• Lannoitteiden hinnan nousu: Viljelijät nappasivat kiinni vähän lannoitusta vaativasta öljyhampusta

    Sopimusalaa tuli kysynnän ja kiinnostuksen vuoksi 1000 hehtaaria lisää.
    Tilaajalle
    Öljyhamppu tarvitsee melko pitkän ja lämpimän kasvukauden. Arkistokuva.
    Öljyhamppu tarvitsee melko pitkän ja lämpimän kasvukauden. Arkistokuva. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Talous
    6.3.202615:15
    Heli Lehtelä

    Lannoitteiden hinnan raju nousu on kuitenkin saanut viljelijöitä pohtimaan vähemmän ravinteita tarvitsevien kasvien viljelyä.

    ”Hintojen nousun myötä meille alkoi tulla runsaasti tiedusteluja öljyhamppusopimuksista”, kertoo Tuomas Levomäki Transfarmilta, jonka Caraway Finland osti vuoden vaihteessa.

    Levomäen mukaan öljyhamppu tarvitsee keskimäärin noin 35–40 prosenttia vähemmän lannoitusta kuin vehnä.

    ”Tietysti lannoitus pitää aina tehdä maanäytteisiin perustuvien analyysien perustella”, hän lisää.

    Tuotantopanosten kokonaiskustannusta laskee myös se, ettei öljyhampulle tarvita kasvinsuojelutoimenpiteitä.Toinen vahvasti esiin nouseva syy viljelijöiden kiinnostukselle on Levomäen mukaan viljelykierron parantaminen.

    ”Koska Euroopassa on kova kysyntä öljyhampulle ja viljelykiinnostusta on runsaasti, olemme päättäneet lisätä öljyhampun sopimuspinta-alaa vielä tuhannella hehtaarilla”, Levomäki kertoo.

    Tämän lisäyksen myötä Suomen öljyhamppupinta-ala nousee tulevalla kasvukaudella noin 3500 hehtaariin.

    ”Öljyhamppua tuotetaan lähtökohtaisesti elintarvikkeeksi. Mikäli seassa on liikaa vehnänjyviä, voidaan sato käyttää rehujen raaka-aineena.”

    Maailman suurin öljyhampun tuottajamaa on Kiina. Myös Kanadassa ja Ranskassa tuotantoa on runsaasti.

    ”Potentiaalinen markkina öljyhampulle on valtava.”

    Lisää aiheesta
    • Suuri osa suomalaisista viljelijöistä on jo ostanut tulevan kasvukauden lannoitteet. Kuvituskuva. Arkistokuva.

      Talous | Yara nosti rajusti lannoitteiden hintoja ‒ Lannoitteiden raaka-aineiden saatavuudessa ei ongelmia

      Tilaajalle
    • Tuomas Levomäki ja Jyrki Leppälä kertovat, että kuminasta saadaan hehtaarilta noin kahden kuution verran satoa. Sellainen määrä mahtuu säilytettäväksi esimerkiksi suursäkissä.

      Kasvintuotanto | Erikoiskasvien viljelysopimukset menneet kuin kuumille kiville – myöhäisillekin on silti vielä mahdollisuuksia

      Tilaajalle
    •  Caraway Finlandin pääosakkaat ovat Frida Engelholm ja Mark Engelholm.

      Kasvintuotanto | Caraway Finland osti Trans Farmin, kaksi erikoiskasvitoimijaa yhdistyy

      Tilaajalle
    • Jaakko Peräniityllä riittää uskoa kotimaiseen kasvintuotantoon.

      Kasvintuotanto | Jaakko investoi miljoonan ja työllistää siten itsensä loppuelämäksi

      Tilaajalle
    • Kasvintuottajien määrä Teeriharjun ensimmäisessä kriisikokouksessa kertoi, että tuottajat kaipaavat muutosta.

      Kasvintuotanto | Somerolle tulossa toinen kriisikokous – kasvinviljelijöille perustettiin tänään oma yhdistys

    Artikkelin aiheet
    öljyhamppu
    viljely
    lannoitteet
    maatalous
    Transfarm
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle