Turvemailla viljeleviä tuottajia hermostuttaa ‒ ja heidän huolensa on otettava todesta

Maa- ja metsätalousministeriössä on aloitettu ennallistamiseen pohjautuva harkinta, voivatko turvemaat tehdä tiloista jopa viljelyyn sopimattomia.

Tilanteesta ministeriö ei ole juuri julkisesti puhunut. Myös alan etujärjestölle MTK:lle asia on huomattavan hankala.

Eikä ihme. Kasvihuonepäästöjen hillintä on jokaiselle maalle tärkeä asia, mutta niin on myös oma maataloustuotanto.

Suomessa ongelma koskee erityisesti vahvimpia karjatalousalueita, Pohjanmaan maakuntia ja Ylä-Savoa. Jotta asia olisi vielä vaikeampi, turvepitoisia laikkuja on myös Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.

Huomattavan vaikea asia on kaikille osapuolille jo siitä syystä, että suuri osa kannattavimmista ja eniten investointeja tehneistä tiloista on tehty juuri turvemaille.

Turpeen ongelmana ovat kasvihuonepäästöt. Samalla turve on erityisesti kuivina aikoina selvästi tuottoisin kasvualusta, joka heikkoinakin vuosina on turvannut edes kohtuullisen sadon.

Sotaa käyvässä Euroopassa omavaraisuuden merkitys alkaa olla selvä myös kriitikoille. Ilman turvemaiden tuotantoa huoltovarmuutta ei elintarvikeketju pysty käytännössä takaamaan.

Aivan kohtuuttomaan tilanteeseen joutuvat turvealueilla toimivat tuottajat. Kysymys on heidän tilojensa elinkelpoisuudesta.

Epävarmuus ruokaketjun tulevasta tulonjaosta on muutenkin läsnä kaiken aikaa. Ilman turpeen aiheuttamaa lisähuoltakin elinkeinon tilanne on hankala.

Peittelystä tai ongelman siirtämisestä ei hyödy nyt kukaan. Päinvastoin asiasta olisi uskallettava keskustella suoraan, vaikka hallituksella tai maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahilla (kd.) ei olisi tähän halua.

Myös maa- ja metsätalousministeriön virkamiesjohdon olisi oltava asiassa aloitteellinen. Jos tämän hallituskauden aikana asiaa ei saada ratkaistua, se nousee varmasti esiin seuraavan hallituksen aikana.

Jo pelkästään turvemaan määritteleminen vie nyt jonkin aikaa. Pääkriteeri lienee lopulta turvepeitteisyyden syvyys. 60 sentin syvyys tuottaisi arviolta 60 000 hehtaarin alueen. Jokainen 10 sentin lisämäärä kasvattaa turvemaaksi luokiteltua aluetta rajusti.

Ongelma on joka tapauksessa massiivinen. Kaikella todennäköisyydellä ainakin 250 tuhannen hehtaarin peltoala joutuisi tulevaisuudessa toimenpiteiden kohteeksi.

Esillä ministeriössä on ollut jopa lunastus, mutta siihen velkaantuneen valtion rahat tuskin riittävät.

Luomu-tuotannon lisääminen, säätösalaojat, kasvikierto tai kyntämisen vähentäminen voivat auttaa tilanteessa, mutta ne eivät tilojen ongelmaa ratkaise.

Tuottajat tarvitsevat ennustettavuutta ja ratkaisuja, jotta elinkeino voisi jatkua. Suomi tarvitsee myös sen ruuan, jota turvemailla tuotetaan.