Ruokavienti ei ole vaihtoehto vaan elinehto – viennin merkitystä huoltovarmuudessakaan ei sovi unohtaa

Suomen ruokaviennin kasvattaminen on tunnistettu keskeiseksi keinoksi saada lisää euroja jaettavaksi koko ruokaketjuun. Nykyisessä hallitusohjelmassa on sitouduttu viennin kaksinkertaistamiseen vuoteen 2031 mennessä, ja viennin vahvistaminen on nostettu keskiöön ruoka-alan kasvuohjelmassa.

Viennin potentiaalia, ongelmia ja ratkaisuja on tunnistettu useissa selvityksissä viime vuosien aikana. Yhteistä tahtotilaa on haettu. On benchmarkattu toimintamalleja muista maista.

Ruokaketjun toimivuutta ja arvonmuodostusta koskevassa hankkeessamme (yhteistyössä PTT, Luke ja Reinu econ) olemme tarkastelleet tarkemmin maidon, lihan ja viljan tarjontaketjuja, ja viennin roolikin tulee näissä eri tavoin esille. Taustaksi on tarpeen ymmärtää tarjontaketjujen erilaiset rakenteet, toimintatavat ja dynamiikat.

Maitoketjussa viennillä on tärkeä rooli; maitosektorin osuus elintarvikeviennin arvosta on neljännes. Kysyntälähtöiset lisäarvomarkkinat ovat olemassa, ja globaalisti maitotuotteiden kulutus on edelleen kasvussa, vaikka Suomessa nestemäisten maitotuotteiden kysyntä onkin laskusuuntaista.

Kannattavan viennin edellytysten parantamiseksi tarvitaan myös maitoketjun tuottavuuden parantamista.

Lihaketjussa viennin kannalta ongelmana on kotimarkkinakeskeisyys. Kotimarkkinoilla kasvun mahdollisuuksia rajoittaa lihan kokonaiskulutuksen kasvun taittuminen. Maailmalla lihan kulutuksen ennakoidaan edelleen kasvavan, mutta siitä huolimatta viennin kasvattaminen on haasteellista.

Vientimäärä on vahvasti sidoksissa myös kotimarkkinoiden kehitykseen. Eläinten ruhosta vientiin menevä määrä on ehdollinen sille, että loput saadaan kulutettua kotimarkkinoilla.

Viljaketju on rakenteeltaan hyvin hajanainen maito- ja lihaketjuihin verrattuna. Ketjussa on paljon pieniä ja isoja toimijoita, myös raaka-ainevirrat jakaantuvat usealle toimialalle.

Isoimpina ongelmina viljaketjussa ovat ylitarjonta, tuottajien järjestäytymisen puute ja viennin raaka-ainelähtöisyys. Erityisesti jalosteiden vientiä tulisi lisätä kauppataseen alijäämän kääntämiseksi, mutta miten koko viljaketju voisi hyötyä tästä saatavasta lisäarvosta.

Viljaketjussa tuottajien järjestäytyminen ja sitä kautta neuvotteluaseman vahvistaminen voisi olla ratkaisu tuottajan saaman lisäarvon kasvattamiselle ja viennin kehittämiselle. Viljaketjussa on tällä hetkellä vain kaksi hyväksyttyä tuottajaorganisaatiota. Näille olisi tilaa enemmänkin.

Kasvun aikaansaaminen viennillä tulee olla yrityslähtöistä, ja tällöin sen tulisi näkyvä vahvasti yritysten strategiassa.

Suomen pienessä elintarvikemarkkinassa alan jatkuvuuden ja elinvoimaisuuden kannalta vienti ei ole vaihtoehto; se on elinehto koko ruoka-alalle. Kansainväliseen kauppaan panostavat yritykset todennäköisesti houkuttelevat myös enemmän osaajia Suomen ruoka-alalle kuin kotimarkkinakeskeiset yritykset.

Viennin merkitys on tärkeä jäsentää myös huoltovarmuuden näkökulmasta. Vientiin valjastettu kapasiteetti voidaan tarpeen tullen ottaa käyttöön turvaamaan ruuan saanti kotimaassa.

Kirjoittajat ovat PTT:n tutkimusjohtaja ja maatalousekonomisti