, molemmilla noin 0,2 miljoonaa kiloa 2024.
Luonnonvarakeskuksen tuoreet puutarhatilastot osoittavat, että suomalaiset ovat palanneet vihannesten pariin. Monia vihanneksia viljeltiin viime vuonna ennätysmääriä.
Suomalainen kurkku viettää monella tavalla juhlavuottaan: se on valittu Vuoden HeViksi (hedelmä tai vihannes), kurkunviljelijät tekevät maailmanennätyssatoja ja nyt kurkkua on myös viljelty Suomessa enemmän kuin vuosiin.
Puutarhatilastojen mukaan kasvihuonekurkkua viljeltiin vuonna 2024 liki 54 miljoonaa kiloa. Se on yli kolme miljoonaa kiloa enemmän kuin vuonna 2023. Määrällä päästään lähelle edellistä ennätystä vuodelta 2020, joka oli hieman yli 54 miljoonaa kiloa.
”Kurkku on suomalaisten suosikkivihannes, joten sen viljelymäärät pysyvät korkeina vuodesta toiseen. Viljely on tehokasta, ja täällä saadaankin suurempia neliösatoja kuin missään muualla maailmassa”, Kangas kiteyttää.
”Viljelijöiden innovatiivisuuden ansiosta pääsemme nauttimaan entistä erilaisemmista ja maukkaammista tomaateista.”
Toinen kysyntää lisännyt vihannes on kotimainen erikoistomaatti. Niitä viljeltiin vuonna 2024 ennätysmäärä, liki kymmenen miljoonaa kiloa. Luku ylittää edellisen ennätyssadon vuodelta 2021 jopa kahdella miljoonalla kilolla. Erikoistomaattien osuus kaikista viljellyistä tomaateista on jo lähes neljännes.
”Erilaisten tomaattityyppien saatavuus on lisääntynyt hurjasti viime vuosina. Löytyy kirsikka-, helmi-, cocktail- ja jopa San Marzano -tomaatteja. Suomalaisten viljelijöiden innovatiivisuuden ansiosta pääsemme nauttimaan entistä erilaisemmista ja maukkaammista tomaateista”, Kangas hehkuttaa.
Myös tavallisen pyöreän tomaatin viljelymäärä hipoo ennätyksiä. Sitä viljeltiin viime vuonna 40,9 miljoonaa kiloa. Ennätys on 41,2 miljoonaa kiloa vuodelta 2020.
Myös ruukkuvihanneksia, eli salaatteja ja yrttejä, viljeltiin viime vuonna erinomaiset määrät verrattuna kahteen aikaisempaan vuoteen. Ruukkuvihanneksia viljeltiin vuonna 2024 miltei 15 miljoonaa kappaletta enemmän kuin vuonna 2023. Suosituin yrtti on tilli, jota viljeltiin lähes kahdeksan miljoonaa kappaletta.
Vuosina 2022 ja 2023 vihannesten käyttöä rokotti taantuma. Nousua siivitti viime vuonna alkanut talouden elpyminen, Kauppapuutarhaliitto taustoittaa.