
Viljamarkkinoilla seurataan nyt sadonkorjuun etenemistä Yhdysvalloissa ja Euroopassa sekä sää- ja satoennusteita.
Helteet paahtavat Keski-Euroopassa. Syysviljoja kuumuuden ei uskota enää haittaavan. Kevätviljojen, kuten maissin, satoa se voi laskea, arvioi brittiläinen maatalouden neuvontajärjestö Ahdb.
Raakaöljyn halpeneminen on tuonut laskupainetta myös öljykasvien hintoihin.
Euronext-viljapörssissä vehnän syyskuun noteeraus oli maanantai-iltapäivästä noin 204 euroa tonnilta. Toukokuussa hinta oli yli 210 euron, mutta sadonkorjuun alku on kesäkuussa painanut hintoja.
Taustalla vaikuttaa myös Yhdysvaltojen ja Iranin alustava sopu, vaikka ei sota viljan hintoja merkittävästi missään vaiheessa nostanutkaan.
Ensi vuoden maaliskuulle vehnäfutuuri oli maanantaina noin 214 euroa tonnilta. Toukokuussa futuuri oli korkeimmillaan yli 230 euroa.
Rapsifutuuri elokuulle oli maanantaina 512 euroa tonnilta. Kesäkuun alussa hinta ylitti 530 euroa.
Ensi vuoden helmikuulle rapsifutuuri oli maanantaina 518 euroa. Kesäkuun alussa futuuri nousi lähes 540 euroon.
Kansainvälinen viljaneuvosto IGC julkaisi torstaina kuukausiraporttinsa. IGC nosti hieman ennustettaan kauden 2026/2027 maailman viljasadosta.
Kokonaissato olisi toteutuessaan historian toiseksi suurin. Päättyvän kauden 2025/2026 sato pitäisi edelleen ennätystä nimissään.
Arviota maailman vehnäsadosta on nostettu toukokuisesta ennusteesta miljoonalla tonnilla 821 miljoonaan tonniin. Kulutusarvio on 827 miljoonaa tonnia eli varastot hieman pienenisivät.
Maailman maissisadoksi IGC ennustaa nyt 1 310 miljoonaa tonnia. Kulutus olisi 1 325 miljoonaa tonnia eli laskua tulisi myös maissivarastoihin.