• KiertoaSuomesta.fi-sivusto yhdistää biopohjaisten sivuvirtojen ostajat ja myyjät – päivitetty versio tulossa toukokuun lopussa

    KiertoaSuomesta.fi-sivuston pääkohderyhminä ovat biopohjaisia sivuvirtoja tuottavat maa- ja metsätalouden sekä elintarviketeollisuuden yritykset ja raaka-aineita käyttävät teollisuus sekä julkinen sektori.
    KiertoaSuomesta.fi-sivuston päivitetyssä versiossa keskitytään ensivaiheessa biopohjaisiin sivuvirtoihin, mutta tulevaisuudessa sitä voidaan hyödyntää myös esimerkiksi muovinkierrätykseen.
    KiertoaSuomesta.fi-sivuston päivitetyssä versiossa keskitytään ensivaiheessa biopohjaisiin sivuvirtoihin, mutta tulevaisuudessa sitä voidaan hyödyntää myös esimerkiksi muovinkierrätykseen.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Maatalouden ympäristötoimet
    5.5.202315:00
    Fanny Niittymaa

    MTK:n vuonna 2019 luomasta KiertoaSuomesta.fi-sivuston uusi versio julkaistaan 30.5.2023.

    Sivustoa kehitetään parhaillaan osana EU:n TREASoURcE-hanketta.

    KiertoaSuomesta.fi on digitaalinen kauppapaikka, joka yhdistää biopohjaisten sivuvirtojen myyjät ja ostajat.

    Sivuston avulla pyritään kehittämään alueellisia ravinne- ja materiaalikiertoja ja siten edistämään kiertotaloutta. Sen avulla vähennetään jätteitä ja päästöjä, pidetään luonnonvaroja käytössä mahdollisimman pitkään ja tuodaan lisäarvoa materiaaleille.

    Päivitetyllä sivustolla keskitytään ensivaiheessa biopohjaisiin sivuvirtoihin, mutta tulevaisuudessa sitä voidaan hyödyntää myös muuhun kiertotalouteen, kuten muovin kierrätykseen tai työkonemyyntiin.

    Pääkohderyhminä ovat biopohjaisia sivuvirtoja tuottavat maa- ja metsätalouden sekä elintarviketeollisuuden yritykset ja raaka-aineita käyttävät teollisuus sekä julkinen sektori.

    Tavoitteena on luoda maatiloille uudenlaisia liiketoiminta- ja ansaintamahdollisuuksia mahdollisimman sujuvasti ja helposti.

    Sivuvirtojen tehokasta hyödyntämistä hidastaa kannattavuuteen ja logistiikkaan liittyvät haasteet. Sopivia ostajia ei välttämättä löydy oikeaan aikaan. KiertoaSuomesta -markkinapaikalla keräilyä voidaan yhdistää alueen eri tiloilta, jolloin kuljetuskustannukset laskevat ja tilojen saatava tulo paranee.

    Sitoutuneita toimijoita on mukana jo erityisesti Pirkanmaalta sekä muualta Etelä-Suomesta.

    Palvelu on avoin kaikille, mutta ilmoituksen jättäminen edellyttää rekisteröitymistä yritystunnuksen avulla.

    TREASoURcE on vuonna 2022 alkanut nelivuotinen EU:n Horisontti Eurooppa -ohjelman rahoittama hanke, jonka tavoitteena on edistää kiertotaloutta alueellisten kiertotalouspilottien avulla. MTK on mukana jatkokehittämässä KiertoaSuomesta.fi-palvelua.

    Hankkeen tavoitteena on lisätä tuotteiden ja materiaalien kiertoa ja kansalaisten kiertotaloustietoutta. Suomesta mukana hankkeesa ovat MTK:n lisäksi VTT, CLIC, Forum Virium Helsinki, Ekokumppanit ja Business Tampere.

    Lisää aiheesta
    • Liika lantakin pääsee pian kiertoon, jos kiertoasuomesta.fi -sivusto otetaan ahkeraan käyttöön.

      MTK avasi maailman ensimmäisen markkinapaikan maatalouden sivuvirroille – lanta, muovit ja hävikkirehu pääsevät kiertoon

    • Biokaasulaitos nousee Pohjolan Perunan tehdasrakennuksen ja lämpö- ja höyrylaitoksen välittömään läheisyyteen.

      Yritykset | Perunaa pöytään ja kuoret energiaksi – biokaasu korvaa tehtaalla pian noin 600 000 litraa kevyttä polttoöljyä vuodessa

    • Pekilo-sieni hyödyntää teollisuuden sivuvirtoja.

      Ruoka | Pekilo-sieni tekee metsäteollisuuden sivuvirroista proteiinia

    • Suomessa kehitetään menetelmiä, joilla nurmea voitaisiin hyödyntää nykyistä laajemmin, myös suoraan ihmisravinnoksi.

      Ympäristö | Kiertotalous työntää ruokajärjestelmää kohti kestävämpiä toimintatapoja

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Linnan mukaan oleellisinta ennallistamisen kannalta on aktivoida metsien, soiden ja peltojen yhteyttämistehokkuutta muun muassa metsänhoitoa lisäämällä. Kuvituskuva.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ennallistamisasetuksen pohjatiedot vanhentuneita ja epätarkkoja – suomalainen teknologia voisi ratkaista paljon

  • Hyvä esimerkki uudesta tekniikasta on FarmDroid, joka on investointitukilistalla niin Suomessa kuin Iso-Britanniassa.

    Koneviesti | Maatalouden ympäristöinvestoinnit jatkuvat Iso-Britanniassa – avustukset kattavat laitteita peltotöihin ja eläinten hyvinvointiin

    Tilaajalle