”Kun on halua jatkaa, sitä on valmis taistelemaan elinkeinonsa puolesta” ‒ isäpuolen kuolema laittoi Iida Kotikankaan suunnitelmat uusiksi

”Kun on halua jatkaa, sitä on valmis taistelemaan elinkeinonsa puolesta”, sanoo parinkymmenen lypsävän maitotilaa luotsaava Iida Kotikangas, 28.

Muhoslaisesta Iida Kotikankaasta tuli kotitilansa jatkaja kolme vuotta sitten.

”Isäpuoleni Hannu menehtyi vuonna 2020 syöpään. Elämä tilalla muuttui hetkessä, sillä kuolema tuli yllättäen. Sairauden piti olla hallinnassa, joten hyvien uutisten rohkaisemana suunnittelimme jopa maatalousyhtymän perustamista. Hannulla ei ollut omia lapsia, joten hän oli todella kiitollinen, kun ilmaisin mielenkiintoni tilanpitoa kohtaan”, Iida muistelee hiljaisena.

Hän sanoo saaneensa isäpuoleltaan tärkeitä matkaeväitä tilanhoitoon.

”Hannu oli vahvasti läsnä kaikissa elämänvaiheissa. Hän opasti, kannusti ja opetti siinä samalla katsomaan maailman menoa monelta eri kantilta. Isällisistä ohjeista tärkeimpiin lukeutuu myös se, että mitään ei kannata tehdä pakolla, mutta aina löytyy keinot voittaa myös vaikeudet.”

Iida Kotikangas on ylpeä ayrshirevoittoisesta karjastaan. ”Tuotokset eivät ole sidottuja enää rotuun.” Kuva: Anne Anttila

Eläintenhoitajaksi sekä agrologiksi (AMK) kouluttautunut Iida Kotikangas sanoo astuneensa vastuullisiin saappaisiin täysin lennosta.

”Kokemuspohja oli kapea, mutta mielenkiintoa löytyi senkin edestä. Lisäksi olen aina ollut kiinnostunut karjataloudesta. Pikkutytöstä lähtien olen kulkenut navettahommissa, joten työhön tarttuminen oli luontaista. Sen sijaan vastuun kantaminen pelotti. Onneksi taustalta löytyi ja löytyy edelleen erinomainen tukiverkosto. Erityisesti seminologina toimiva äitini lukeutuu tärkeimpiin taustavoimiin”, hän luonnehtii kiitollisena.

Vuoden 2021 elokuussa Kotikankaan maitotila siirtyi Kotikankaan nimiin.

”Olihan se ilon ja pelon sekainen tunne. Takana oli kuitenkin opettavainen ’harjoittelukausi’, sillä reilun vuoden ajan pyöritin tilaa kuolinpesän nimissä”, Kotikangas sanoo.

Isännättäreksi itseään kutsuva nainen aloitti tilanpidon vajaalla kolmellakymmenellä lypsävällä sekä muutamalla sonnilla.

”Loppukasvatus päättyi kuitenkin samantien, sillä halusin keskittyä puhtaasti maidontuotantoon.”

Lehmät ovat Iida Kotikankaalle sydämen asia.

”Vaikka matka maidotuottajana on vasta alussa, olen ehtinyt nähdä myös alan kalpeammat kasvot. Viime vuonna navetassa kävi kato. Epäonni pudotti lypsävien määrän seitsemääntoista ja tämä näkyi luonnollisesti myös tuotoksessa. Vuosi oli raju, mutta siitäkin selvittiin. Pohjakosketus on otettu ja suunta on ylöspäin. Hiehot poikivat ja täydennystä saadaan myös neljällä ostolehmällä”, yrittäjä kertoo.

Samalla kun karjamäärää lisätään, 1990-luvulla rakennettuun pihattoon tehdään myös eläinten hyvinvointia lisääviä perusparannuksia.

”Seuraavana ovat vuorossa ilmanvaihdon parantaminen sekä lietepuolen automatisointi. Astetta suurempi investointi ajoittuu vuoteen 2025, jolloin lypsyasema vaihdetaan robottiin.”

Investoinnit tehdään kuitenkin harkiten.

”Uusittavaa olisi, mutta viime vuosi muutti suunnitelmia. Ensin on elvytettävä talous ja sen jälkeen on uusien päätösten aika. Tulevaisuuden unelmiin kuuluu myös uusi, kahden robotin pihatto. Sen aika ei ole kuitenkaan vielä”, Kotikangas paljastaa.

Iida Kotikangas (keskellä) työllistää tilallaan myös nuoria. Vasemmalla Petra Kurkela, oikealla Viola Paakki.  Kuva: Anne Anttila

Kaikesta selviää kun ympärillä ovat oikeat ihmiset.

”Kolme toimintavuotta ovat opettaneet, että kaikkea ei tarvitse tehdä eikä myöskään osata itse. Keskitän pääosaamiseni navettaan, mutta peltopuolella vetoapua tarjoavat yhteistyötilojen lisäksi myös hyvät työntekijät. Sen olen oppinut, että aina täytyy olla myös varasuunnitelma ja langat pidettävä omissa käsissä.”

Navetassa lypsää punavoittoinen karja.

”Olen tykästynyt ayrshiren sisukkuuteen. Ja kyllä tytöistä maitoakin lähtee, kunhan vain jaksaa panostaa jalostukseen sekä hyviin sukulinjoihin. Onnistuminen vaatii onnenkantamoisten lisäksi kuitenkin tarkkaa karjasilmää. Monet asiat ovat vielä opettelussa, mutta karjasilmän osalta koen olevani kuitenkin hyvässä vauhdissa. Osaan huomioida pienetkin poikkeamat ja katsoa kokonaisuutta myös jalostuksellisesti. Tästä taidosta olen erityisen ylpeä”, Kotikangas luonnehtii kiitollisena.

Hän ei peittele kiitollisuuttaan saamastaan mahdollisuudesta.

”Olen matkannut vaikeuksien kautta tilanpitoon ja löytänyt sitä kautta oman paikkani. Haluan pitää kiinni tästä kaikesta, sillä teen työtä, jolla on todellista merkitystä.”