
Lihan kokonaiskulutus nousi Suomessa viime vuonna prosentilla vuodesta 2023, ilmenee Kantar Agrin julkaisemista ennakkotiedoista.
Viime vuonna broilerin kulutus nousi edellisen vuoden tasosta neljä prosenttia. Naudanlihan kulutus nousi viisi prosenttia.
Sianlihan kulutus laski kaksi prosenttia ja karitsanlihan käyttö laski 21 prosenttia edellisestä vuodesta.
Lihan tuotanto nousi kaikkiaan viime vuonna kaksi prosenttia edellisestä vuodesta.
Sian ja naudan tuotannossa oli molemmissa kasvua prosentti.
Siipikarjan tuotanto kasvoi yhteensä neljä prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Siinä broilerin tuotanto kasvoi neljä prosenttia, mutta kalkkunan tuotanto laski kahdella prosentilla.
Karitsanlihan tuotanto laski edellisen vuoden tasosta kuusi prosenttia.
Sianlihan tuotantomäärä on Suomessa hieman suurempi kuin kotimainen kulutus. Muissa lihalajeissa kulutus ylittää kotimaisen tuotannon.
Lihan kulutuksen kotimaisuusaste on keskimäärin 82 prosenttia. Matalin se on karitsalla, noin 58 prosenttia. Korkein sianlihalla, lähes 86 prosenttia.
Naudanlihan kulutuksen kotimaisuusaste oli viime vuonna noin 82 prosenttia ja siipikarjanlihan noin 80 prosenttia.
Sekä lihan vienti että tuonti kasvoivat tämän hetken arvioiden mukaan hieman viime vuonna verrattuna vuoteen 2023.
Merkittävintä sekä viennin että tuonnin kasvu oli siipikarjanlihassa.