Suomessa on kaksi naista lypsyrobottihuoltajana ja Mari Martikainen on heistä toinen – ”Olen nykyään ahtaiden paikkojen erikoisnainen”

Lypsyrobottien määräaikaishuollot ovat olleet vuodesta 2019 lähtien maaninkalaiselle Mari Martikaiselle, 28, tuttua puuhaa. Olipa sitten kyseessä tykyttimen testaus tai ohjelmiston päivitys, Martikainen tietää mitä tekee.

"Tämä on minun juttuni. On ollut siitä lähtien, kun lähdin etsimään NHK:n sivuilta mahdollisia työllistymismahdollisuuksia. Robottihuolto vaikutti jo alkuunsa niin mielenkiintoiselta, etten edes ajatellut, että ala on lähes täysin miesvaltainen”, hän luonnehtii.

Pohjois-Karjalan Pyhäselästä kotoisin oleva Mari Martikainen ei ole koskaan vieroksunut likaisia näppejä eikä uuden oppimista.

"Olen kotoisin pieneltä maatilalta. Meillä oli sekalainen seurakunta erilaisia harraste-eläimiä, kuten kanoja, lampaita ja yksi hevonen. Maata viljeltiin perinteiseen tyyliin. Heinänteossa käytettiin vanhoja työmenetelmiä hevostyökoneita myöten ja myös heinän seivästäminen tuli tutuksi.”

Muutaman ikävuoden kynnyksellä Mari sanoo tutustuneensa konevoimaan.

"Fordson Major toimi lapsuuteni päiväkotina. Traktori oli paikka, jossa ihmeteltiin maailman menoa. Ja heti, kun jalat ylettyivät polkimille, opettelin ajamaan ja auttamaan myös peltotöissä. Ajan myötä tehtäväkenttä laajeni. Kiinnostuin traktorin tekniikasta ja venytin osaamisaluettani erityisesti huoltopuolelle.”

Kiinnostus koneisiin avasi Marille ovet alan oppilaitokseen.

"Opiskelin ajoneuvoasentajaksi, mutta työn suhteen mieli veti kuitenkin maalle. Niinpä kouluttauduin lisäksi tuotantoeläinhoitajaksi ja pääsin tilatyöntekijäksi emolehmätilalle. Näin jälkeenpäin ajateltuna aika karjan parissa oli yksi parhaimmista tien viitoittajista tulevaa ajatellen. Työ opetti paljon uutta, kasvatti vastuuntuntoa ja antoi samalla uudenlaista rohkeutta kohdata arjen eri haasteet”, Martikainen kertoo.

Maataloustausta innosti Mari Martikaista hakeutumaan lypsyrobottien pariin.

"NHKdairy Oy avasi ovet uuteen maailmaan. Pääsin haastattelun jälkeen sisään ja kouluttautuminen alalle tapahtui verkkokurssien sekä käytännön kautta. Opettavaisinta oli itse kenttätyö. Kuljin puolen vuoden ajan kokeneen huoltoasentajan mukana, kyselin, kuuntelin ja toimin apukäsinä. Samalla sain tuntumaa työhön, mutta myös siihen, että pystynkö ihmisenä toimimaan alan vaatimalla tavalla.”

Lypsyrobottien huoltajana Mari Martikainen on paljon vartija ja lukeutuu ammattinsa edustajana maaseudun arjen sankareihin. "Mikään ei ole palkitsevampaa, kuin isäntäväen sanat: 'Olipa mukava kun tulit'." Kuva: Anne Anttila

Itsenäiseen työskentelyyn tarvitaan sertifiointi, jonka Mari suoritti muiden tavoin Tanskassa. Sertifikaatit uusitaan aina kahden vuoden välein.

"Vajaan viikon aikana nähtiin, koettiin ja opittiin. Esillä oli alan uusinta tietoa ja mallirobotteja. Tehtäviä oli sekä teoriassa että käytännössä. Lopuksi suoritettiin pätevyyskoe, jonka hyväksyminen mahdollistaa käyttämään nimikettä sertifioitu huoltoasentaja”, Mari Martikainen selvittää.

Suomessa on kaksi naispuolista lypsyrobottien huoltajaa. Pohjois-Savon alueella toimiva Martikainen on heistä toinen.

”Ala on hyvin miesvoittoinen, mutta kyllä tässä naisetkin pärjäävät. Robottitohtorina ei tarvita fyysistä voimaa. Tärkeintä on tekninen osaaminen, hyvä paineensietokyky sekä näppärät kädet. Myös hyvästä asiakaspalvelutaidosta on merkittävää hyötyä.”

Vaikka naiset ovat huoltoasentajina vielä harvinaisuus, vastaanotto sekä kentällä että työyhteisössä ovat sujuneet Martikaisen mukaan mutkattomasti.

"En ole kokenut ennakkoluuloja enkä myöskään uskottavuusongelmia. Kohtelu on tasavertaista ja ennen kaikkea reilua. Ja vahvuuksista puhuttaessa minulta löytyy ainakin yksi: pienet sormet. Niinpä olen nykyään ahtaiden paikkojen erikoisnainen”, Martikainen paljastaa naureskellen.

Aikoinaan ajoneuvoasentajaksi sekä tuotantoeläintenhoitajaksi kouluttautunut Mari Martikainen sanoo elävän nykyisessä työssään ammatillista unelmaansa. "Olen ylpeä työstäni ja siitä, että jokainen keikka kehittää." Kuva: Anne Anttila

Mari Martikainen viihtyy työssään ja haluaa ajan myötä laajentaa osaamisaluettaan.

"Tällä hetkellä pääpaino on lypsyroboteissa, mutta jatkossa olisi mielenkiintoista toimia myös muiden navettalaitteiden, kuten esimerkiksi rehuntyöntäjien ja puhdistusrobottien parissa. Kevään aikana olisi tarkoitus suorittaa seuraava sertifikaatti.”

Tulevaisuuden haaveisiin lukeutuu maatila.

”Ei minusta ehkä maidontuottajaa tule, mutta farmarina voisin pitää vaikka jonkinlaisia harraste-eläimiä.”