• Kansanedustajan hiehot hiippailivat karkuun viime yönä – katso video

    Kiuruvetisen kansanedustaja Markku Siposen hiehot lähtivät omin luvin nauttimaan kesäyöstä.
    Kansanedustaja Markku Siposen hiehot karkasivat tiistain vastaisena yönä.
    Kansanedustaja Markku Siposen hiehot karkasivat tiistain vastaisena yönä. Kuva: Markku Siponen
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    4.6.202420:30
    Linda Lähdeniemi

    Hieholauma lähti omille teilleen tiistain vastaisena yönä, kertoo kansanedustaja Markku Siponen (kesk.) sosiaalisessa mediassaan. Tapahtumat sattuivat yöllä yhden ja kolmen välillä.

    Siposen julkaiseman videon yhteydessä tekstissä hän kiitteli naapureitaan, jotka olivat ilmoittaneet hiehojen olevan karkuteillä. Eläimet saatiin kiinni ja takaisin aitaukseen.

    Markku Siponen on keskustalainen ensimmäisen kauden kansanedustaja.

    Asiasta uutisoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

    Lisää aiheesta
    • Sorkkaterveydessä Eurassa sijaitseva Mäkitalon tila on Suomen kärkeä. ”Parret pidetään kuivina”, Mika Höynälä kertoo. ”Poistoja ei ole huonojen sorkkien takia tarvinnut tehdä miesmuistiin.”

      Maidontuotanto | ”Lehmä on elämän äiti” – maailman maitotilat muuttuvat mustavalkoisiksi, mutta Eurasta löytyy tila, jossa uskotaan suomenkarjan voimaan

    • Riikka-Maria Rosenberg tutkii Hakoisten kartanosta löytyneitä 1800-luvulta peräisin olevia kirjeitä.

      Kirjallisuus | Hakoisten kartano on menestyskirjailijalle koti ja inspiraation lähde: ”Karjanhoito on mieheni vastuulla, käyn lähinnä silittelemässä vasikoita”

    • Emilia ja Erik Ekströmin mukaan monipuolinen tuotanto teettää paljon työtä, mutta antaa vastapainoksi paremman taloudellisen turvan.

      Maidontuotanto | Emilia ja Erik Ekström pitävät Ahvenanmaalla hiehohotellia, joka kasvattaa kahden maitotilan eläimet

      Tilaajalle
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä