• Salmonellaa löytyi broileritilolta, tartuntaketju osin selvillä

    Mallikkaasti toimivan valvonnan ansiosta bakteeria ei nytkään päätynyt elintarvikeketjuun.
    Tilaajalle
    Salmonella näkyy vasemmanpuoleisessa näytteessä vaaleampana sävynä. Arkistokuva
    Salmonella näkyy vasemmanpuoleisessa näytteessä vaaleampana sävynä. Arkistokuva Kuva: PROKUVAT
    Maatalous|Eläintaudit
    8.10.202412:34
    Heli Lehtelä

    Eläinten terveyden ja lääkitsemisen yksikönjohtaja Sirpa Kiviruusu Ruokavirastosta kertoo, että siipikarjatilat, joilta valvonnassa löytyi salmonellabakteeria, olivat broileritiloja.

    ”Salmonella päätyi näille tiloille niin ikään länsisuomalaiselta emotilalta, eli broileritiloille lähteneiden untuvikkojen mukana.”

    Kiviruusun mukaan emoparvet tutkitaan salmonellavalvontaohjelman mukaisesti kahden viikon välein, joten tartunnan mahdollisuudet on saatu haarukoitua tarkasti.

    Se, mistä salmonella on päätynyt emotilalle, on toistaiseksi pimennossa.

    ”Asia ei ole ainakaan minulla tiedossa, mutta sitä pyritään selvittämään. Ihan vastaavaa salmonellaa ei ole löytynyt tietääkseni muualta Suomesta. Emoparvet tutkitaan monta kertaa jo ennen muninnan alkamista ja tosiaan kahden viikon välein munintakaudella, joten kovin kauaa kyseinen tartunta ei ole voinut parvessa olla”, Kiviruusu kertoo.

    Eläinten terveyden ja lääkitsemisen yksikönjohtaja Sirpa Kiviruusu kertoo, että näytteenottovälin ansiosta voidaan olla varmoja, että tautirypäkseen liittyvät tapaukset on nyt löydetty. Arkistokuva.
    Eläinten terveyden ja lääkitsemisen yksikönjohtaja Sirpa Kiviruusu kertoo, että näytteenottovälin ansiosta voidaan olla varmoja, että tautirypäkseen liittyvät tapaukset on nyt löydetty. Arkistokuva. Kuva: Pekka Lähteenmäki

    Tilat, joilla salmonellatartunta on havaittu, joutuvat lopettamaan eläimet, joista positiivinen näyte on saatu sekä desinfioimaan tilat.

    ”Parvet tutkitaan niin sanotulla tossutestillä, eli kävelemällä lattialla näytteenottotestitossut jalassa.”

    Kiviruusu kertoo, että valtio ei korvaa tiloille tartunnoista aiheutuvia kustannuksia.

    ”Salmonellavalvontamme on jälleen osoittanut toimivansa. Kansanterveyttä ja kansantaloutta palveleva järjestelmä ei ole halpa elinkeinolle. Yksittäisille tiloille salmonellatartunta ja saneeraustoimet ovat raskaita niin taloudellisesti kuin henkisestikin”, summaa Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Veera Lehtilä.

    Lehtilä muistuttaa, että salmonella on yleinen bakteeri, jota esiintyy luonnossa runsaasti muun muassa jyrsijöissä ja linnuissa.

    ”Suomessa tiukan valvonnan ansiosta on pystytty torjumaan humaanitapaukset, jotka ovat yleisiä ulkomailla. Siipikarja ei välttämättä oirehdi lainkaan salmonellan vuoksi, mutta ihmisille se on vaarallinen”, hän muistuttaa.

    Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Veera Lehtilä muistuttaa salmonellan olevan yleinen bakteeri, josta tuskin koskaan päästään eroon. Arkistokuva
    Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Veera Lehtilä muistuttaa salmonellan olevan yleinen bakteeri, josta tuskin koskaan päästään eroon. Arkistokuva Kuva: Sanne Katainen

    Lehtilä kertoo, ettei suomalainen siipikarjatuote ole ollut ihmisten salmonellatapausten lähteenä vuosiin. Yleisimmin tartunnat ovat peräisin ulkomaan reissuista tai tuontielintarvikkeista.

    ”Asia on tälläkin perusteella Suomessa hyvin hanskassa. Bakteerista tuskin koskaan päästään eroon; joka vuosi ilmenee muutamia tapauksia.”

    Valvontajärjestelmän tarkoitus on taata suomalaisten elintarvikkeiden turvallisuus.

    ”Se ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, taustalla tehdään paljon tärkeää työtä. Tilanteet hoidetaan viranomaisohjauksessa. Suomalainen alkutuottaja saa todella taputtaa itseään olkapäälle sen johdosta, kuinka hyvin asian kanssa pärjäämme.”

    Lisää aiheesta
    • Kuuden viikon ikäisiä suomalaisia broilereita.

      Lihantuotanto | ATL: Ruotsalaiset broilerintuottajat jäävät ilman korvauksia salmonellaepidemian iskiessä, vaikka valtio auttaa muita tuottajia

    • Kuorttisen kanala kärsi valtavat taloudelliset tappiot väärän salmonellatuloksen takia.

      Kananmunantuotanto | Ruokavirasto: Kuorttisen kanalan salmonellanäytteen käsitellyt laboratorio noudatti lainsäädännön vaatimuksia, mutta näytteiden käsittelyssä korjattavaa

    • Kaisa ja Janne Rautakannel Kuorttisen luomukanasta kertoivat vuosi sitten MT:lle IB-viruskohusta. Nyt yrittäjät ovat jälleen menneet melkoisen mankelin läpi.

      Kananmunantuotanto | Kananmunatilan painajainen: 4000 luomukanaa teurastettiin väärän salmonellatuloksen vuoksi

      Tilaajalle
    • Salmonellatapaus koskee vain yhden kanalan (2FI220479) kananmunia. Jos kananmunista löytyy kyseinen merkintä, ne kehotetaan hävittämään.

      Kananmunantuotanto | Salmonellan kanalasta analysoinut laboratorio tiettävästi eri kuin Kuorttisen tilan katastrofissa — kanat tilalta lopetettu

    • Hävitettäväksi suositeltavat munat tunnistaa kanalatunnuksesta <strong id="strong-e97f15542759a0e364b1537fa135b857">2FI220479</strong>.

      Kananmunantuotanto | Suomalaisesta kanalasta löydetty salmonellaa — Näin tunnistat, löytyykö kaapeistasi riskialttiita munia

    • Raaka broileri voi olla riski etenkin lintujen suolistossa elävän kampylobakteerin suhteen.

      Ruoka | Normaalivuonna satoja suomalaisia sairastuu ruoasta – tässä yleisimmät syyt

      Tilaajalle
    • Hepatiitti E -viruksen lähteeksi on päätelty kestomakkara. Kuvituskuva.

      Talous | Elintarviketurvallisuudella on arvonsa mutta myös hintansa – halu tinkiä vaatimuksista voi kostautua karvaasti

    • Arkistokuva ei liity tapaukseen.

      Lihantuotanto | Uskaltaako enää aloittaa alusta ja ottaa eläimiä uudestaan, pohtii lähes vuoden salmonellaa vastaan taistellut nuori nautatilallinen Savon Sanomissa

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle