
Alkuvuodesta Paimiossa perustettu Suomen Kasvinviljelijät ry on haastanut niin maataloussektoria kuin poliittisia päättäjiäkin aktiiviseen keskusteluun alan tulevaisuudesta.
”Viljelijä kantaa suuren osan kustannusriskeistä, mutta markkinahinta ei aina seuraa mukana. Kuinka kauan yhteiskunta voi puhua huoltovarmuuden tärkeydestä ilman, että sen edellytyksistä huolehditaan käytännössä”, pohtii yhdistyksen puheenjohtaja Juha Raininko.
Puheenjohtaja pohtii, kauanko kotimaista viljantuotantoa voidaan ylläpitää juhlapuheilla, kun se ei ole taloudellisesti kannattavaa.
”Tarvitaan ennustettavaa politiikkaa, kilpailukykyisiä toimintaedellytyksiä ja päätöksiä, jotka vahvistavat suomalaisen ruoantuotannon kannattavuutta, eivätkä heikennä sitä.”
”Pystyisimme korvaamaan tuonnin kotimaisella valkuaisella.”
Eräänä ratkaisuna yhdistys vaatii kotieläinpuolta nostamaan rehuraaka-aineen kotimaisuusastetta yli 90 prosenttiin.
”Tulevaisuudessa tavoitteen tulee olla 100 prosenttia. Sen tulisi olla myös kansallisten tukien edellytys kotieläintiloille.”
Raininko muistuttaa, että Tullin tilastojen mukaan Suomeen tuodaan vuosittain noin 160 miljoonaa kiloa rypsiä, 200 miljoonaa kiloa rypsi- ja rapsirouhetta, 150 miljoona kiloa soijarouhetta sekä 40 miljoonaa kiloa maissia.
”Pystyisimme korvaamaan tuonnin kotimaisella valkuaisella.”
Yhdistyksen jäsenet Timo Laaksonen ja Jaakko Nurminen pohtivat viljasektorin ahdingon johtuvan pitkälti siitä, että suomalainen maatalouskauppa on ajautunut ulkomaiseen omistukseen.
”Ei heidän intressinsä mukaista ole nostaa suomalaisen viljan hintaa, vaan pitää se ennemminkin alhaalla yrityksen sisäisillä siirroilla, jotka eivät näy Tullin kirjanpidossa tuotuna viljana”, Laaksonen toteaa.
Suomen Kasvinviljelijät vaatii, että viljakauppaan otettaisiin käyttöön reilun kaupan tilahintajärjestelmä, jossa viljan ostajat kunnioittavat heikoimmassa markkina-asemassa olevaa neuvottelukumppania.
”Sallitut lannoitustasot eivät ole olleet riittäviä. Peltojen kasvukunnon parantamiseen pitäisi saada uudenlaisia mahdollisuuksia.”
Raininko huomauttaa, että liha- ja maitotuotteiden pakkauksissa olisi reilua kertoa, käytetäänkö eläinten ruokkimiseen kotimaista rehua.
”Ulkomailla on tavallista tuleennuttaa vilja glyfosaatilla, joten uskoisin kuluttajien arvostavan tietoa rehun kotimaisuudesta. Turvallisen ja puhtaan ruoan arvo tulee nousemaan tulevaisuudessa.”
Kasvinviljelijät toivookin, että rehuraaka-aineen osuus huomioitaisiin, kun elintarvikkeille myönnetään kotimaisuudesta kertovia alkuperämerkkejä.
”Tämä on huoltovarmuuskysymys. Viljelijät ovat olleet suurimpia Ukrainan sodan taloudellisten seurausten kärsijöitä ja Iranin sota pahentaa tilannetta entisestään. Joudumme maksamaan hillittömästi nousseet lannoite- ja polttoainekustannukset”, Raininko muistuttaa.
Hän toteaa, että kotimainen vilja on osa Suomen turvallisuutta aivan samalla tavalla kuin energia, infrastruktuuri tai puolustus.
”Huoltovarmuus ei ole itsestäänselvyys. Kun maailmalla kriisit seuraavat toisiaan, meidän on pystyttävä tuottamaan keskeiset raaka-aineet omassa maassamme.”
Maatilojen taloudellinen tilanne on ollut niin pitkään heikko, että investointi- ja korjausvelkaa on kertynyt. Tämä näkyy niin rakennusten kuin peltojenkin kunnossa.
”Olen varma, että ilmastonmuutoksen edetessä suomalaiselle ruoantuotannolle on kysyntää. Täytyy pitää vain huolta siitä, että saamme pellot jälleen kuntoon. Uudelleenojitus on kallis ja pitkäaikainen urakka”, Raininko toteaa.
”Katselin juuri peltoa, jolla oli rypsiä 40 vuoden nurmikasvuston jälkeen. Ei niin komeaa kasvustoa ole nähty missään.”
Timo Laaksonen kertoo peltojensa viljavuusluokkien alentuneen jo sinä aikana, kun hän on hallinnoinut niitä.
”Sallitut lannoitustasot eivät ole olleet riittäviä. Peltojen kasvukunnon parantamiseen pitäisi saada uudenlaisia mahdollisuuksia.”
Miehet pitävät nurmea viljelykierron ja viljavuuden vuoksi pakollisena peltojen kasvukunnosta huolehdittaessa.
”Katselin juuri peltoa, jolla oli rypsiä 40 vuoden nurmikasvuston jälkeen. Ei niin komeaa kasvustoa ole nähty missään”, Laaksonen toteaa.
Rehunurmen mahdollinen korjuuvelvoite aiheuttaa toisenlaisia tunteita.
”Ehdottomasti vastustamme tällaista velvoitetta. Kun nurmikasvusto murskataan peltoon, saadaan maan kasvukunnolle tärkeää humusta.”
Nurmikasveista parhaaksi typensidontakykynsä vuoksi miehet nostavat puna-apilan.
”Oli täysin oikea suunta, että puna-apila hyväksyttiin saneerauskasviksi. Puna-apilan jälkeen pellossa on täysi typpilataus seuraavalla kaudelle”, he pohtivat.