• Viljojen kastelu kiinnostaa yhä enemmän, tällaisia kustannukset voivat olla — yksi menetelmä on suosiossaan yli muiden

    Lounais-Suomessa pellot ovat keskimäärin maalajitteeltaan ja multavuudeltaan kuivuudelle erityisen alttiita.
    Tilaajalle
    Tutkimustieto keinokastelusta on vielä Suomessa vähäistä.
    Tutkimustieto keinokastelusta on vielä Suomessa vähäistä. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    29.5.202420:30
    Tuulikki Viilo

    Keinokastelun käytön kasvattamiselle on Suomessa varaa.

    ”Ei voi kuitenkaan sanoa yksioikoisesti, että sitä kannattaa käyttää”, summaa maatalouden asiantuntija Jari Ruski Pyhäjärvi-instuutista.

    Myös tutkimustieto aiheesta on vielä Suomessa vähäistä.

    Aalto-yliopistossa julkaistun Roope Koukin gradutyön mukaan kasvien tärkeimmälle sadonmuodostuksen ajalle ajoittuva osittainen kastelu aiheuttaisi 50–130 €/ha kustannuksen.

    Kouki arvioi kuivana vuonna koko sadannan vajauksen korvaavan kastelun kustannusten olevan 230–370 €/ha Lounais-Suomen alueella.

    Viljelijä Niilo Salo teki gradunsa kastelun mahdollisuuksista kuivuusriskin hallinnassa.

    Gradu syntyi Helsingin yliopistolle Viikkiin yhteistyössä Pyhäjärvi-instituutin kanssa.

    Lounais-Suomessa pellot ovat keskimäärin maalajitteeltaan ja multavuudeltaan kuivuudelle erityisen alttiita.

    Kastelulla voidaan tasapainottaa vuosien välisiä satovaihteluita.

    Lisää aiheesta
    • Alkukesän kuivuus voi syödä tulevasta sadosta merkittävän osan. Kastelu vähentää riskejä, mutta tuo myös kuluja. Center pivot -laite kastelee Loimaalla siementuotantoon tarkoitettua RGT Planet -ohraa. Myöhemmin tarkoitus on kastella samalla  laitteella sokerijuurikasta.

      Kasvintuotanto | Tällä tilalla sato ei jää sateiden varaan: Loimaalla panostetaan Suomessa vielä harvinaiseen viljojen keinokasteluun

      Tilaajalle

    Salon graduun liittyneen kyselyn perusteella viljelijät kokivat esteeksi keinokastelun ajanviennin. Kyselyyn vastasi 37 viljelijää Lounais-Suomesta.

    Jos kaikki toimii, center pivot -kastelulaitteelle riittää letkun kiinnitys ja pumpun käynnistys. Talviteloilta toimintaan laitteen saaminen vie noin puoli päivää.

    Todellisuus on kuitenkin usein teoriaa mutkikkaampi.

    Viime talven jäljiltä kastelulaitteen sensori oli Salon tilalla rikki ja uusi jouduttiin tilaamaan ulkomailta. Se lisäsi työtä ja viivästytti laitteen käyttöönottoa.

    Maan pinnalle tapahtuva kastelu myös haihduttaa paljon vettä.

    Jos tykillä kastelee peltoa 28 asteen helteessä, kasvien juuriin saakka päätyy vain noin 40 prosenttia vedestä. Tykin kanssa haihdunta on suurempaa kuin center pivotilla.

    Eikä tilanne aina ole niin paha, kuin miltä näyttää. Vaikka toukokuu on ollut kuuma, kylvösyvyydessä on vielä kosteutta, Ruski kertoo alueensa tilanteesta.

    Kevätkosteutta kertyi hyvin, sillä huhtikuussa satoi selvästi enemmän kuin aiempina vuosina.

    Helteiden jatkuminen kuitenkin kurittaa erityisesti syysviljoja.

    Viljelijöiden kiinnostus kasteluratkaisuja kohtaan on viime vuosina noussut selvästi.

    Koneellisia kastelujärjestelmiä suositumpia tapoja ovat säätösalaojitukset ja salaojakastelu.

    Salaojakastelun käyttö on yleistynyt viime vuosina myös pumppujen kehityksen ansiosta.

    ”Se on kustannustehokas tapa säilöä vettä peltoon”, Ruski pohtii.

    Lisää aiheesta
    • Muilla kuin erikoiskasviviljelmillä kastelulaitteistot ovat Suomessa harvassa – ainakin vielä. Kuvan traktori pumppaa vettä nurmipellon kasteluun Qvidjan tilalla Paraisilla.

      Kuivuus aiheuttaa Varsinais-Suomen pelloilla satotappioita lähes vuosittain – kastelulaitteisto voisi olla kannattava investointi

    • Keinokastelun ansiosta laitumet ovat reheviä. Ympäristötiedettä opiskellut Lorin Doerksen uskoo, että laidunkasvatetulle lihalle riittää kysyntää jatkossakin.

      Maatalous | Keinokastelun luvattu maa: Kanadan Albertassa jopa laitumet voivat saada suihkun

      Tilaajalle
    • Gemstonen tilalla Albertan Gemissä karja kasvaa keinokastellun laitumen turvin. Alueen maatalousmaasta jopa kaksi kolmasosaa on keinokastelun piirissä.

      Maatalous | Kuivuus syö satoa ja lisää karjan feedlot-kasvatusta: Näin paahde haastaa kanadalaiset viljelijät

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    viljojen kastelu
    keinokastelu
    kuivuus
    Lounais-Suomi
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle