
Vuosien kamppailu investoinneista alkaneiden talousvaikeuksien kanssa johti viime vuonna erään Pohjanmaalla sijaitsevan lypsykarjatilan konkurssiin. Tila myytiin kokonaisuutena, asuinrakennuksineen. Viljelijäpari oli jo aiemmin päätynyt avioeroon, mutta jatkoi tilanpitoa yhdessä loppuun saakka.
”Monta vuotta yritettiin pankin kanssa löytää keinoja tasapainottaa talous. Myytiin metsät ja haettiin sillä jatkoa. Viimeiset vuodet koimme pankin taholta painostusta, mutta mielestäni taloudellista neuvontaa ja apua saatiin kokonaisuutena vaikeuksien vuosina hyvin. Myyntipäätös oli vaikea, mutta kun nimet oli kauppakirjaan pistetty, koin helpotusta”, kuvaa tilannetta konkurssin läpikäynyt tuottaja.
Asian arkaluonteisuuden vuoksi hän esiintyy jutussa nimettömänä. Hänen henkilöllisyytensä on MT:n toimituksen tiedossa.
”Myyntiprosessi vei puoli vuotta. Onneksi ostajaehdokkaita löytyi nopeasti. Prosessi oli henkisesti erittäin raskas, vaikka käytännön paperityöt hoiti puolestamme ProAgria. Pankki takasi minulle ja entiselle puolisolleni henkilökohtaiset lainat velanmaksuun. Oli järkytys, kuinka paljon tilan myymisen jälkeenkin meille jäi maksettavaa”, tuottaja kertaa tapahtumia.
”Edelleen tuntuu pahalta ajatella, että 20 vuoden työstä, jota tehtiin intohimolla ja panostaen, ei jäljelle jäänyt kuin vuosikausien velat.”
Kymmenisen vuotta sitten tilalla tehtiin isot investoinnit, rakennettiin robottinavetta, hiehopihatto ja konehalli.
”Into ja halu laajentaa ja kehittää tilaa oli kova. Siinä markkinatilanteessa maidon ja lihan hinta oli hyvä ja kannattavuus näytti hyvältä. Tulevaa ei osannut ennakoida kukaan.”
”En kuitenkaan koe katkeruutta, sillä päätökset tilalla tehtiin sen hetkisen tiedon ja näkymien mukaisesti. Jos jotain tekisin toisin, olisin ottanut aiemmin tilan kirjanpidon haltuun. Jokaisen olisi hyvä perehtyä tilan talouden ja kaksinkertaisen kirjanpidon hallintaan. Eron läpikäyneenä kannustan myös panostamaan parisuhteeseen. Kun ollaan vuorokauden ympäri yhdessä, aikaa erilläänkin tarvitaan”, muistuttaa tuottaja.
Vaikeat ajat heijastuvat viljelijöiden hyvinvointiin ja jaksaminen on koetuksella.
”Se näkyy ympärillä uupumuksena, parisuhdeongelmina ja alkoholinkäyttönä. Pelkään, että konkurssit ovat lisääntymään päin. Ja mikä pahinta, liian moni päätyy ahdingossa itsemurhaan. On hirveää, että taloudellinen tilanne ajaa ihmisen sellaiseen ratkaisuun.”
Työuupumuksen keskellä kynnys hakea ulkopuolista apua on korkea.
”Itse sain avun Välitä viljelijästä -hankkeen kautta. Kannustan muitakin hakemaan ulkopuolista keskusteluapua. Ammattiapu on aina eri asia kuin vertaistuki, vaikka siitäkin saa apua”, tuottaja sanoo.
Henkinen taakka on raskas kannettava. Omaisuuden menettämisen lisäksi pelottaa yhteisön suhtautuminen.
”Häpeän tunne on vahva. Sitä lisää ajatus sukutilan menettämisestä. Itseäni helpotti, kun muutin toiselle paikkakunnalle. Työelämään pääseminen on ollut tärkeää elämän uudelleen järjestämisessä myös henkisesti. Karjakon töitä on ammattitaitoiselle hyvin tarjolla. Saan jatkaa työtä eläinten parissa, se auttaa jaksamaan.”
Vuoden kuluttua tilanne näyttää toiveikkaalta.
”Edelleen tuntuu pahalta ajatella, että 20 vuoden työstä, jota tehtiin intohimolla ja panostaen, ei jäljelle jäänyt kuin vuosikausien velat. Vielä on verotuksellisia ja muita asioita, jotka tilaan liittyen on hoidettava. Ottaahan se aikansa, mutta elämä jatkuu ja konkurssista selviää”, tuottaja päättää.