

Luonnonvarakeskuksen tuoreen arvion mukaan karhukanta on vahvistunut ja karhut ovat levittäytyneet koko Suomen alueelle. Karhut aiheuttavat vuosittain merkittävää vahinkoa mehiläistarhaukselle. Vuonna 2023 karhun tekemiä vahinkoja korvattiin noin 130 000 eurolla.
Suomen riistakeskus on yhdessä Suomen Mehiläishoitajain Liiton kanssa kehittänyt mehiläistarhojen suojausmenetelmiä, joiden tarkoitus on estää karhuja rosvoamasta mehiläispesiä. Sähköaita on todettu toimivaksi ja kustannustehokkaaksi menetelmäksi. Sähköiskun saanut karhu kunnioittaa yleensä sähköaitaa ja jättää mehiläispesät rauhaan.
Suomen riistakeskus muistuttaa tiedotteessaan, että tarhoja suojaavat sähköaidat tulee huoltaa ennen kuin karhut heräävät talviunilta.

”Karhu on viisas eläin; huoltamaton tai virraton sähköaita ei estä karhua”, kertoo riistasuunnittelija Teemu Lamberg Suomen riistakeskuksesta.
Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt Suomen riistakeskukselle erityisavustusta suurpetovahinkojen ennalta ehkäisyn suojausmateriaalien hankintaan. Aitojen lisäksi mehiläisvahinkojen estämisessä käytetään väliaikaisena ratkaisuna äänikarkotteita.
Riistakeskus on auttanut myös susien kanssa taistelevia lampureita Korsnäsin kunnassa Pohjanmaalla. Korsnäsissä sijaitsee Sandenin rantahaka, jota on 1960-luvulle asti käytetty laidunmaana.
Viimeisten vuosikymmenten aikana rannat ovat päässeet kasvamaan umpeen. Helmi-hankkeessa aluetta kuitenkin päätettiin ryhtyä ennallistamaan. Alueella on kuitenkin susia, joten alueella laiduntavien kymmenen ylämaan naudan ja noin 40 lampaan suojelemiseksi piti kehittää uudenlaista kelluvaa petoaitaa, jonka tarkoitus on estää susia hyökkäämästä eläinten kimppuun veden kautta.
”Mallia päädyttiin ottamaan Ruotsista, jossa veteen rakennetut petoaidat on todettu hyvin toimiviksi”, kertoo luonnonsuojelun asiantuntija Robin Sjöblom Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Petoaidan rakenne on yksinkertainen: se koostuu kelluvasta köydestä ja tavallisista, ankkureilla merenpohjaan kiinnitetyistä poijuista, joista osaan on kiinnitetty pyydyslippumerkkejä. Aidan toiminta perustuu siihen, että sudet pelkäävät pyydyslippumerkkejä. Tällaisesta aidasta ei koidu lainkaan harmia muille eläimille tai ympäristölle. Aita helposti kopioitavissa samankaltaisille rannoille.
Sandenin rannat ovat osa laajempaa rantaniittyverkostoa Pohjanmaan rannikolla. Rantaniityt ovat tärkeitä elinympäristöjä alueen linnustolle ja tavoitteena onkin vahvistaa seudun kahlaaja- ja vesilintukantoja. Kunnostustoimenpiteiden avulla on tarkoitus saavuttaa maisemallinen, matalakasvuinen rantaniitty, josta hyötyvät lintujen ja niittykasvillisuuden lisäksi pölyttäjät.
”Mielestäni aita on ollut hyvä, se on pitänyt saalistajat poissa laitumelta ja lehmät laitumella. Lisäksi se oli suhteellisen helppo rakentaa”, kertoo Christian Mannfolk.
”Tärkeää tässä on avoin keskustelu eläinten omistajien, materiaalitoimittajien ja riistakeskuksen kesken. Hyviä tuloksia saavutetaan, kun kaikki pääsevät mukaan suunnitteluprosessiin”, Robin Sjöblom toteaa.