• Opinnot ja samanhenkinen seura rohkaisevat kotitilan ohjaksiin – ”Päätös tilan jatkamisesta on selkeytynyt”

    Helsingin yliopistossa maataloutta opiskelevat nuoret miehet suhtautuvat luottavaisesti alan mahdollisuuksiin yrittäjänä.
    Tilaajalle
    Maatalousylioppilaat Kasimir Kokkonen (vas.), Aapo Kämäräinen ja Hermanni Jauhiainen osallistuivat viime viikolla opiskelijoiden ainejärjestön Sampsan tutustumismatkalle Etelä- ja Pohjois-Karjalaan. Matka-asuina toimivat ainejärjestön haalarit.
    Maatalousylioppilaat Kasimir Kokkonen (vas.), Aapo Kämäräinen ja Hermanni Jauhiainen osallistuivat viime viikolla opiskelijoiden ainejärjestön Sampsan tutustumismatkalle Etelä- ja Pohjois-Karjalaan. Matka-asuina toimivat ainejärjestön haalarit.  Kuva: Terhi Torikka
    Maatalous|Koulutus
    23.4.202404:00
    Terhi Torikka

    Helsingin yliopistossa maataloustieteitä opiskelevat Aapo Kämäräinen, Kasimir Kokkonen ja Hermanni Jauhiainen suunnittelevat kaikki paluuta kotitilan jatkajaksi.

    Yhteinen näkemys on, että opinnot ja ehkä myös jakso työelämää tilan ulkopuolella ovat hyödyksi kotitilan kehittämisen kannalta.

    ”Haluan saada opintoni loppuun ja työskennellä maatalouden eri osa-alueilla, ennen kuin palaan kotitilalle päätoimisesti. Saatuja oppeja voi sitten hyödyntää yrittäjänä”, Kokkonen toteaa.

    Opinnot ovat antaneet 26-vuotiaalle juukalaiselle uutta näkökulmaa kotitilaan ja maatalouteen.

    ”Asia on aina ollut mielessä, mutta päätös tilan jatkamisesta on selkeytynyt opintojen ja opiskelukaverien kanssa käytyjen keskustelujen myötä.”

    ”Odotan, että pääsen kehittämään tilaa koulussa opittujen asioiden avulla.” Aapo Kämäräinen

    Kiuruvetinen Kämäräinen kertoo, että tilan jatkaminen on selkeä suunnitelma, mutta ei vielä ajankohtaista.

    ”Käyn koulut loppuun ensin, en halua pitää tilaa yhtä aikaa opintojen kanssa”, maitotilalla kasvanut 22-vuotias pohtii.

    ”Suhtaudun ruuantuotannon tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Odotan, että pääsen kehittämään tilaa koulussa opittujen asioiden avulla.”

    ”Olen tyytyväinen, että olen lähtenyt mukaan erilaisiin ainejärjestöhommiin, tapahtumiin ja reissuihin sekä tutustunut erilaisiin ihmisiin.” Hermanni Jauhiainen

    Pielavedellä maitotilalla varttuneen Hermanni Jauhiaisen tietä kohti maatalousyrittäjyyttä ovat siivittäneet opintojen lisäksi muun muassa kesätyöt elintarviketeollisuudessa.

    ”Lisäksi olen tyytyväinen, että olen lähtenyt mukaan erilaisiin ainejärjestöhommiin, tapahtumiin ja reissuihin sekä tutustunut erilaisiin ihmisiin”, Jauhiainen sanoo.

    Kokemukset ja verkostoituminen ovat rohkaisseet suunnittelemaan maidontuotannon jatkoa kotitilalla.

    ”Maatalous kehittyy koko ajan ja haluaisin olla siinä mukana. Aloittaminen maatalousyhtymänä vanhempien kanssa voisi keventää laskua yrittäjäksi.”

    ”Toimintaympäristön tulisi olla riittävän ennustettava, jotta sen pohjalle voi rakentaa pitkäaikaista yritystoimintaa.” Kasimir Kokkonen

    EU:n maatalouspolitiikan muutokset, lisääntynyt byrokratia, vaatimusten tiukkeneminen sekä heikko kannattavuus herättävät huolta tulevaisuuden maatalousyrittäjissä.

    ”Toimintaympäristön tulisi olla riittävän ennustettava, jotta sen pohjalle voi rakentaa pitkäaikaista yritystoimintaa”, Kokkonen toivoo.

    Jauhiainen nostaa esiin myös henkisen jaksamisen sitovassa työssä.

    ”Kaikesta huolimatta ajatus sukutilan jatkamisesta kääntyy positiivisen puolelle”, hän vakuuttaa.

    Lisää aiheesta
    • Puutteellisin tiedoin ostettava tila ei talousasiantuntija Timo Jaakkolan mielestä ole jatkamisen arvoinen. Kuvituskuva.

      Talous | ”Maataloutta ei pidä kehittää hautausmaalta vaan pitäisi katsoa lastenkamarin suuntaan” – maatilan sukupolvenvaihdos on yhdistelmä tunnetta ja taloutta

    • Ylivieskalainen Juha Sipilä on toiminut maidontuottajana jo yli 20 vuoden ajan. ”Maitolinjalla jatketaan, vaikka edelleen kaikki vaihtoehdot pidetään auki”, hän sanoo.

      Maidontuotanto | Juha Sipilän yhden miehen maitotilalla vältetään turhia riskejä silti pysähtymättä – ”En ole koskaan edennyt valtavirran mukana”

      Tilaajalle
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle