• EU keskeyttää tiettyjen lannoitteiden tullimaksut vuodeksi

    Toimenpiteen tavoitteena on alentaa viljelijöiden ja lannoiteteollisuuden kustannuksia.
    EU päätti myöntää lannoitteiden tullimaksuihin tilapäisesti helpotusta. Kuvituskuva.
    EU päätti myöntää lannoitteiden tullimaksuihin tilapäisesti helpotusta. Kuvituskuva.  Kuva: Timo Villanen
    Maatalous|Politiikka
    26.5.202620:42
    Johanna Koskiahde

    EU:n neuvosto teki perjantaina päätöksen keskeyttää vuoden ajaksi tullimaksut keskeisille maataloudessa käytettäville typpipohjaisille lannoitteille. Näihin lukeutuvat lannoiteraaka-aineet urea ja ammoniakki.

    Toimenpiteen tavoitteena on alentaa EU:n viljelijöiden ja lannoiteteollisuuden kustannuksia. Euroopan komissio arvioi vaikutuksen olevan 60 miljoonaa euroa.

    Lannoitteiden hinnat ovat nousseet maailmanlaajuisesti sen jälkeen, kun Hormuzinsalmi suljettiin. Sen kautta kulkee merkittävä osa maailman lannoitekaupasta.

    Toimenpide myös vähentää EU:n lannoiteriippuvuutta Venäjästä ja Valko-Venäjästä. Keskeytys ei koske niistä tuotuja tuotteita.

    EU toi vuonna 2024 kaksi miljoonaa tonnia ammoniakkia ja 5,9 miljoonaa tonnia ureaa sekä 6,7 miljoonaa tonnia typpipohjaisia ​​lannoitteita ja typpeä sisältäviä seoksia.

    Lisää aiheesta
    • Jos EU ei pysty tukemaan maataloutta nykyisessä kriisitilanteessa, se tulee Elsi Kataisen mukaan näkymään kylvöalojen pienentymisenä myös tulevina kasvukausina. Kuvituskuva kevätkylvöistä.

      Maatalouspolitiikka | Elsi Katainen: ”Lannoitekriisin ratkaisua lähdettiin hakemaan liian myöhään”

      Tilaajalle
    • ”Komission lannoitesuunnitelmasta ei maataloudelle välitöntä apua ole juuri odotettavissa”, sanoo MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg.

      Maatalouspolitiikka | MTK:n Åberg: ”Komission lannoitestrategia jää kädenlämpöiseksi vanhojen puheiden toistamiseksi”

      Tilaajalle
    • Lannoitteista etenkin typen hinta on noussut kevään aikana.

      Kasvintuotanto | Järkyttävä nousu lannoitekuluihin – urean hinta on yli kaksinkertaistunut kevään aikana

      Tilaajalle
    • Maitotilojen kannattavuus koheni viime vuonna Luken tuoreen ennusteen mukaan.

      Maatalousyrittäjät | Maatalouden kannattavuus 2000-luvun heikointa viime vuodet – vaikeinta sika- ja kasvinviljelytiloilla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    EU
    lannoitteet
    tullimaksut
    maatalous
    kauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa