• Öljyn ja maakaasun hinnoissa ennätyksellinen nousu, suurin vuoden 2022 energiakriisin jälkeen

    Pitkittyessään tilanne voi aiheuttaa ruokakriisin kehitysmaihin.
    Tilaajalle
    Maataloussektori on riippuvainen öljystä ja maakaasusta, joista suuri osa kulkee Hormuzin salmen kautta ulos Persianlahdelta. Myös Yara nosti hintojaan tällä viikolla.
    Maataloussektori on riippuvainen öljystä ja maakaasusta, joista suuri osa kulkee Hormuzin salmen kautta ulos Persianlahdelta. Myös Yara nosti hintojaan tällä viikolla. Kuva: Timo Filpus
    Maatalous|Talous
    6.3.202615:00
    Heli Lehtelä

    Noin viikko sitten alkanut Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys Iraniin on saanut globaalin maatalousmarkkinan häilyvään tilaan Iranin vastattua iskuihin eri puolilla Lähi-Itää. Maataloussektori on riippuvainen öljystä ja maakaasusta, joista suuri osa kulkee maailmankaupan solmukohdan, Hormuzin salmen, kautta ulos Persianlahdelta.

    Öljyn hinnan viikkokohtainen nousu maaliskuun ensimmäisen viikon aikana oli noin 15–20 prosenttia. Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys Iraniin sai öljyn futuurihinnan nousemaan tiistaina jopa 13 prosentin vauhtia, kun pelko Hormuzin salmen liikenteen keskeytymisestä kasvoi. Viikon mittaan rakettimainen nousu kuitenkin rauhoittui.

    Brent‑raakaöljyn hinta oli perjantaina 83–85 USA:n dollaria tynnyriltä. Vaikka öljyn hinnan absoluuttinen taso ei ole lähellä vuoden 2022 huippuja, jolloin 120–140 USD tynnyriltä, kyse on suurimmasta noususta sitten Euroopan energiakriisin vuonna 2022.

    Tällä viikolla nähtiin suurin öljyn ja maakaasun viikoittainen hinnan nousu maailmanmarkkinoilla sitten vuoden 2022.

    Maatalouden kannalta merkittävää on myös lannoitteiden valmistukseen liittyvän maakaasun hinnan nousu. Yli puolet maailman typpilannoitteista valmistetaan Haber–Bosch-prosessin avulla, jossa käytetään maakaasua vedyn ja energian lähteenä. Prosessi kuluttaa valtavasti energiaa ja siksi kaasun hinta vaikuttaa suoraan lannoitteiden hintaan.

    Maaliskuun ensimmäiselle viikolla nähtiin myös suurin maakaasun hinnan nousu maailmanmarkkinoilla sitten vuoden 2022. Häiriöt aiheuttivat nopean ja laajan hinnanpiikin kaikilla keskeisillä markkinoilla — Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Trading news kertoo kaasun futuurihintojen nousseen yli 40 prosenttia yhdessä päivässä ja jopa noin 85 prosenttia viikon sisällä sen jälkeen, kun Qatar Energy pysäytti nesteytetyn maakaasun tuotannon ja toimitusketjuja vasta uhattiin sulkea Hormuzin salmen tilanteen takia.

    Kaasun futuurihinta Euroopassa oli perjantaina 53 euroa megawattitunnilta. Futuurihinta on noin kaksinkertainen joulukuun tasoon nähden, jolloin hinta oli alimmillaan viimeisen vuoden aikana, kertoo Trading economics.

    Yhdysvaltojen ja Israelin Iraniin kohdistamien hyökkäysten lisäksi Putinin keskiviikkoiset uhittelut kaasuntoimitusten lopettamisesta Eurooppaan aiheuttivat välittömän nousun kaasun hintaan (MT 5.3.). Hinta kävi tiistaina ylimmillään 65 eurossa, mikä on vielä kaukana Euroopan energiakriisin aikaisesta futuurihinnasta vuonna 2022. Tuolloin hinta oli jopa 345 euroa megawattitunnilta, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja Venäjän kaasuntoimitukset Eurooppaan romahtivat.

    Lähi‑idän konfliktilla on ollut selkeä vaikutus kansainvälisiin viljapörsseihin ja viljan futuurihintoihin. Kansainväliset vehnän, maissin ja soijan futuurit ovat nousseet öljyn hinnan nousun myötä.

    Business Today kertoo, että vaikka Yhdysvaltojen johto on viitannut pitävänsä operaationsa Lähi-Idässä lyhyenä, monet analyytikot uskovat, että konflikti voi jatkua jopa kuukausia. Tästä voi seurata etenkin kehitysmaihin kohdistuva ruokakriisi tuotantokustannusten nostaessa ruoan hintaa. Kehitysmaissa ruokamenot vievät suuren osan ihmisten tuloista.

    Lisää aiheesta
    • Suuri osa suomalaisista viljelijöistä on jo ostanut tulevan kasvukauden lannoitteet. Kuvituskuva. Arkistokuva.

      Talous | Yara nosti rajusti lannoitteiden hintoja ‒ Lannoitteiden raaka-aineiden saatavuudessa ei ongelmia

      Tilaajalle
    • Kaasuputkistoja ja mittauslaitteita kuvattuna Inkoossa vuonna 2019.

      Talous | Putinin uhkaus sysäsi kaasun hinnan uudestaan nousuun

      Tilaajalle
    • Brent-laadun raakaöljyn tynnyrihinta ylitti tiistaina hetkeksi 85 dollaria. Keskiviikkona alkuiltapäivästä kauppaa on käyty noin 83 dollarilla.

      Talous | Öljyn ja kaasun hintanousu rauhoittui – viljapörssit laskussa

      Tilaajalle
    • Öljyhamppu tarvitsee melko pitkän ja lämpimän kasvukauden. Arkistokuva.

      Talous | Lannoitteiden hinnan nousu: Viljelijät nappasivat kiinni vähän lannoitusta vaativasta öljyhampusta

      Tilaajalle
    • Pommitusten aiheuttamia paloja Iranin pääkaupungissa Teheranissa maanantaina 2.3.

      Politiikka | Lähi-Idässä puhkesi jälleen sota – mitä EU:n pitäisi tehdä?

    • Vehnän hinta on alkuviikosta noussut hieman viljapörsseissä.

      Maatalous | Kaasun hinta tuplaantui – näin viljapörssit reagoivat Iranin tilanteeseen

    Artikkelin aiheet
    öljyn hinta
    maakaasu
    energiakriisi
    Lähi-itä
    ruokakriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle