• Kuivuus syö satoa ja lisää karjan feedlot-kasvatusta: Näin paahde haastaa kanadalaiset viljelijät

    Kuiva alkukesä on jättänyt jälkensä Albertan pelloille. Keinokastelu on hyvin yleistä, mutta kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta.
    Tilaajalle
    Gemstonen tilalla Albertan Gemissä karja kasvaa keinokastellun laitumen turvin. Alueen maatalousmaasta jopa kaksi kolmasosaa on keinokastelun piirissä.
    Gemstonen tilalla Albertan Gemissä karja kasvaa keinokastellun laitumen turvin. Alueen maatalousmaasta jopa kaksi kolmasosaa on keinokastelun piirissä. Kuva: Tuulikki Viilo
    Maatalous|Maatalous
    8.7.202318:30
    Tuulikki Viilo

    Kanadassa virtaa hiki.

    Ontarioon ja Quebeciin on annettu varoituksia lämpöaalloista, jotka yhdessä kosteuden kanssa saavat ilman tuntumaan jopa 40-asteiselta.

    Lämpöä on maahan saatu jo riittämiin. Alkukesästä on muodostunut maan mittaushistorian tähän asti pahin maastopalojen kausi.

    Kesäkuun lopulla aktiivisia maastopaloja oli Albertassa yli 100.

    Oldsissa Keski-Albertassa maastopaloista ei näy maatiloilla kierrellessä merkkiäkään. Viime viikkojen sateet ovat vieneet kärynkin mennessään.

    Bussin ikkunasta katsellessa on paikoin vaikea uskoa että mitään paloja tai kuivuutta olisi olemassakaan.

    Kastelemattomilla pelloilla kuivan alkukesän merkit ovat jäljellä. Paikoin satoa saadaan hyviltäkin lohkoilta vain puolet tavanomaisesta.

    38-vuotias Sarah Wiegum ei ole näkyyn tyytyväinen. Hän pyörittää alueella sertifioituun siemeneen keskittynyttä tilaa, Alect Farmia.

    Kun isä Garry täytti 50, hän täräytti faktat pöytään: Joko jonkun lapsista oli siirryttävä ohjaksiin, tai sitten tila myytäisiin.

    Oman liiketoiminnan pyörittämisestä kiinnostunut Sarah tarttui haasteeseen ja lähti siirtämään painopistettä viljanviljelystä siemenbisnekseen.

    Tämän vuoden sato on hänen viljelijäuransa kolmastoista. Kierrossa on viljan lisäksi muun muassa pellavaa, keltahernettä ja härkäpapua.

    Albertassa naisviljelijöiden osuus on maan suurin: 31 prosenttia. Tilaa pyörittävä Sarah Wiegum on silti melkoinen poikkeustapaus. ”Osittain tunnen itseni yhä ulkopuoliseksi”, hän sanoo.
    Albertassa naisviljelijöiden osuus on maan suurin: 31 prosenttia. Tilaa pyörittävä Sarah Wiegum on silti melkoinen poikkeustapaus. ”Osittain tunnen itseni yhä ulkopuoliseksi”, hän sanoo. Kuva: Tuulikki Viilo

    Wiegum suhtautuu työhönsä innostuksella, mutta ilmasto aiheuttaa epävarmuutta.

    Kuiva vuosi on alueen viljelijöille jo kolmas. ”Kuka tietää mitä tapahtuu?”, hän sanoo.

    Syksy oli kuiva ja tällä kasvukaudella sateita on saatu vasta kesäkuun puolivälissä. Suorakylvö on auttanut kuivuuden vaikutusten lieventämisessä.

    Alect Farmin mailla siemneviljakasvusto on kärsinyt kuivuudesta.
    Alect Farmin mailla siemneviljakasvusto on kärsinyt kuivuudesta. Kuva: Tuulikki Viilo

    Käytännössä kaikilta viljelijöiltä löytyy satovakuutus. Se auttaa kestämään huonon satovuoden vaikutuksia.

    Jos kuivat kesät jatkuvat, viljely täällä vaikeutuu. Toisaalta on arvioitu, että ilmastonmuutos voisi kenties vapauttaa Kanadassa aiemmin viljelyyn liian kylmiä alueita viljelykäyttöön.

    Kanadan kunnianhimoinen tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä.

    Jos tavoitteisiin aiotaan päästä, päästöjen pitäisi laskea jyrkästi. Viljelijäpiireissä ollaan kuitenkin huolissaan siitä, että tavoitteisiin pyritään harkitsemattomin keinoin.

    Marjatuomipihlaja tuo viiniin herkullista happamuutta Tavallisesti marjat olisivat tässä kohtaa paljon suurempia, kertoo DNA Gardensin toinen omistaja Arden Delidais.
    Marjatuomipihlaja tuo viiniin herkullista happamuutta Tavallisesti marjat olisivat tässä kohtaa paljon suurempia, kertoo DNA Gardensin toinen omistaja Arden Delidais. Kuva: Tuulikki Viilo

    Hedelmäviinejä tuottavan DNA Gardensin tiluksilla olo on kuin Eedeniin astuessa. Kevyesti tuulessa huojuvat puut tarjoavat suojaa paahteelta.

    Tilalla on kuitenkin nähty tänä kasvukautena kuivuutta, kuumuutta ja savua.

    DNA Gardens on maan vanhin marjatuomipihlajasta tehdyn viinin tuottaja.

    Tuholaistorjunnasta huolehtivat lepakot. Tilalla järjestetään myös suosittuja lepakkokävelyitä.

    Viljelmät kaipaisivat vettä, mutta kastelun haasteena on veden laatu, kertoo tilan emäntä Arden Delidais. Vedessä on kastelua ajatellen korkea suolapitoisuus sekä liian korkea pH.

    Tilat, joilla on käytössään riittävästi puhdasta vettä kastelua varten ovat etulyöntiasemassa.

    Kanadan suurimmasta feedlotista saa ottaa valokuvia vain ulkopuolelta käsin.
    Kanadan suurimmasta feedlotista saa ottaa valokuvia vain ulkopuolelta käsin. Kuva: Tuulikki Viilo

    Kuivuus vaikuttaa jopa siihen, miten karjaa Kanadassa kasvatetaan.

    Maan isoimmassa feedlotissa, Lakeside Feedersissä Albertassa käy navakka tuuli. Täällä karjaa pidetään intensiivisesti, isoissa ulkotarhoissa.

    Nautoja on jopa 360 000 päätä. Karjapaimenet kulkevat aitauksissa päivisin ratsain etsimässä sairaita eläimiä.

    Ajamme loputtomilta tuntuvien aitausten ohi autolla. Emme saa ottaa kierroksen aikana valokuvia.

    Eläimiä on kirjaimellisesti kaikenkarvaisia: Risteytyksiä, puhdasrotuisia, pieniä, suuria. Niiden lantaa on ajettu pöllyäviksi keoiksi aitausten keskelle.

    Nilsson Brosin omistamassa kasvattamossa karjaa teurastetaan kuin liukuhihnalla, 800-900 eläimen päivävauhtia.

    Kysyntä on nyt kovaa: Meneillään on grillaussesonki ja heinäkuun neljäntenä kanadalaisten lautasilla on perinteisesti kukkuroittain lihaa.

    Lihaa viedään tilalta lisäksi Eurooppaan, Kiinaan ja Yhdysvaltoihin.

    Eläimet saavat ruokaa kahdesti päivässä.

    Kun Suomessa nautojen ruokavalio koostuu pitkälti karkearehusta, täällä säilörehun osuus ruokinnasta on noin kymmenen prosenttia. Pääasiassa ne saavat syödäkseen maissia.

    Feedlotin ylpeys on valtava höyrypainekattila, jonka avulla maissista saadaan jalostettua corn flakes -aamiaismuroja muistuttavia lastuja. Prosessi parantaa rehun sulavuutta.

    Kasvua kiritetään lisäksi anabolisilla steroideilla. Ne tuovat merkittävän edun kasvunopeuteen, kertoo Lakeside feedersin toimitusjohtaja Pat Gummeson.

    ”Jos ihmiset ovat valmiita maksamaan nurmikasvatetusta rehusta, niin hyvä. Tämä kasvatustapa hillitsee kuitenkin kuluja.”

    Yhdessä aitauksessa ruskea vasikka nousee aikuisten nautojen seassa huterasti jaloilleen. Gummeson ei ole näystä ilahtunut. Vasikan päivät ovat todennäköisesti luetut: Ne selviävät feedlotin olosuhteissa heikosti.

    Kuivuus vähentää myös laiduntavan karjan määrää Albertassa.

    Kun laitumet ovat rutikuivia, karjanomistajat myyvät hanakammin eläimiään feedloteille.

    Keinokastelu pitää yllä satotasoja myös kuivina vuosina.
    Keinokastelu pitää yllä satotasoja myös kuivina vuosina. Kuva: Tuulikki Viilo
    Lisää aiheesta
    • Sateita on odotettu rutikuiville pelloille ympäri maan. Oskari Virtanen tarkasteli kuivuuden tuhoja Maskussa kesäkuussa.

      Maatalous | Paikoin varaudutaan jo katovuoteen – alkaneet sateet voivat vielä parantaa viljan laatua, mutta eivät pelasta kokonaissatoa

      Tilaajalle
    • Torresin regeneratiivista viljelymenetelmää käyttävillä tiloilla viiniköynnösten lomassa laiduntaa lampaita.

      Maatalousyrittäjät | Espanjan viininviljely on kriisissä, kuivuus pilaa maun ja sadot — Kuuluisa tuottaja toi pelastajiksi viljelmille nurmea ja lampaita

      Tilaajalle
    • Kuivuus on ollut ylivoimaisesti suurin syy alhaiseen satoarvioon.

      Maatalous | MTK:n viljelijäkysely povaa niukkaa satoa – kaikilla kasveilla sato jäämässä alle keskimääräisen, osalla kasveista vain puoleen normaalista

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen