• Akkumateriaalitehtaan sivutuote voitaisiin jalostaa kaliumlannoitteeksi Itämereen laskemisen sijaan

    Akku- ja kaivosteollisuuteen on kehitteillä myös suljettu kierto, jossa natriumsulfaatti palaisi takaisin tehtaaseen raaka-aineeksi.
    Tilaajalle
    Natriumsulfaatista jalostettavaa kaliumsuolaa voidaan käyttää esimerkiksi perunan lannoittamiseen.
    Natriumsulfaatista jalostettavaa kaliumsuolaa voidaan käyttää esimerkiksi perunan lannoittamiseen.  Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Kasvintuotanto
    8.3.202404:00
    Terhi Torikka

    Haminaan suunnitellun akkumateriaalitehdas CNGR Finland Oy:n saama ympäristölupa herättää paljon huolta ja ihmetystä. Sitä vastustava kansalaisadressi on kerännyt jo yli 60 000 allekirjoitusta.

    Vihreää teknologiaa edistävä tehdas itsessään on investointina positiivinen. Huolen aihe on se, että lupa mahdollistaa jätevesien laskemisen lähes kokonaan suoraan Itämereen.

    Suunnitellussa laitoksessa on tarkoitus valmistaa vuosittain noin 60 000 tonnia muun muassa premium-sähköajoneuvojen akuissa tarvittavaa prekursorimateriaalia. Investoinnin suuruus on noin 500 miljoonaa euroa.

    Tehtaan jätevirrassa mereen voisi päätyä sulfaattia jopa noin 290 000 kiloa päivässä. Sen arvioidaan aiheuttavan muun muassa happikatoa ja rehevöitymistä.

    Mereen vapauttamisen sijaan natriumsulfaattia voitaisiin kuitenkin kerätä talteen ja jalostaa sitä kaliumsuolalannoitteiden valmistukseen.

    ”Se on julkisuudessa olleiden tietojen perusteella ymmärtääkseni mahdollista, kun sopiva tarve ja käyttäjä löytyy”, arvioi liiketoimintapäällikkö Juha Sarlund Yarasta.

    Hänen mukaansa prosessi on melko uusi, ja siinä voi vielä esiintyä tuotelaatuun liittyviä teknisiä haasteita, eikä sitä vielä käytetä maailmalla paljoa.

    Suomessa ei ole laitosta, joka voisi suoraan käyttää kierrätettyä natriumsulfaattia lannoitteiden raaka-aineena.

    Kuljettamista varten natriumsulfaatti pitäisi kiteyttää, mikä aiheuttaa kustannuksia, samoin kuin kuljettaminen.

    Tämä voi muodostua erityisesti kaupalliseksi ongelmaksi, sillä natriumsulfaattia on melko runsaasti markkinoilla, mikä laskee sen taloudellista arvoa.

    VTT tutkii parhaillaan yhteistyössä Suomen Malminjalostuksen kanssa kiertotalousratkaisua natriumsulfaattia sisältävien purkuvesien käsittelyyn akku- ja kaivosteollisuudessa. Suomen Malminjalostus on toinen CNGR Finlandin omistajista.

    Tutkimuksen tavoitteena on kehittää akkuteollisuuteen oma suljettu kierto, missä natriumsulfaatista jalostettaisiin akkumateriaalin valmistuksessa tarvittavaa lipeää.

    Tämä olisi selvästi lannoiteraaka-aineen tuottamista kannattavampi vaihtoehto taloudellisesti, arvioi VTT:n kemiallisten prosessitekniikoiden tutkimusryhmän johtaja Tuomas van der Meer.

    Hän muistuttaa myös, että ratkaisuissa korostuu paikallisuus. ”Ekologia ja talous kärsivät, kun kuljetusmatkat pitenevät.”

    Yaran Sarlund seuraa CNGR:n hankkeen etenemistä mielenkiinnolla.

    ”Katsotaan, mihin ratkaisuun siellä lopulta päädytään. Ymmärrän hyvin molempia, sekä tehtaan että ympäristölupaa kritisoivien näkökulmia.”

    Yara seuraa akkumateriaaliteollisuuden kehitystä muutenkin aktiivisesti.

    ”Olemme kiinnostuneita ravinnevirroista, joille voisi olla hyötykäyttöä. Yaralla on tiukat tavoitteet hiilijalanjäljen pienentämiseksi.”

    CNGR Finlandin Haminan tehtaan ympäristölupaa vastustavat toivovat, että tehtaalta vaadittaisiin vastaavaa jätevesien käsittelyä kuin esimerkiksi BASF:ilta Harjavallassa. BASF rakentaa sulfaatin kiteytyslaitoksen akkumateriaalitehtaan yhteyteen saatuaan ensin kielteisen lupapäätöksen ilman sitä.

    CNGR Finland ei ole sulkenut mahdollisuutta pois.

    ”Vaikka olemme nyt saaneet ympäristöluvan, ei kehitystyö jää tähän, vaan teemme jatkuvasti tutkimusta eri vaihtoehdoista myös sulfaatin talteenottoon”, kertoo CNGR Finlandin kehityspäällikkö Jenni Bäck.

    Lisää aiheesta
    • Akkumateriaalitehtaan ympäristölupa mahdollistaa jätevesien laskun Haminan rannikkovesiin. Arkistokuva Itämereltä.

      Ympäristö | Akkutehtaan ympäristölupa mahdollistaa sulfaatin laskemisen Itämereen, vaikka siitä voitaisiin jalostaa lannoitetta – ”Vihreää siirtymää toteutetaan vesistön kustannuksella”

      Tilaajalle

    Jätevedet mereen laskemalla hukataan kaliumsulfaattilannoitteen raaka-ainetta natriumsulfaattia Itämereen noin 100 000 tonnia vuodessa, Puhtaan meren puolesta ry:n aktiivi ja Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Outi Lankia arvioi.

    Hän kertoo, että lupaa vastustava kansalaisadressi tullaan luovuttamaan maaliskuussa ainakin ympäristöministeri Kai Mykkäselle (kok.) ja Suomen Malminjalostus Oy:n edustajalle.

    Lisää aiheesta
    • Kaliumilla voidaan lannoittaa esimerkiksi tomaatteja.

      Energia | Lannoitteen valmistus akkutehtaan sivutuotteesta alkamassa Ruotsissa

      Tilaajalle
    • Havainnekuva Haminaan suunnitellusta akkutehtaasta.

      Energia | 500 miljoonan euron valonpilkahdus itään –Haminaan suunniteltu akkumateriaalitehdas sai ympäristöluvan

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle