• Raportti: Ammatillisella koulutuksella suuri merkitys paikalliselle työvoimatarpeelle ja talouskasvulle

    Elinkeinoelämän oppilaitokset ry:n tuore raportti osoittaa, että ammattikoulutuksen merkitys on suuri erityisesti alueilla, joilla ikääntyvä väestö ja osaajapula painavat päälle.
    Ammattikoulut tarjoavat koulutusta myös niillä alueilla, joilla on rajallisesti muita koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia. Kuvituskuva.
    Ammattikoulut tarjoavat koulutusta myös niillä alueilla, joilla on rajallisesti muita koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia. Kuvituskuva. Kuva: Kai Tirkkonen
    Maatalous|Koulutus
    20.2.202505:00
    Piia Lehojärvi

    Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevat jäävät asuinpaikkakunnalleen huomattavasti useammin kuin muut opiskelijaryhmät, selviää Elinkeinoelämän oppilaitokset ry:n tutkimusraportista.

    Ammattikoulut tarjoavat koulutusta myös niillä alueilla, joilla on rajallisesti muita koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia. Se puolestaan luo paikallisesti osaavaa työvoimaa, ja voi houkutella yrityksiä ja tukea alueellista talouskasvua, raportti esittää.

    Ammatillinen koulutus tarjoaa vahvan väylän työelämään, sillä raportin mukaan noin 80 prosenttia perustutkinnon suorittaneista työllistyy tai jatkaa opintojaan vuoden sisällä valmistumisesta.

    Alueilla, joissa väestö ikääntyy nopeasti, aikuiskoulutus on keskeinen keino ylläpitää työvoiman osaamista ja tukea paikallisten yritysten tarpeita.

    Alueilla, joissa väestö ikääntyy nopeasti, aikuiskoulutus on keskeinen keino ylläpitää työvoiman osaamista ja tukea paikallisten yritysten tarpeita. Se vastaa työvoimapulaan tarjoamalla lyhyitä ja joustavia koulutuspolkuja.

    Alueellisesti aikuiskoulutuksen leikkaukset voivat vaikuttaa yritysten kilpailukykyyn, erityisesti niillä alueilla, joissa osaavan työvoiman saatavuus on jo rajallista. Raportin mukaan työvoiman saatavuusongelmat lisäävät alueellista epätasa-arvoa ja voivat vähentää investointihalukkuutta pienillä paikkakunnilla.

    Vakavinta osaajapula on raportin mukaan Itä-Suomessa, missä 85 prosenttia yrityksistä kertoo haasteista.

    Aikuisopiskelijat työllistyvät nopeasti, mikä tarjoaa ratkaisun työurien pidentämiseen ja antaa suojaa työpaikan menettämiseltä osaamistarpeiden kasvaessa.

    Ikääntyvää väestö, digitalisaatio ja työvoimapula kriittisillä aloilla kuten rakennus- ja kiinteistöalalla, mikromekaniikassa sekä vesi- ja jätehuollossa on luonut uusia osaamistarpeita. Jopa 81 prosenttia suomalaisista yrityksistä raportoi osaajapulasta.

    Vakavinta osaajapula on raportin mukaan Itä-Suomessa, missä 85 prosenttia yrityksistä kertoo haasteista.

    Lisää aiheesta
    • Ammatilliseen perustutkintoon kuuluu pakollisena osana kieltenopetus. Monissa ammattikouluissa kielivalikoima kattaa nykyisin lähinnä pakollisen englannin ja ruotsin.

      Koulutus | Autoasentajakin hyötyy ruotsin kielen taidosta, sanoo opettaja – silti joissain ammattikouluissa kieltenopetus on karsittu jopa alle minimin

      Tilaajalle
    • Opiskelijoiden tuen tarve on kasvanut. Kuvituskuva.

      Koulutus | Ammattikoulujen opettajat tuskailevat: pitäisi olla poliisi, sosiaalityöntekijä ja psykiatrinen sairaanhoitaja

      Tilaajalle
    • Mico Ståhl vaihtamassa vetoakselia Isuzuun.

      Koulutus | Autoalan opiskelija Mico Ståhl unelmoi oman purkamon perustamisesta: ”Siinä pääsisi toteuttamaan itseään”

    Artikkelin aiheet
    ammatillinen koulutus
    työvoimapula
    alueellinen talouskasvu
    aikuiskoulutus
    Elinkeinoelämän oppilaitokset ry
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle