• Tuhansia siemenannoksia viikossa ‒ katso video karjuasemalta

    Finnpigin karjuasemalla asuu noin 170 Norjasta ja Tanskasta tuotua keinosiemennyskarjua. Siementä kerätään neljänä päivänä viikossa.
    Siemenannoksia pakkaamassa laboratoriopäällikkö Jani Järvensivu.
    Siemenannoksia pakkaamassa laboratoriopäällikkö Jani Järvensivu.  Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maatalous
    5.2.202323:00
    Terhi Torikka

    Sikojen siementuotanto on Suomessa keskittynyt kahdelle karjuasemalle. Toinen näistä sijaitsee Pirkanmaalla Sastamalassa.

    ”Sopivan etäällä muista sikaloista, mutta lähellä sikatiheää aluetta ja logistisesti tärkeää Tamperetta”, Finnpigin toimitusjohtaja Heikki Hassinen kertoo.

    Siementä kerätään kultakin aseman karjuista noin kerran viikossa. Ne ovat työhönsä tottuneita. Kun karsinan ovi avautuu ja teline työnnetään sisään karjun yksiöön, se haistelee hetken ja miettii tovin.

    Sitten karju jo hyppää tottuneesti telineelle. Tällöin sikalamestari Hilkka Vistilä menee karsinaan toisesta ovesta. Hän kerää tottuneesti duroc-rotuisen karjun siemenannoksen siniseen mukiin aseteltuun puhtaaseen pussiin.

    Kerralla siementä saadaan keskimäärin 42 siemennysannokseen.

    Seuraavaksi annos viedään samassa rakennuksessa sijaitsevaan laboratorioon, missä se laimennetaan pian keruun jälkeen. Kaikista näytteistä tutkitaan muun muassa siittiöiden laat, tiheys ja elävyys.

    ”Lämpötila lasketaan hallitusti 37 asteesta 17 asteeseen ja myös säilyvyyttä seurataan”, kertoo Finnpigin tuotantopäällikkö Mira Mäkelä.

    Vielä samana päivänä tasalaatuiset siemenseosannokset pakataan lähtemään Sastamalasta lähialueen tiloille. Kauemmaksi kuriiripalvelu kuljettaa annokset seuraavana päivänä.

    Lisää aiheesta
    • Tempo-karjut ovat usein melko matalia ja niillä on vahvat jalat.

      Lihantuotanto | Sastamalassa tehdään historiaa – kilteistä ja äänekkäistä tempo-karjuista odotetaan rauhallista isärotua

      Tilaajalle
    • Finnpigin karjuasemalla kerätään spermaa muun muassa duroc-karjuista.

      Maatalous | Tähän sikalaan saavat astua vain harvat ja valitut – hekin vasta sitten, kun alusvaatteetkin on vaihdettu

    Artikkelin aiheet
    Finnpig
    sikatalous
    keinosiemennys
    Sastamala
    karjuasema
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen