• Atria arvioi: ASF nakertaa liikevoittoa tänä vuonna noin 5 miljoonan euroa

    Atrian tärkeimmistä sianlihan vientimaista saatujen viimeisimpien tietojen perusteella yhtiö on arvioinut ASF-havaintojen vaikutuksen sianlihan vientiin.
    Atrian Nurmon tuotantolaitoksella sianlihaa leikkaamassa Jarno Papinaho, Antti-Jussi Kuoppala, Marko Saranpää ja Aki Yli-Kortesniemi. Kuva on helmikuulta 2025.
    Atrian Nurmon tuotantolaitoksella sianlihaa leikkaamassa Jarno Papinaho, Antti-Jussi Kuoppala, Marko Saranpää ja Aki Yli-Kortesniemi. Kuva on helmikuulta 2025. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Elintarviketeollisuus
    7.8.202609:16
    Maija Ala-Siurua

    Atria on arvioinut Suomessa todetun afrikkalaisen sikaruton (ASF) vaikutuksia yhtiön liikevoittoon ja sianlihan vientiin.

    Vuotuinen suora tulosvaikutus Atria Suomen menetetyistä ja uudelleenohjatuista vientimyynneistä arvioidaan olevan noin -7 miljoonaa euroa. Negatiivinen vaikutus liikevoittoon on tänä vuonna yhtiön arvion mukaan noin 4–5 miljoonaa euroa.

    Arviot perustuvat oletuksiin, että sianlihan vienti muun muassa Kiinaan ja Japaniin päättyy, kun taas sianlihan myynti Etelä-Koreaan jatkuu, Atria kertoo tiedotteessaan. Jos ASF leviää Suomessa nykyistä laajemmalle alueelle tai siirtyy tuotantosikaloihin, sen vaikutukset myös Atriaan muuttuvat.

    Toistaiseksi Atria-konserni arvioi edelleen, että oikaistu liikevoitto kuluvalle vuodelle on edellisvuotista 69,9 miljoonaa euroa enemmän.

    Yhtiö kertoo pyrkivänsä löytämään uusia vientimarkkinoita ja -asiakkaita sianlihalle. Tämän lisäksi yhtiö ryhtyy toimenpiteisiin pienentääkseen Aasian sianlihamyynnin laskusta aiheutuvaa negatiivista tulosvaikutusta.

    Ennen Suomen ASF-tapauksen toteamista Kiinaan ja Taiwaniin matkalle olleet sianlihatuotteet otetaan näissä maissa vastaan. Japanista ja Singaporesta emme ole vielä saaneet tietoa, kertoo Atrian toimitusjohtaja Kai Gyllström.

    Tärkeintä on, että kauppa Etelä-Koreaan jatkuu, toimitusjohtaja jatkaa.

    Suomella on EU:n kautta niin sanottu regionalisaatiosopimus Etelä-Korean lisäksi Uuden-Seelannin kanssa, mikä mahdollistaa sianlihan ja sianlihatuotteiden viennin.

    ”On erittäin tärkeää, että asianomaiset viranomaiset ja osapuolet tekevät kaikki mahdolliset toimet estääkseen afrikkalaisen sikaruton leviämisen ja varmistaakseen, että Suomesta voi tulevaisuudessa viedä sianlihaa EU:n ulkopuolelle”, Atria toteaa tiedotteessaan.

    Otsikkoa korjattu 7.8.2026 klo 9.57 ka klo 10.25 lisätty Gyllströmin kommentit.

    Lisää aiheesta
    • ASF:n taloudellinen vaikutus HK Foodsin liikevoittoon tulee olemaan noin miljoona euroa tänä vuonna, sanoo toimitusjohtaja Juha Ruohola.

      Elintarviketeollisuus | HK Foods: Afrikkalainen sikarutto syö tulosta noin miljoonalla eurolla

      Tilaajalle
    • Atrian myynti koheni kaikissa kanavissa vientiä lukuun ottamatta. Suomessa naudanlihan korkeammat hinnat nostivat liikevaihtoa.

      Elintarviketeollisuus | Nauta ja lämpö nostivat Suomen Atrian tulosveturiksi — Tanskassa hintasota söi voitot

      Tilaajalle
    • Lihatalojen kurssit ovat tulleet alas perjantaina.

      Elintarviketeollisuus | Lihatalojen osakkeet laskussa ASF-löydön jälkeen

    • ”Onneksi Etelä-Korean ja Uuden-Seelannin osuus kolmasmaaviennistä on merkittävä”, sanoo ministeri Sari Essayah.

      Eläintaudit | Kiinan ja Japanin tiukka linja torppaa suomalaisen sianlihan – näin ministeri vastaa tuottajajärjestön ASF–vaatimuksiin

    • Etelä-Korea ja Uusi-Seelanti ovat kuitanneet Suomen sianlihaviennin jatkumisen alueellistettujen sopimusten perusteella, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kertoo.

      Lihantuotanto | Essayah: Sianlihan vienti Etelä-Koreaan ja Uuteen-Seelantiin voi jatkua, aika puhua korvauksista on myöhemmin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    sianliha
    vienti
    Atria
    liikevoitto
    afrikkalainen sikarutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle