

Vuoden 2025 Osuustoiminnan vuosikirjan mukaan osuustoimintayritykset suoriutuvat kokonaisuutena pääosin kiitettävästi taloudellisessa vastuussaan vuonna 2024. Lähes kaikki taloudellisen vastuun mittareista paranivat, kun liiketulokset, maksetut verot, palkat ja palautukset omistajille olivat kasvussa.
”Toimintaympäristön mullistukset ja kuluttajien varovaisuus näkyvät hintakehityksessä. Tästä huolimatta myös elintarvikealan yritykset ovat menneet eteenpäin. Toiminnan kehittäminen ruokataloiksi on ollut niiltä rohkeaa ja vastuullista toimintaa”, sanoo toimitusjohtaja Mari Kokko osuuskuntien keskusjärjestö Pellervosta.
Osuustoimintayritysten maksamat palautukset omistajilleen nousivat vuosikirjan mukaan ennätykseen, noin 1,3 miljardiin euroon. Palautukset ovat kauppa-, pankki- ja vakuutussektorin yrityksiltä.
”Elintarvikealan osalta jaossa oli noin 16 miljoonaa osuuspääoman korkoja ja ylijäämän palautuksia. Tuottajille jäsenyyden hyöty näkyy merkittävämmin toista kautta, toimintaympäristön vakautena ja riskien jakautumisena”, arvioi Kokko.
Osuustoimintayritysten maksamat palautukset omistajilleen nousivat vuosikirjan mukaan ennätykseen, noin 1,3 miljardiin euroon.
Osuustoimintayritysten vuodelta 2024 maksamat tuloverot nousivat uusiin ennätyslukemiin, 821 miljoonaan. Viiden kovimman veronmaksajan joukossa on Valio 17 miljoonan euron tuloveroilla.
Valion liiketulos kolminkertaistui vuodesta 2023, ja tuloverot lähes tuplaantuivat vuodessa.
Osuustoiminnallisten lihatalojen, Atrian ja HK Foodsin, verot olivat yhteensä 15 miljoonaa. Kaikkien elintarvikealan osuustoimintayritysten verot yhteensä olivat 36 miljoonaa, vuosikirjassa mainitaan.
Suomen kuudestatoista osuusmeijeristä ja maidon hankintaosuuskunnasta kymmenen saavutti positiivisen liiketuloksen vuonna 2024. Suurimmalla osalla osuuskunnista liikevaihto pieneni.
Liikevaihdon pieneneminen johtui suurelta osin maidon hintakehityksestä. Maidon tuottajahinta laski viime vuonna 9 prosenttia, jääden alle EU:n keskiarvon.
Kaikki kolme suurinta lihataloa, Atria, HK Foods ja Snellman, paransivat tulostaan viime vuonna. Lihatalojen kasvua tukee valmisruokien kysyntä. Maailmanpoliittinen epävarmuus ja kuluttajien varovaisuus varjostavat liha-alan kasvunäkymiä.
Markkinapaineita luo myös kotimaisen tuotannon väheneminen, summataan vuosikirjassa.

Vihannes-, vilja- ja munaosuuskuntia on selvästi vähemmän kuin kotieläinosuuskuntia. Niiden kasvustrategioina vuosikirjassa mainitaan tehokkuuden kasvu, erilaistuminen, toimialueen laajentaminen ja uudet innovaatiot.
Koko näkee osuustoiminnallisten yritysten tulevaisuuden valoisana.
”Keskustelua jäsenten ja osuuskunnan suhteesta käydään joka sektorilla. Toisaalta toiminnan on oltava kannattavaa liiketoimintaa mutta samalla sen on pidettävä kiinni ydinajatuksestaan ja tuotettava jäsenilleen tavoiteltuja hyötyjä.”
Tuottajaorganisaatioilla on Kokon mukaan tilaa ja mahdollisuuksia elintarviketuotannon ketjussa.
”Hyvä, että ruuantuotannossa on erilaisia toimijoita. Seuraan mielenkiinnolla, tuleeko vilja- ja vihannespuolelle isompia uusia toimijoita. Yksittäisen tuottajan näkökulmasta yhteisöllinen toimintamalli antaa taloudellista ja henkistä tukea”, hän toteaa.