• Virettä parempaan: Maatiloilla investoidaan taas tuotantorakennuksiin, aloitustukia myönnettiin enemmän kuin aikoihin

    Energiainvestoinnit hiipuivat huippuvuosista.
    MT vieraili Luonnonvarakeskuksen uuden tutkimusnavetan työmaalla viime vuoden lopussa.
    MT vieraili Luonnonvarakeskuksen uuden tutkimusnavetan työmaalla viime vuoden lopussa. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous|Talous
    20.1.202614:16
    Heli Lehtelä

    Vuoden vaihteessa elinvoimakeskuksiksi nimensä muuttaneet ELY-keskukset rahoittivat viime vuonna 2468 maatalouden investointia, joihin myönnettiin avustusta noin 125 miljoonaa euroa. Tuotantorakennusten, kuten navetoiden ja sikaloiden, investoinnit ovat olleet muutaman vuoden ajan vähissä, mutta vuonna 2025 rakennusinvestoinnit lähtivät hienoiseen kasvuun. Vaikuttaa siltä, että vuosien 2021–23 notkahdus tuotantorakennusinvestointien määrissä on ohi. Myös nuoren viljelijän aloitustukia myönnettiin aiempia vuosia enemmän.

    ”Tulevina vuosina meijereiden vastaanotettu maitomäärä laskee aikaisempia vuosia jyrkemmin.”

    Aulis Kuusela

    Vaikka uusiin navettoihin ja vanhojen laajentamiseen onkin haettu nyt enemmän avustusta kuin aiemmin, näyttää siltä, että ainakin lypsykarjataloudessa lypsylehmäpaikkojen lisäys ei ole riittävä.

    ”Tulevina vuosina meijereiden vastaanotettu maitomäärä laskee aikaisempia vuosia jyrkemmin”, arvioi erityisasiantuntija Aulis Kuusela Ruokavirastosta.

    Lihakarjanavetoiden osalta laajennukset ovat lähteneet liikkeelle ja sikaloihin investoidaan myös aiempaa enemmän. Broilerinlihan kulutus Suomessa kasvaa ja myös investoinnit broilerihalleihin ovat lisääntyneet.

    Maatilat hakivat viime vuonna runsaasti avustusta myös salaojituksiin ja pienempiin hankintoihin, kuten ruokintalaitteisiin, multaimiin, parsipeteihin ja täsmäviljelylaitteisiin.

    Sen sijaan maatilojen energiainvestoinnit vähenivät viime vuonna merkittävästi. Vuosina 2022–24 energiainvestointeihin myönnettiin avustuksia yli 20 miljoonaa euroa vuosittain. Viime vuonna avustusta myönnettiin enää 8,3 miljoonaa euroa. Syinä energiainvestointien vähenemiseen lienevät energiainvestointien tukitason madaltaminen 50 prosentista 40 prosenttiin ja sähkön hinnan laskeminen.

    Maatilat eivät ole innostuneet biokaasulaitosinvestoinneista. Syynä saattaa olla se, että maatilamittakaavan kokoinen biokaasulaitosinvestointi on kallis ja investointia on vaikea saada kannattavaksi, vaikka siihen saa 50 prosentin avustuksen. Tuen ehtoja on helpotettu 16. tammikuuta alkaen niin, että jatkossa biokaasuinvestointiin voi saada tukea, vaikka enintään puolet energiasta myytäisiin eteenpäin. Tähän saakka biokaasulaitoksia on tuettu vain siltä osin mikä vastaa maatilan energiankulutusta.

    Vuonna 2025 nuoren viljelijän aloitustuen sai 356 uutta maatalousyrittäjää ja 7 porotalouden elinkeinonharjoittajaa. Maatalouden aloitustukea myönnettiin yhteensä noin 13,7 miljoonaa euroa avustuksena ja porotalouden aloitustukea 175 000 euroa.

    Vastaava määrä aloitustukia myönnettiin viimeksi vuonna 2018. Silloin kiinnostusta aloitustukiin nosti luopumistukieläkkeiden lopettaminen vuonna 2019.

    ”Vuoden 2018 ja vuoden 2025 aloitustukimäärien suora vertailu keskenään ei välttämättä anna täyttä kuvaa. Tuen ehtoihin on tullut EU-rahoituskauden vaihteessa muutoksia, jotka myös vaikuttavat aloitustukien määrään”, sanoo erityisasiantuntija Aulis Kuusela Ruokavirastosta.

    Lisää aiheesta
    • Seinäjoella pohdittiin maatalouden rahoitusnäkymiä. Puheenvuoroissa korostui positiivinen vire, alan haasteista huolimatta. Kuvituskuva.

      Maatalousyrittäjät | Suunnitelmallisuus maatalouden rahoituksen perustaksi – tuottaja toivoo nuorille viljelijöille pitkäjänteisempää tukea

      Tilaajalle
    • Piia Kairenius ja Ahti Weijo kertovat standardien olosuhteiden olevan 6 000 neliömetrin tutkimusnavetan lähtökohta, jotta vertailu on mahdollista.

      Rakentaminen | 110 pohjoisen punaista muuttaa Jokioisilla uuteen tutkimusnavettaan

      Tilaajalle
    • Amore ja Akileija ovat ihan oikeita vasikoita Luken nykyisessä navetassa Jokioisilla.

      Maidontuotanto | Tutkimusnavetassa tekoäly osaa luoda vaikkapa digitaaliset kaksosvasikat

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maatalousinvestoinnit
    ELY-keskukset
    aloitustuki
    biokaasulaitokset
    energiainvestoinnit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle